Sain keväällä tehtäväksi listata merkittävimpiä, globaaleja ihmisoikeusongelmia. Aloitin kuvaamalla, kuinka ihmisoikeuksia perustavanlaatuisesti kyseenalaistetaan, kansalaisyhteiskunnan tila kapenee ja autoritaariset vallat voimistuvat yhteiskunnissa. Kirjoitin syrjinnästä ja ennakkoluuloista, vihapuheesta ja polarisaatiosta ja etenin köyhyyteen, ruokaturvahaasteisiin ja niiden kautta ilmasto-oikeudenmukaisuuteen digitalisaation haasteita unohtamatta. Viime aikoina ovat valvottaneet erityisesti kysymykset ihmisoikeuksien toteutumisesta konflikteissa.
Ongelmat eivät ole ihmisen kokoisia, vaan ihmiskunnan kokoisia. Sen vuoksi ne vaativat yhteistyötä, yhteistä toimijuutta ja – ennen kaikkea – tekoja.
Ihmisoikeusongelmista on puhuttava ja niitä on nostettava esiin väsymättömästi. Usein edistysaskelien ottamiseen menee kauan, eikä polku tavoitteeseen ole suora eikä kuopaton. Välillä tullaan myös takapakkia – kuten anti-gender-liikkeen myötä naisten ja vähemmistöjen oikeuksien osalta eri puolilla maailmaa. On havaittavissa erilaisia aaltoja, isompia ja pienempiä, jotka haastavat ihmisoikeuksien toteutumista. Toisinaan ne kytkeytyvät esimerkiksi taloudellisiin intresseihin, toisinaan valtaan.
Oikeuksien puolustamista ei voi ulkoistaa
Kuluneella viikolla Lähetysseuran kumppanit ovat kertoneet Lähetysseuran sosiaalisen median kanavilla ihmisoikeusjulistuksen merkityksestä heille, heidän työlleen ja maalleen. Usein näissä konteksteissa ihmisoikeuksien puolustaminen on raakaa työtä, jota toisinaan tehdään henkeä ja terveyttä uhmaten paremman tulevaisuuden puolesta.
Lähetysseuran kumppanien viesteistä välittyy hienosti ajatus, että ihmisoikeuksien puolustaminen ja edistäminen on meidän kaikkien tehtävä. Sitä ei voi ulkoistaa ”jollekin muulle”. Kumppanit kuvaavat viesteissään, kuinka ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja toteutuminen luo turvallisuutta ja vakautta yhteiskuntiin laaja-alaisesti. Ihmisoikeuksia kunnioittavissa yhteiskunnissa kaikkien on parempi elää.
Ihmisoikeuksien odotushuoneessa
Ulkoministeriön ihmisoikeusjulistuksen 75-vuotisjuhlassa joulukuussa kuultiin puheenvuoroja ihmisoikeusaktivisteilta Afrikasta ja Aasiasta – sellaisilta henkilöiltä, jotka kotimaahan palattuaan joutuvat jatkuvaan valvontaan ihmisoikeusaktivisminsa vuoksi tai jotka ovat joutuneet taistelemaan paitsi yhteiskunnan asettamia esteitä vastaan, myös omassa perheessään esiintyviä patriarkaalisia asenteita vastaan.
Saamelaiskäräjien jäsen ja aktivisti Janne Hirvasvuopio kuvasi puheenvuorossaan osuvasti, kuinka vähemmistöt jäävät usein ihmisoikeuksien odotushuoneisiin. Vuoroa oikeuksien toteutumiselle ei tunnu tulevan koskaan. Jos oma asema on turvattu, hyvinvointi taattu ja verkostot kunnossa, voi olla vaikea kuvitella, millainen tuo tilanne on. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että tuohon odotushuoneeseen voi joutua yllättäenkin. Kuka vain voi päätyä haavoittuvaiseen asemaan, esimerkiksi joutua onnettomuuteen ja vammautua, tai sairastua vakavasti fyysisesti tai psyykkisesti.
Ihmisoikeusjulistuksen 75-vuotispäivä tarjoaa oivallisen hetken ja muistutuksen miettiä, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää ja millaista yhteiskunnallista kehitystä haluamme tukea muualla. Vastauksen pitäisi olla helppo.
Meidän tulisi yhteisessä rintamassa puolustaa ja tukea sellaista yhteiskunnallista kehitystä, jossa ihmisoikeuksia kunnioitetaan. Jossa kukaan ei ole odotushuoneessa, ja jossa ketään ei jätetä.
Teksti: Roosa Rantala, Lähetysseuran asiantuntija, ihmisoikeudet ja vaikuttamistyö
