Esitimme arkkipiispanvaalien ehdokkaille kolme kysymystä: Miten kokonaisvaltainen lähetystyö mielestäsi voi kirkossamme tänään? Miten lähetystyötä tulisi kehittää? Miten itse olet tässä työssä mukana?
Ville Auvinen lähetysjohtaja, teologian tohtori
1. Ymmärtääkseni kokonaisvaltainen lähetystyö on hyvin sisäistetty malli kirkon eri lähetysjärjestöjen toiminnassa. Kansainvälinen diakonia on työssä vahvasti mukana. Vaarana on ehkä se, että diakonisen auttamistyön globaalit haasteet ovat niin suuria, että perinteinen pelastuksen evankeliumin julistaminen, joka kuitenkin on kirkon kaikkein tärkein tehtävä, jää taka-alalle. Tähän saattaa olla johtamassa myös se, että merkittävä osa lähetystyön rahoituksesta on kehitysyhteistyörahaa.
2. Lähetystyön ymmärtämistä kirkon tärkeimmäksi tehtäväksi tulisi lisätä seurakunnissa niin päättäjien kuin työntekijöidenkin keskuudessa.
3. Toimin yhden kirkon virallisen lähetysjärjestön lähetysjohtajana. Oma lähetyskokemukseni on Sambiasta vuosilta 2007–2010.
Heli Inkinen johtamisen yliopisto-opettaja, teologian tohtori
1. Kokonaisvaltainen lähetystyö voi kirkossa hyvin. Kirkkomme lähetystyö on ollut ihmisten kokonaisvaltaista kohtaamista alusta alkaen. Terveydenhoito ja koulutus ovat aina kulkeneet julistustyön mukana. Evankeliumi ei ole vain puhetta, vaan niitä tekoja, joita Jeesus teki. On etsitty uusia työmuotoja, esimerkiksi rauhantyö ja katastrofiapu ovat alueita, joissa kirkoilla on erityistä osaamista. Vuosien yhteistyön aikana olemme Suomessa saaneet oppia lisää evankeliumin kokonaisvaltaisuudesta kumppanikirkoiltamme globaalissa etelässä.
Emme voi enää ajatella, että ”lähetyskenttä” on jossakin kaukana. Samaa kokonaisvaltaista kohtaamista tarvitaan myös kotimaassa seurakuntatyössä, jossa evankeliumi tulee todeksi esimerkiksi diakonian ja kasvatuksen kautta.
2. Dialogi, molemminpuolinen oppiminen ja jakaminen kuuluvat oleellisesti lähetystyöhön. Meillä on paljon opittavaa esimerkiksi Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kasvavilta kirkoilta. Minulle on ollut tärkeää oppia El Salvadorin luterilaiselta kirkolta vahvasta maallikkovastuusta ja heikoimmassa asemassa olevien puolustamisesta.
Suomessa lähetystyön historia on johtanut siihen, että meillä on useita lähetysjärjestöjä. Tämä aiheuttaa seurakunnissa kilpailua lähetyskannatuksesta. Järjestöjen yhteistyö esimerkiksi hallinnon alalla voisi tuoda säästöjä.
3. Viimeisten runsaan 20 vuoden aikana lähetystyö, kansainvälinen diakonia ja kumppanuuskirkkotyö ovat kokemuksissani yhdistyneet yllättävillä tavoilla. Nuorena haaveilin raamatunkäännöstyöstä tai lähetystyöntekijäksi lähtemisestä. Haaveet eivät sellaisinaan toteutuneet, mutta vein El Salvadorin luterilaisen kirkon pyynnöstä väitöskirjani espanjankielisen version heidän käyttöönsä. Tutkimukseni käsitteli El Salvadorin kirkon naisten tietä johtajuuteen ja pappeuteen 1952–2009.
Tämä kaikki on seurausta vuonna 1995 alkaneesta ystävyyskirkkotoiminnasta Turun arkkihiippakunnan ja El Salvadorin luterilaisen kirkon välillä. Kumppanuustoiminnan käytännön asioiden hoitaminen olivat vuosia vastuullani hiippakuntasihteerinä. Kumppanuuskirkkomme kutsuu muiden sisarkirkkojensa työntekijöitä termillä misionero/a eli lähetystyöntekijä. Nuoruuden haaveeni on toteutunut. Jeesuksen antama kutsu ja lähettäminen toteutuvat yllättävillä tavoilla.
Ilkka Kantola kansanedustaja, teologian tohtori
1. Lähetysajattelu on kehittynyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Yksisuuntaisen vaikuttamistoiminnan rinnalle, ja tärkeämmäksikin, on tullut vuoropuheluun ja kumppanuuteen perustuva toimintamalli, jossa perinteiset ”lähettäjäkirkot” muuttuvat yhä useammassa asiassa antajista vastaanottajiksi ja opettajista oppijoiksi.
Työ on yhä enemmän nuorten kirkkojen toiminnan tukemista kristinuskon kasvualueilla. Kristuksen evankeliumin eteenpäin vieminen toteutuu vuorovaikutuksessa ja julistus- ja opetustyön ohella entistä vahvemmin myös sosiaalityössä ja yhteiskunnan oikeudenmukaisia rakenteita edistävässä toiminnassa. Tämä on hyvää kehitystä.
2. Kehittämisen varaa on lähetystyön tehokkuuspuolella, kun kirkon lähetystyö tapahtuu usean erillisen lähetysjärjestön kautta. Vaikuttavuus voisi olla suurempaa, jos voimat yhdistettäisiin ja jos yhteinen ponnistelu koettaisiin yhteiseksi tehtäväksi myös vapaaehtoisten lahjoittajien ja seurakunnan tasolla.Lähetystyön tulisi olla vielä vahvemmin kirkon ja seurakuntien oman toiminnan ytimessä, osana kirkon kansainvälistä vastuuta ja toimintaa. Uskon, että juuri kansainvälisen vastuun kysymykset ja osallistuminen niiden työstämiseen tarjoavat nuorille mielekkään ja innostavan paikan olla mukana kirkon toiminnassa.
3. Olin aikoinani piispana Suomen Pipliaseuran puheenjohtaja ja sitä kautta mukana raamattulähetystyössä vuoteen 2005 saakka. Nyt kansanedustajana lähetystyöhön osallistumiseni rajoittuu taloudellisen tuen antamiseen.
Tapio Luoma Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori
1. Kokonaisvaltainen lähetystyö voi kirkossamme tällä hetkellä hyvin. Käsitykseni mukaan kirkkomme lähetysjärjestöt tunnustavat toiminnassaan koko ihmisen ja hänen elinympäristönsä huomioon ottamisen merkityksen.
2. Lähetystyön ja hengellisen elämän suhdetta olisi hyvä miettiä syvemmin ja kysyä, mitä meidän kristittyjen Jumala-suhteelle merkitsee se, että meidän on käsketty lähteä ja kohdata uutta ja ennen kokematonta. On tarpeen yhä uudestaan kysyä, millaisia spiritualiteetin näkökulmia voimme saada uusilta kirkoilta ja nykyisiltä lähetyskentiltä.
3. Rukoilen lähetystyön puolesta, tuen sitä taloudellisesti ja kannustan seurakuntia muistamaan kansainvälisen vastuunsa. Olen tällä hetkellä jäsen Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa ja pidän tärkeänä yhteistyötä KUA:n ja Suomen Lähetysseuran välillä.
Björn Vikström Porvoon hiippakunnan piispa, dosentti
1. Strategioissa ja sopimuksissa kokonaisvaltaisuus on näkyvästi esillä. Aiemmin kokonaisvaltaisuudella tarkoitettiin lähinnä tasapainon löytämisen evankelioimisen ja auttamistyön välillä. Tänään kokonaisvaltainen lähetystyö pitää sisällään myös vaikuttamistyötä, jolla pyritään yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen muun muassa kohentamalla heikommassa asemassa olevien ihmisryhmien asemaa. Tässä Lähetysseura on tehnyt paljon arvokasta työtä. Pitäisi olla itsestään selvää, että usko ja rakkaus, kuten evankeliointi sekä auttamis- ja vaikuttamistyö edellyttävät ja hedelmöittävät toisiaan.
2. Tärkeä kehittämiskohde on konkretisoida, miten lähetystyö voisi olla aidosti vuorovaikutteista eri maanosissa vaikuttavien kirkkojen välillä. Lähetystyön maantieteelliset ja toiminnalliset painopisteet ja tavoitteet on lisäksi jatkuvasti arvioitava vuorovaikutuksessa paikallisten kirkkojen kanssa.
Pyrkimyksenä tulisi olla resurssien kohdistaminen maihin, joissa kristittyjen läsnäolo on vähäistä. Kotimaassa haasteena on saada nuorempia ikäluokkia innostumaan lähetystyön tukemisesta. Tämä vaatii uusien keräysmuotojen ja projektien luomista, nykyaikaisten kommunikaatiokanavien hyödyntämistä ja työn vaikuttavuuden osoittamista. Esimerkiksi Lähetysseuran puiden istuttamisprojekti Tansaniassa tarjoaa tähän hyviä mahdollisuuksia. Mukaan voisi haastaa yksilöiden ja seurakuntien lisäksi myös yritykset, jotka haluavat pienentää hiilijalanjälkeään istuttamalla puita.
3. Tuen vaimoni kanssa kuukausittain kummiprojektia Etiopiassa Lähetysseuran kautta ja osallistun myös muihin keräyksiin. Piispana olen säännöllisesti osallistunut Lähetysseuran ruotsinkielisille lähetysjuhlille, siunannut lähetystyöntekijöitä tehtäviinsä ja myös pyrkinyt pitämään yhteyttä SLEF:in lähetystyöhön. Hiippakuntana meillä on ollut yhteistyötä ja vuorovaikutusta muun muassa Malawin ja Senegalin luterilaisten kirkkojen kanssa.
Vastaukset on julkaistu myös Lähetyssanomien numerossa 1/2018
