Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Tämä on nepalilaisten kuva suomalaisista – ja näin se muuttuisi kehitysapuleikkausten myötä

Suomen kehitysyhteistyötä toteuttava nepalilainen Maniksha Acharya kertoo muutoksista, joita tuella on saatu – sekä synkistä vaikutuksista, jos apu äkillisesti päättyisi.

Maniksha Acharya istuu maassa kynä kädessään.
Nepalin syrjäseudulla työskentelevää Maniksha Acharyaa haastateltiin Suomen mahdollisista kehitysyhteistyöleikkauksista ja niiden vaikutuksista Nepalissa. Kuva: Sabrina Dangol

”Kyseessä ei ollut pelkkä aurinkopaneeli. Se toi elämän valon perheelle.”

Näin projektikoordinaattori Maniksha Acharya kertoo köyhästä perheestä, jonka isoäiti pitää huolta yksin lapsenlapsistaan monien vastoinkäymisten jälkeen – täysin pimeässä kodissa Länsi-Nepalissa. Acharya tekee töitä Lähetysseuran nepalilaisessa yhteistyöjärjestössä Sahas Nepalissa.

Lähetysseuran kehitysyhteistyön avulla isoäiti ja perhe saivat aurinkopaneelin, jotta lapset voivat opiskella iltaisin ja isoäiti näkee laittaa heille ruokaa. Koko perheen asema on muuttunut muun yhteisön silmissä, kun talo ei ole enää iltaisin pimeänä.

Kaukana Suomessa käytävät keskustelut kehitysyhteistyöstä leikkaamisesta vaikuttaisivat suoraan isoäidin ja hänen kaltaistensa elämään.

Vaikutukset ylisukupolvisia

Lähetysseuran viestinnän asiantuntija Mimosa Hedberg haastatteli Nepalin syrjäseudulla työskentelevää Maniksha Acharyaa Kehityskeskusteluja-podcastiin Suomen mahdollisista kehitysyhteistyöleikkauksista ja niiden vaikutuksista Nepalissa. Suomalaisissa leikkauskeskusteluissa globaalin etelän ja kansalaisyhteiskunnan ääni huutaa usein poissaolollaan, vaikka he ovatkin avainasemassa muutoksentekijöinä.

”Jos lopetamme kehitysyhteistyön kesken kaiken, vaikutukset ovat negatiiviset”, Acharya painottaa. Hän uskoo, että köyhyys kääntyisi leikkausten myötä kasvuun.

Kehitysyhteistyön ammattilainen kertoo podcastissa omakohtaisesti, minkälaisia muutoksia ihmisten elämässä hän on nähnyt tuen myötä.

”Nämä syrjityt ihmiset on sivuutettu jo niin monta vuotta. Kehitysyhteistyön avulla he ovat alkaneet ymmärtää omia oikeuksistaan. Jos kehitysrahoitus loppuu, se tulee vaikuttamaan pitkällä aikavälillä heidän ja heidän lastensa elämään.”

”Monet elämät ovat tästä kiinni”

Podcastissa Acharya paljastaa, minkälaisia mielikuvia Nepalissa on Suomesta ja suomalaisista. Nepalissa muun muassa tiedetään, että suomalaiset ovat maailman onnellisinta kansaa. Hän kehuu myös suomalaisten nöyryyttä ja työetiikkaa. Mielikuvat luotettavasta kumppanista muuttuisivat, jos kovia leikkauksia toteutetaan.

Acharyan mielestä maiden rajojen ei tulisi määrittää, kuka saa apua. Jos kehitysyhteistyöstä leikataan, kärsisivät siitä maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.

”Suomi tunnetaan maailman onnellisimpana maana. Te olette levittäneet tuota onnellisuutta myös Nepaliin. Jos kehitysrahoitus päättyy, olisimme surullisia: niin monet elämät ovat kiinni tästä.”

Teksti: Mimosa Hedberg, viestinnän asiantuntija, Nepal

***Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.***