Senegalissa muslimit ja kristityt elävät sopuisasti yhdessä. Usein samassa suvussa voi olla sekä kristittyjä että muslimeita. Pastori Sedar Ndiaye on oman sukunsa ainoa kristitty. Hänelle on luontevaa, että kristityt ja muslimit rukoilevat yhdessä yhteisten päämäärien puolesta. Hän on mukana muun muassa Senegalin luterilaisen kirkon koulutus- ja kehitystyössä, josta hyötyvät kaikki uskontoon katsomatta.
Kirkko on vastikään aloittanut työtä uudella alueella Foundiougnin kaupungissa. Hengellisen työn lisäksi kirkko aloitti siellä viime vuonna Lähetysseuran tuella maatalouden kehittämishankkeen, jota Sedar esitteli paikallisille ihmisille kyläkokouksissa. Hän kertoi myös kirkon lukutaitotyöstä, kummioppilastyöstä, kaivo- ja puutarhahankkeista, puiden istutuksesta ja ympäristötyöstä – aina korostaen, että kirkon tekemä hyvä työ kumpuaa Jeesuksen esimerkistä ja opetuksista.
Uskonto on oleellinen osa senegalilaista kulttuuria, joten kokoukset aloitettiin yleensä rukouksella. Sedar lausui oman rukouksensa Jeesuksen nimessä, ja kyläkokouksessa mukana oleva imaami puolestaan rukoili oman uskontonsa mukaisesti. Tämä kaikki sujui avoimessa ja ymmärtäväisessä ilmapiirissä.
Näin tehdään ruokaturvahankkeen koulutuksissa ja kokouksissa edelleen: rinta rinnan yhteisen hyvän puolesta rukoillen ja työtä tehden. Kun yhdessä etsitään kyläyhteisön hyvää ja sitä, mikä kehittää maaseudun elinyhteisöä, ei uskonto tule esteeksi. Kaikki voivat puhaltaa yhteiseen hiileen. Kristitynkään ei tarvitse piilotella uskoaan, vaan hänellä on lupa olla sitä, mitä hän on, vaikka suurin osa naapureista ja sukulaisista etsii oman hengenravintonsa moskeijan rukoushetkistä.
”Saat valita itse tiesi”
Sedar Ndiaye syntyi vuonna 1957 islaminuskoiseen perheeseen ja kasvoi muslimiympäristössä, mikä on tavallinen tausta Senegalin luterilaisen kirkon jäsenille. Väestöstä yli 95 prosenttia on muslimeita. Hänen isänsä oli korttelipäällikkö ja korttelinsa moskeijan rakennushankkeen promoottori.
”Karkailin ystäväni kanssa koraanikoulusta, enkä koskaan oppinut lukemaan arabiaa”, Sedar naureskelee lapsuutta muistellessaan.
Ensimmäisen kosketuksensa kristittyihin Sedar sai 1970-luvun lopulla 20-vuotiaana, kun Suomen Lähetysseuran työntekijät asettuivat Fatickin kaupunkiin. Sedar oli käynyt ala-asteen, mutta ranskankielinenkään koulu ei sujunut kovin hyvin, joten hän ei selvinnyt yläasteen pääsykokeista. Niinpä hän huolehti perheen karjasta ja peltotöistä ja kävi kalalla.
Jotenkin hän kuitenkin päätyi auttamaan lähetystyöntekijöitä sereerin kielen opiskelussa ja oppi siinä ohessa itsekin taitavaksi sereerin kirjoittajaksi ja lukijaksi. Siitä oli hänelle myöhemmin suurta hyötyä. Hän oli mukana kääntämässä Raamattua sereeriksi. Kristityksi hän halusi kääntyä osallistuttuaan nuorten leirille ja sen jälkeen kastekurssille.
Kun Sedar ilmaisi isän kuoleman jälkeen kasvatusvastuun ottaneelle sedälleen halustaan kääntyä kristityksi, ei tämä ollut mielissään. Setä oli puolisen tuntia hiljaa, minkä jälkeen hän totesi: ”En periaatteessa hyväksy, mitä aiot tehdä, mutta sinä olet jo aikuinen, ja siksi saat valita itse tiesi.”
Sereereille on tärkeämpää säilyttää keskinäinen rauha ja yhteys kuin kiistellä uskonasioista. Sedarin setä ja täti perheineen olivat lopulta mukana tuossa historiallisessa kastejuhlassa, jossa kastettiin ensimmäiset Fatickin luterilaiset kristityt.
Muslimijohtajat mukana pappisvihkimyksessä
Sedar jatkoi opiskelua raamattukoulussa ja vuonna 1987 hänet vihittiin papiksi yhdeksän muun kanssa. Sitä ennen nuoressa kirkossa vastuuta kantamassa oli vain kolme pappia. Pappisvihkimykseen oli kutsuttu myös kaupungin merkittävimmät muslimijohtajat, jotka istuivat kunniapaikoilla seuraamassa tätä juhlallista tapahtumaa.
Sedar keskustelee mielellään uskon asioista muslimiystäviensä ja sukulaistensa kanssa. Keskustelut ovat antoisia ja soljuvat rauhallisissa merkeissä. Sedar tosin muistelee, että alkuvuosina hän hehkutti vähän liikaakin taloon tuleville naapureille Jeesuksesta, mutta nämä suhtautuivat siihen suvaitsevaisesti.
Eräs vanhempi sukulainen, joka oli tutkinut paljon sekä Raamattua että Koraania, rohkaisi häntä kerran pysymään lujana uskossaan: ”Minä olen muslimi ja seuraan tätä tietä, mutta pysy sinä siinä, minkä olet oikeaksi havainnut”. Tämän sukulaismiehen sanat vahvistivat nuorta Sedaria kovasti oman tiensä kulkemisessa.
Teksti ja kuvat Teija Laine
Lahjoita Suomen Lähetysseuran rauhantyölle www.kauneimmatjoululaulut.fi
