Tansaniassa on vielä alueita, joissa kristittyjen osuus on erittäin pieni. Victoriajärven eteläpuolella kaikki kristityt piispasta tavallisiin seurakuntalaisiin ovat mukana levittämässä Hyvää Sanomaa.
”Evankeliumin kertominen on kirkkomme tärkein asia”, piispa Andrew Gulle painottaa. ”Sekä maallikot että papit ovat mukana. Kuivalla kaudella teemme viikon reissuja kyliin. Meillä on mukana myös kuoroja, jotka esiintyvät iltaisin, kun kyläläisillä on aikaa tulla kuuntelemaan. Laulujen lomassa kerromme kristinuskosta.”
Valtaosa alueen asukkaista kuuluu sukumoiden etniseen ryhmään, joka harjoittaa perinteistä uskontoa. Gulle kertoo, että matkoilla otetaan huomioon sukumoiden kulttuuri: iltatilaisuuksissa on mukana myös tanssia, jopa tanssikilpailuja.
Lisää koulutettuja työntekijöitä tarvitaan
Tansanian evankelisluterilainen kirkko on jaettu hiippakuntiin. Andrew Gulle johtaa Victoriajärven itäistä hiippakuntaa, joka perustettiin 25 vuotta sitten. Hiippakunnan alueella on 4 miljoonaa asukasta, joista 60 000 kuuluu luterilaisiin seurakuntiin. Suurin haaste on saada seurakuntiin koulutettua työvoimaa.
”Meidän pitää saada lisää pappeja. Seurakunnat kasvavat nopeasti, mutta seurakuntalaisten kristinuskon perustuntemus on heikkoa. Ensi viikolla 16 uutta teologian opiskelijaa aloittaa opintonsa. Ehkä viiden vuoden päästä meillä on tarpeeksi pappeja.”
Piispa Gulle on parhaillaan vierailulla Suomessa. Hän kertoo, että Lähetysseura oli ensimmäinen lähetysjärjestö, joka aloitti työn hiippakunnan kanssa. Raamattukoulussa aloitettiin teologista koulutusta. Nuorisotyössä ja tavoittavassa työssä hiippakunnan työntekijät ja Lähetysseuran työntekijät toimivat yhdessä. Evankeliointityössä käytetään elokuva-autoa ”Sinema Leoa”, jonka avulla kristillisiä elokuvia voidaan näyttää syrjäisissä kylissäkin.
Toiveissa parempi tulevaisuus orpolapsille
”Meillä on paljon työtä ja ihmisiä, joille haluamme kertoa evankeliumia. Hiippakuntamme on nuori, eikä sillä ole hankkeita, joilla voisimme rahoittaa työtämme. Meillä ei ole sellaisia palveluita kuin niissä osissa maata, joissa kirkko on toiminut kauan: ei ole sairaaloita, ja asukkaiden koulutustaso on alhainen.”
”Mwanzassa liikkuessani näen usein katulapsia, joilla ei ole kotia, eivätkä he pääse kouluun. Ehkä kummityön avulla voisimme perustaa koulun ja asuntolan ja auttaa näitä lapsia.”
Paula Laajalahti
***
Tue Victoriajärven itäisen hiippakunnan kirkollista työtä