Suomen Lähetysseura on myöntänyt 70 000 euroa tulva-uhrien avustamiseen Kambodzhassa. Kambodzha on yksi niistä Kaakkois-Aasian maista, joissa monsuunisateet ovat aiheuttaneet tavallista voimakkaampia tulvia. Yli 150 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa Tonle Sap -järven ja Mekong-joen vesien vallattua heidän asuinalueensa.
Viranomaisten mukaan Kambodzhan tulvatilanne on pahin kymmeneen vuoteen. Tavalla tai toisella tulva vaikuttaa 1,7 miljoonan ihmisen elämään, kuolonuhreja on toistaiseksi runsas 200. Pelastustoimenpiteitä on vaikeuttanut perusinfrastruktuurin kuten teiden, sairaaloiden ja juomavesijärjestelmien jääminen vesimassan alle.
Vakavaa on myös riisipeltojen ja kastelujärjestelmien tuhoutuminen. Riisin viljelyalasta 13 prosenttia on veden peitossa ja kuusi prosenttia on jo täysin tuhoutunut. Tämä on merkittävä määrä maassa, jossa yli 70 prosenttia väestöstä on riippuvaista maanviljelystä. Seisova vesi lisää väestön riskiä sairastua mm. bakteerien ja loisten aiheuttamiin tauteihin.
Lähetysseura ohjaa varat kirkkojen keskinäisen katastrofi- ja kehitysyhteistyöjärjestö ACT-allianssin kautta Church World Service Cambodia -järjestölle (CWS), jonka avustustoiminta keskittyy neljään maakuntaan.
Vakavimmin tulva koettelee Kampong Thomin maakuntaa, jossa lähes 27 000 perhettä kärsii tulvista. Thaimaan rajalla sijaitsevassa Battambangin maakunnassa vesi on vallannut yli 50 000 hehtaaria viljelysmaata.
CWS keskittyy ensimmäisessä vaiheessa toimittamaan juomavettä, ruokaa ja suojaa noin 3000:lle hädässä olevalle kotitaloudelle. Apu suunnataan kaikkein köyhimmille ja niille, jotka eivät saa apua muualta. Erityisasemassa ovat lapset, naiset, vanhukset ja sairaat.