Marseillessa järjestettiin 7.6. juhla, jossa muisteltiin sekä Ranskan-työn aloitusta että diakoniakeskus Marhabanin kymmenvuotista historiaa. Suomen Lähetysseuran vuosikokous teki päätöksen Euroopan-työn aloittamisesta Kajaanin lähetysjuhlilla vuonna 1983. Myös Marseillen-työn paikalliseksi taustayhteisöksi perustettu Association Diaconale Protestante Marhaban (ADPM) täyttää jo viisi vuotta.
Lähetysseura tekee Marseillessa maahanmuuttajatyötä. Kaupungin asukkaista 16 prosenttia on maahanmuuttajia, lähinnä Pohjois- ja Länsi-Afrikasta.
Paikalliseen tyyliin juhla käynnistyi tervetuliaismaljoilla ja suolapaloilla juhlapaikaksi saadun katolisen keskuksen pihalla. Marhabanin johtokunnan puheenjohtaja Jean-Marc Flambeau iloitsi tervetulopuheessaan satapäisestä juhlajoukosta ja kansanedustaja Pierre Menucci kertoi katolisena kokevansa ykseyttä protestanttisen keskuksen kanssa, koska se haluaa auttaa vaikeuksissa kamppailevien kortteleiden asukkaita. Myös kaupungin johdon edustaja Guillaume Jouve kiitti järjestöä, joka on yhdessä muiden kanssa luomassa hyvää kaupunkia.
– Se, joka antaa, on rikas, hän kiteytti.
Maahanmuuttajia palvellen
Työn historiikki esiteltiin yli satapäiselle yleisölle sanoin ja kuvin. Työmuodot ovat pysyneet hämmästyttävän samanlaisina vuosikymmenestä toiseen. Ne ovat kaikki nousseet maahanmuuttajien tarpeista. Vapaaehtoisten 34 hengen ryhmän edustajana Désirée German kertoi vakuuttavasti, miten mullistavaa lukutaidottomalle naiselle yhä on oppia kirjaimet ja tunnistaa metroasemien ja katujen nimet.
Suomen Lähetysseuraa edusti juhlassa pastori Juhani Pörsti, joka 1980-luvun puolivälissä tuli maahan ensimmäisten suomalaisten työntekijöiden joukossa. Hän muisteli algerialaisen isän kysymystä: Eikö teillä ole Suomessa työtä vai miksi tulitte tänne?
– Tämä 30 vuotta kestänyt kehitys muistuttaa meitä Jumalan suuresta siunauksesta, hän jatkoi. Ehkä vastaisin miehen kysymykseen nyt näin: Minun oli hyvä tulla katsomaan Jumalan suuria tekoja, hyvä nähdä, kuinka hänen suuri armonsa rikkoo ihmisten välisiä rajoja ja luo ihmisten välille rakkautta ja välittämistä.
Juhani Pörsti siunasi työn jatkajat, niin palkatut kuin vapaaehtoiset ja muut vastuunkantajat.
Tulevaisuutta edusti David Brownin perustama ja johtama Marhabanin lapsikuoro. Sille sataa jatkuvasti esiintymiskutsuja ja se on laulanut ylistystä Jumalalle jopa muslimien ramadan-paaston päätösjuhlassa.
Pastori Riitta Granroth luki monien entisten työntekijöiden, mm. Marhaban-keskuksen toiminnalle vankan perustan luoneiden Raili ja Pekka Tiihosen tervehdykset. Siunausta jatkoon toivotti myös pastori Jacques Fischer, Pariisin luterilaisen kirkon sisälähetyksen eläkkeellä oleva johtaja, jonka kohtaaminen Henrik Smedjebackan kanssa aikoinaan käynnisti työn.
Pekka Simojoki sävelsi matkallaan Marseilleen 1990-luvun alussa laulun Turhaan ette tänne tulleet. Sen esittivät juhlan päätteeksi ranskaksi David Brown ja kuorotyössä auttava Myriam Abdulla. Laulun sanat ovat käyneet toteen: tätä työtä ei ole tehty eikä tehdä turhaan, vaan sen kautta ovat saaneet apua ja tukea jo sadat maahanmuuttajat.
Muslimit arvostavat työn kristillisyyttä
Marseillessa on muitakin sosiaali- ja opetustyötä maahanmuuttajien parissa tekeviä yhdistyksiä, mutta vain Marhabanin työ on avoimesti kristillistä.
– Kunnioitamme Ranskan uskontolakeja, mutta teemme tätä työtä Jumalan rakkauden innoittamina, sanoo keskusta neljättä vuotta johtava Pirjo Niemelä.
– Toimintaan osallistuvat tietävät hyvin, että olemme kristittyjä, mutta musliminaisetkin kertovat tulevansa juuri siksi. He sanovat, että täällä on erilainen ilmapiiri kuin muualla.
Keskus sai näkyvää valtakunnallista huomiota kevättalvella, kun sen toimintaa esiteltiin Ranskan kakkoskanavan sunnuntaiaamun ohjelmassa. Kolmituntisen Les Chemin de la foi (Uskon tiet) -ohjelman aiheena oli ekumenia.
Toimittajat olivat saaneet vinkin: Jos haluatte nähdä käytännössä toimivaa ekumeniaa, menkää Marhaban-keskukseen. He tulivat, haastattelivat ja kuvasivat. Koko pitkässä ohjelmassa vain tämä osuus kertoi siitä, miltä katolisten, luterilaisten, reformoitujen ja evankelikaalisten ryhmien ekumenia näyttää arkitasolla. Katolinen pappi totesi sen jälkeen, että Marhaban on meille kaikille esimerkki. Toinen totesi, että se on siunaukseksi koko Marseillen kaupungille.
Lähetysseuran yhteistyökuvio Ranskassa muuttuu
Käytännön tasolla Marhabanin toiminta on jo pitkään ollut monien kristillisten tahojen yhteistyötä. Viisi vuotta sitten perustetun Association Diaconale Protestante Marhaban -yhdistyksen johtokunnassa on katolisen, reformoidun, luterilaisen ja evankelikaalisten kirkkojen edustajat. Samoin kymmenet vapaaehtoistyöntekijät ovat taustaltaan eri kirkoista. Lähetysseura on yksi Marhaban-keskuksen jäsenjärjestöistä. Sen taloudellinen tuki on merkittävä ja kattaa työntekijäpanoksen lisäksi yhä yli 60 prosenttia kuluista.
– Kaksi vuotta kestäneen seurakuntaprojektin tuloksena odotimme lisää taloudellista tukea myös paikallisseurakunnilta, mutta olemme joutuneet toteamaan, että ne ovat kaikki hyvin köyhiä ja voivat antaa lähinnä rukoustukea, Pirjo Niemelä kertoo.
– Itse uskon tulevaisuudessa tukea tulevan valtion tai kaupungin taholta.
Ensi vuoden alussa Marhabanin johtoon tulee ensi kertaa paikallinen, nuorisotyöstä tällä hetkellä vastaava Mélanie Landes, joka on työn ohessa opiskellut maahanmuuttajien kohtaamista Lähetysseuran stipendiaattina.
Tekeillä olevaan uuteen yhteistyösopimukseen Lähetysseuran kumppaniksi tulee Ranskan yhdistyneen protestanttisen kirkon Pariisin hiippakunta. Tavoitteena on edelleen julistaa yhdessä evankeliumia sanoin ja teoin niiden keskuudessa, jotka eivät vielä tunne Kristusta pelastajana. Toiminta jatkuu Marhabanissa entiseen tapaan, mutta sen tueksi kaavaillaan Marseillen reformoitujen seurakuntien lisäksi Nizzan luterilaista seurakuntaa.
Teksti ja kuvat: Sisko Pörsti