Seikkailunhalu syttyi jo lapsena. Pauliina Parhialan sukulaiset kertoivat tarinoita valtamerimatkoista, jotka herättivät pienen tytön uteliaisuuden.
Seuraava sytyke oli kotiseurakunnan nuorten matka Etelä-Ranskaan. Siellä Pauliina pääsi tutustumaan työhön lukutaitokeskuksessa, jossa autettiin maahan tulleita pohjoisafrikkalaisia.
”Siitä jäi kipinä. Mietin, millaista tällaisen työn tekeminen voisi olla.”
Työ, johon Pauliina nuorena tutustui, oli Suomen Lähetysseuran tekemää.
Nyt, kolme vuosikymmentä myöhemmin, Pauliina Parhiala aloitti Lähetysseuran toiminnanjohtajana. Aiemmin kokemusta on kertynyt Ruandasta, Tansaniasta, Jordaniasta ja Palestiinasta, niin kirkollisista järjestöistä kuin kansainvälisistä avustusjärjestöistä.
Pauliina on toiminut Luterilaisen maailmanliiton edustajana Jerusalemissa ja ACT-allianssin operatiivisena johtajana. Hän on ollut myös Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisen työn johtaja ja vt. toiminnanjohtaja. Lähetysseurassa hän ehti työskennellä ennen toiminnanjohtajaksi valintaa diakonia ja kehitys -päällikkönä keväästä 2022 asti.
Saamme aikaan, jos haluamme
Vimma vaikuttamiseen alkoi jo opiskeluaikana, kun Pauliina oli opiskelija-aktivisti, ja toimi eri järjestöissä rakentamassa eurooppalaista kansalaisyhteiskuntaa. Avoin yhteiskunta, vahva demokratia ja ihmisoikeudet jäivät sydämen asioiksi.
Viime vuosien kokemus kirkollisissa piireissä avasi Pauliinan silmät sille, että kirkko voi parantaa ihmisten hyvinvointia hyvin monipuolisesti. Siinä missä humanitaarinen apu tuntuu joskus laastarilta märkivään haavaan, vaikuttamistyöllä pystytään pureutumaan syihin.
Esimerkiksi ilmastonmuutoskeskustelun ympärillä näkyy, miten iso rooli kirkkojen yhteisellä vaikuttamistyöllä on ollut, Pauliina sanoo.
”Uskallan jopa väittää, että Pariisin ilmastosopimuksen toteutumisen taustalla oli kristillisten toimijoiden sinnikäs vaikuttamistyö. Halutessamme saamme todella paljon aikaan.”
Rukous on läsnä arjessa
Maailman ongelmien määrätietoisen ratkaisun taustalla on kristillinen arvomaailma, johon Pauliina Parhiala kasvoi jo lapsuudenkodissaan.
Maailman epäoikeudenmukaisuuksien näkeminen on koetellut uskoa.
”Välillä sitä miettii kuin nuorallatanssija, kummalle puolelle kääntyy: ajatteleeko että elämä on julmaa, järjetöntä ja sattumanvaraista vai hyvin arvokasta ja ainutlaatuista”, Pauliina kuvailee.
Hän etsii luonnosta Jumalan läsnäoloa ja keskustelee eettisistä kysymyksistä ystäviensä kanssa. Hengellisen elämän kulmakivi on kuitenkin rukoilu. Lapsuudesta jäänyt iltarukous kuuluu tapoihin, mutta sen lisäksi Pauliina rukoilee pitkin päivää.
”Nytkin voin lähettää pienen rukouksen matkaan kuin linnun.”
Kirkko on kiittämisen paikka
Keväällä Pauliina Parhiala kävi tutustumassa Lähetysseuran työhön Kolumbiassa. Vaikka hän on elämässään nähnyt paljon kehittyviä maita ja vaikeita tilanteita, Kolumbia puhutteli.
Maassa on useita aseellisia ryhmiä, turvallisuustilanne on kehno ja huumekauppa rehottaa. Kaiken tämän keskellä pieni luterilainen kirkko näytteli suurta roolia rauhantyössä, ja seurakunta toimi monille kannattelevana yhteisönä.
”Suomalainen kristillisyys on melko melankolista. Se, että vaikeissakin oloissa arjen keskeltä kiirehditään kirkkoon kiittämään ja ylistämään, on puhuttelevaa.”
Vuoden työskentely Lähetysseurassa on näyttänyt, että työ on tuloksellista.
”Sanomme työskentelevämme heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolesta. Olen jo nyt saanut nähdä, että se ei ole pelkästään markkinointipuhe, vaan aidosti totta”, Pauliina sanoo.
Esimerkiksi katastrofi- ja kummityö tuottavat hedelmää. Viime vuonna lähes 22 000 ihmistä sai apua katastrofitilanteissa ja yli 300 Lähetysseuran tukemaa lasta ja nuorta valmistui perus- tai jatko-opinnoista.
Mihin meitä tarvitaan?
Viime vuodet ovat olleet täynnä muutoksia niin maailmassa kuin Lähetysseurassa. Pauliina suhtautuu tulevaisuuteen realistisesti: toimintaa täytyy tiivistää, ja koko ajan pitää arvioida, mihin tällaista järjestöä tarvitaan ja mihin ei.
”Tiivistämisen tarve tulee sekä taloudellisista realiteeteista että siitä muutoksesta, jota olemme itse tukeneet edellisten vuosien aikana. Kumppaneillamme on paljon omaa osaamista ja omia ammattilaisia”, Pauliina sanoo.
Muutos liittyy myös keskusteluun dekolonisaatiosta, eli siitä, että tunnistamme edelleen vaikuttavat valkoiseen katseeseen ja siirtomaavalta-aikaan liittyvät rakenteet ja vallankäytön tavat ja kulttuurin. Vaikka Suomi ei ole ollut siirtomaaisäntä, olemme silti olleet osa länsimaista apuyhteisöä ja omaksuneet sen käytäntöjä.
Pauliina näkee muutoksen tarpeen konkreettisesti kahdessa kysymyksessä:
”Meidän täytyy miettiä, miten teemme päätöksiä työssämme niin, että kumppaneillamme on enemmän valtaa. Toiseksi täytyy pohtia, miten näemme lähetystyön. Lähetämme joitakin ihmisiä liikkeelle täältä Suomesta, mutta maailmalla on lisäksi ne 1 100 paikallista työntekijää. Se on se työmme kokonaisempi kuva.”
Hän toivoo, että myös Lähetysseuraa tukevissa seurakunnissa nähtäisiin tuo koko kuva – lähetystyön monet kasvot.
Vuorovaikutus tuo työhön iloa
Seurakunnista puheen ollen, Pauliina haluaa lisätä vuorovaikutusta niihin merkittävästi. Hän kokee työn ilon tulevan vaikuttavuudesta, yhteyksistä ja yhteydestä, ja Suomessa tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat kaikki lähettävät seurakunnat.
”Moni rukoilee puolestamme, moni lahjoittaa. Seurakunnista löytyy paljon kannattelevaa, hyvää energiaa”, Pauliina sanoo.
Tulevaisuudessa hän lupaa, että Lähetysseura rakentaa lisää vapaaehtoistyön ja osallisuuden mahdollisuuksia, jotta työhön voi osallistua myös Suomessa.
Pitkä kansainvälinen ura on opettanut Pauliina Parhialalle, että yhdessä saa enemmän aikaan. Siksi hän tuoreena toiminnanjohtajana suuntaa katsettaan myös ”verrokkeihin”, eli muihin pohjoismaisiin ja eurooppalaisiin lähetysjärjestöihin.
”Kaikki me etsimme uusia tapoja olla relevantteja. Haluan tutkia, millaista yhteistyötä voisimme tehdä”, Pauliina sanoo.
Uusi hallitus ei ole kehitysyhteistyön ylin ystävä, ja kirkon jäsenmäärä vähenee. Pauliina on kuitenkin toiveikas. Järjestö on nähnyt sortovuodet, nälänhädän, itsenäistymisen, kansalaissodan, maailmansodat ja kehittyvien maiden itsenäistymiset. Nyt on meneillään yksi vaihe tässä jatkumossa.
”Lähetysseura on aina uudistunut ajassaan. Meillä on kaikki edellytykset tästäkin eteenpäin tuoda toivoa, vahvistaa uskoa ja lisätä rakkautta maailmassa.”
Lapset ja Kurt Wallander palauttavat
Elämä on tarjonnut kohta 50 vuotta täyttävälle Pauliina Parhialalle seikkailuja jo monella eri mantereella. Nyt alkanut uusi työ on omanlaisensa seikkailu, jonka edessä Pauliina vaikuttaa sekä innostuneelta että levolliselta.
Työpaineiden keskellä hänelle on tärkeää ottaa aikaa perheelleen. Kotona odottavat puoliso, teini-ikäiset lapset ja Kurt Wallander -niminen jackrussellinterrieri.
”Paljon tulee vietettyä aikaa lasten ja koiran kanssa. Se on parasta palautumista, koska silloin saa asiat perspektiiviin ja oikeaan järjestykseen.”
Pauliina Parhiala
- Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja
- Pappi ja opettaja, opiskellut myös kansainvälistä politiikkaa
- Puoliso ja kaksi teini-ikäistä lasta
Mitä syöt aamuisin?
”Rakkaan puolisoni valmistaman aamiaisen: ruisleipää, kurkkua ja tomaattia, jos hyvin käy niin kananmunaa. Juon kaakaota ja olen myös innokas vedenjuoja aamuisin.”
Lempivirtesi?
”Soi kunniaksi Luojan. Se on kiitosvirsi, hyvä biisi, jossa on kauniit sanat. Jokin siinä osuu ihmisen ja Jumalan suhteen ytimeen.”
Mihin suuntaan Pauliina lähtee viemään Lähetysseuraa? Kuuntele Kirkko maailmalla -podcast.
Teksti: Virve Rissanen
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 4/2023.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.
Tilaa Lähetyssanomat