Äärimmäinen köyhyys, turvattomuus ja nälänhätä ovat lisääntyneet maailmassa, ja kirkko haluaa muistaa tehtävänsä rakastaa lähimmäisiään – vaikka he asuisivatkin maissa, jotka ovat meistä maantieteellisesti kaukana. Näihin ongelmiin vastataan parhaiten kehitysyhteistyöllä, johon maailman maat ovat toisen maailmansodan jälkeen laajasti sitoutuneet.
Tulevia eduskuntavaaleja silmällä pitäen niin Lähetysseura kuin Kirkkohallitus ovat valmistelleet hallitusohjelmasuosituksensa, joissa nostetaan esiin tarve kasvattaa Suomen myöntämää kehitysrahoitusta kohti määrää, joka vastaisi 0,7 prosenttia koko Suomen bruttokansantulosta. Osa suomalaisista puolueista on asettunut puolustamaan julkisissa vaaliohjelmissaan tätä tavoitetta ja osa ei. Tekeekö tämä siten kirkosta tai Lähetysseurasta puoluepoliittisen toimijan?
Vastaus on ei. Tähän on kolme suurta syytä.
Ensimmäinen syistä koskee puhkikulunutta 0,7-tavoitetta. Idean teki nimittäin alun perin tunnetuksi kirkko. Kirkkojen maailmanneuvosto, johon kuuluu yli 350 kirkkoa ympäri maailmaa, alkoi puhua tavoitteesta jo 1950-luvulla – tavoite on siis monia nykyisiä eduskuntapuolueita vanhempi. Kirkot eivät missään vaiheessa ole luopuneet tavoitteen edistämisestä, minkä vuoksi olisi varsin erikoista, jos suomalaiset kirkkotoimijat luopuisivat tavoitteesta peläten puoluepoliittista leimaantumista.
Toinen merkittävä syy nousee Suomen perustuslaista ja sen ensimmäisestä pykälästä, jonka mukaan maamme osallistuu ”kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi”. Vaikka pykälä ei määritä tarkemmin tässä kohtaa keinoja, kehitysyhteistyö vastaa nimenomaan tähän tarpeeseen – ja perustuslaki velvoittaa kaikkia puolueita.
Kolmas syy liittyy Suomen kansainvälisiin lupauksiin. Suomi on EU:n ja YK:n jäsenenä sitoutunut 0,7 prosentin rahoitustavoitteeseen. Lisäksi tavoite on vahvistettu monessa julkilausumassa, tuoreimpana viime viikolla hyväksytyssä Dohan toimenpideohjelmassa maailman vähiten kehittyneiden maiden tukemiseksi. Suomi on lisäksi ratifioinut juridisesti sitovan Pariisin ilmastosopimuksen, jonka mukaan meillä on velvollisuus rahoittaa köyhien maiden ilmastotoimia. Kun puolustamme Suomena sääntöperustaista maailmanjärjestystä autoritääristen valtioiden aggressioilta, on johdonmukaista, että pidämme itse omat lupauksemme.
Lopulta kaikki kiteytyy Raamatun sanaan. Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa on vahva oikeudenmukaisuuden eetos, joka ylittää maantieteelliset ja kansalliset rajat. Tämä eettinen ajattelu kiteytyy Jesajan kirjan sanoihin: ”Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” (Jes. 1:17) Sama ajatus näkyy myös Jeesuksen elämän ja opetuksen ytimessä.
Eduskuntavaalien alla on muistutettava, että sitoumukset ja sopimukset velvoittavat tulevia hallituksia toimimaan riippumatta siitä, mitkä puolueet lopulta hallituksen muodostavat.
Niko Humalisto, johtava vaikuttamistyön asiantuntija
