Herään aamulla rukouskellojen kilinään ja kulkukoirien haukkumiseen Kathmandussa. Asun keskiaikaisessa Patanin kaupunginosassa, joka koostuu vieri viereen rakennetuista huterista tiilitaloista. Olen saapunut Nepaliin tasan 15 päivää sitten – ja viimein koittaa vapaus, kun kahden viikon kotikaranteenini on ohi.
Tänään pääsen kävelemään kaduille, toimistoon tapaamaan nepalilaiskollegoita ja tinkaamaan kömpelöllä nepalillani katukaupasta omat vihannekseni!
Olo tuntuu kuitenkin oudon kuumalta ja kylmältä samaan aikaan. Onhan täällä kuuma, sadekausi tekee juuri loppuaan, mutta päätän silti varmuuden vuoksi mitata kuumeen. Mittari näyttää 37,7 astetta.
Kun kuume jatkuu kolmatta päivää, päätän lähteä koronatestiin. Jonotan hieman kaoottisen yksityissairaalan pihalla testiin. Olen kiitollinen, että jonotus tapahtuu ulkona, mutta väkijoukkoihin tottuneiden nepaleiden on vaikea pitää turvavälejä ja se ärsyttää.
Soitto sairaalasta
Seuraavana päivänä saan sairaalasta puhelun. Mies toisessa päässä puhuu nepalia, mutta sanomasta ei voi olla epävarma: ”Corona test positive ho”, koronatestisi on positiivinen.
Lääkäri kyselee minulta oireita, vointia ja asumisjärjestelyitä. Vastailen nepaliksi miten osaan. Puhelu menee sumussa. Mistä ihmeestä olen viruksen saanut, minunhan pitäisi olla kahden viikon kotikaranteenin jälkeen Kathmandun turvallisin ihminen?
Minulle karanteenin aikana ruokaa toimittaneet muutamat kontaktit menevät heti hekin testeihin. Tulokset ovat onneksi negatiivisia. Matala, mutta sitkeä kuume jatkuu ja lisäksi tulee myös inhottava kurkkukipu. Vatsakin on sekaisin. Minua väsyttää koko ajan, nukun joka yö yli yhdeksän tunnin yönia ja pitkiä päiväunia päälle.
Fyysisiä oireita pahempaa on henkinen puoli. Olen yksin kolmatta viikkoa neljän seinän sisällä, kuten niin moni muukin maailmassa juuri nyt. Poden sairautta ypöyksin ja odotan, pahenevatko oireet.
Pelkoa ja leimoja
Yritän rauhoitella läheisiä Nepalissa ja Suomessa sekä esimiestä, joka on vasta saapunut maahan. Kuulen puhelimessa hänen äänestään hätää.
Erään kontaktini vanhemmat eivät olisi halunneet päästää tytärtään testeihin. Mahdollinen altistuminen pitää piilottaa. Pohdin myös, miten minuun suhtaudutaan naapurustossa, jos tieto sairastumisestani leviää. Jollain alueilla kokonaisia katuja ja jopa asuinalueita on suljettu tapausten tullessa tietoon.
Koronaan liittyy täällä todella vahvaa leimaantumista, jota vastaan Lähetysseuran hankkeetkin tekevät töitä. Työ ei ole kuitenkaan helppoa, sillä juoruista elävässä maassa huhutieto kulkee nopeaan ja säilyy sitkeästi.
Nepalissa koronatilanne on hälyttävä, lokakuussa vahvistettuja tapauksia on yli 90 000. Tiiviisti asutetusta Kathmandusta on tullut pahin taudin leviämispesäke. Tuoreiden lehtitietojen mukaan sairaalahoitoa on hyvin vaikeaa tällä hetkellä saada, koska julkiset ja yksityiset hoitopaikat ovat ääriään myöten täynnä.
Syntymäpäivä eristyksissä
Epävarmuus piinaa, mutta samalla häkellyn nepalilaisten lämmöstä. Ystäväni kantavat minulle oven eteen ruokatarvikkeita ja vievät roskia ulos. Yksi tuo yllätyksenä oveni eteen dal bhatia, nepalin perinneruokaa riisiä ja linssejä kasvisten kera.
Vietän eristyksissä myös syntymäpäiväni, jolloin ovelleni kannetaan yllätyksenä niin kukkakimppu kuin syntymäpäiväkakkukin. Herkistyn. Kyllä tästä selvitään.
Oireiden kahdeksantena päivänä herään jälleen rukouskellojen rauhalliseen kilkatukseen. Kuume on tiessään. En uskalla vielä toivoa, että korona on kokonaan poissa, kuuluuhan taudinkuvaan sahaavat oireet.
Nyt oireiden loppumisesta on jo liki kaksi viikkoa. Päällimmäisiä tunteita on kiitollisuus ja toivo. Tästäkin selvittiin, kulkutaudista yhdessä maailman tämän hetken pahimmista pandemiapesäkkeistä. Eristyksissä ja yksin, mutta samalla niin monen kannattelemana.
Teksti ja kuvat Mimosa Hedberg
