Pakolaisvirrat ja maahanmuutto ovat ajankohtaisia keskustelunaiheita myös Etelä-Afrikassa – maassa, jossa apartheidin ajan haavatkin ovat vielä auki. Viime keväänä muukalaisviha yltyi väkivaltaisiksi iskuiksi siirtolaisia vastaan. Mutta on myös niitä, jotka haluavat auttaa. Andrew Wartnaby otti maatilalleen yli 150 pakolaista.
”Ajattelin lapsia. Lasten paras oli motiivini”, hän selittää tekonsa syitä.
Andrew ja hänen vaimonsa Rae toivottivat tervetulleiksi 158 Burundin ja Kongon demokraattisen tasavallan kansalaista, joilla ei ollut paikkaa mihin mennä. Oman maansa väkivaltaa paenneet ihmiset päätyivät Etelä-Afrikkaan hallituksen pystyttämälle väliaikaiselle pakolaisleirille. Kun leiri suljettiin, kaupungin sosiaalitoimi otti huostaan pakolaisten 64 lasta. Lapset palautettiin perheilleen, kun uusi asuinpaikka löytyi.
Tällä hetkellä tilalla asuu vielä 70 aikuista lapsineen. Heille maanviljelijän kädenojennus oli elämän ja kuoleman kysymys. Wartnabyt eivät aio hylätä yhtään ihmistä – he jatkavat näin, kunnes ratkaisut kullekin perheelle löytyvät. Moni pakolainen haluaa lähteä Etelä-Afrikasta, väkivalta pelottaa. Paluu omaan kotimaahan on kuitenkin vaikeaa tai mahdotonta.
Mutta toistaiseksi lapset käyvät koulua tilalla ja perheet elävät pääosin omavaraisviljelystä. Pakolaisilla on asuttavanaan pieni maapala, jonka läpi virtaa puro. On hankittu telttoja, järjestetty vesi- ja jätehuolto, laitettu keittiöpuutarhat. Apua on tullut aina jostain.
”Kun usko on ollut kova, ihmeitä tapahtuu”, sanoo Andrew vakavana. Wartnabyiden maatilan nimi on osuvasti Hope farm, Toivon tila.
Kirkkoon luotetaan sovinnon välittäjänä
Wartnabyt ovat saaneet apua muun muassa KwaZulu Natalin läänin kristilliseltä neuvostolta (KZNCC), jolla on laajat verkostot ja tiiviit suhteet alueen kirkkoihin.
”Saamme konkreettista apua: peittoja, vaatteita ja ruokaa. Sekä julkisuutta, joka taas auttaa osaltaan eteenpäin. Täällä käy seurakuntien työntekijöitä, jotka antavat aikaansa pakolaisille: monille on tärkeää päästä puhumaan kokemistaan asioista, purkautua”, Andrew kertoo.
Suomen Lähetysseura on tehnyt yhteistyötä KZNCC:n kanssa vuodesta 2009. Yhteistyön ydin on alusta saakka ollut rauhan ja sovinnon työ. Alkuvuoteen 2015 keskiössä olivat valkoisten ja mustien väliset maakysymykset ja apartheidin jälkeensä jättämät ongelmat. Huhtikuussa käsiin räjähtänyt, kansalliseksi kriisiksi paisunut muukalaisviha muualta Afrikasta tulleita kohtaan vaati painopisteen muutosta myös KZNCC:n työssä. Lähetysseuran tuella se palkkasi loppuvuodeksi työntekijän muukalaisvihamielisyyden vastaiseen työhön. Siinä vaikuttamistyö on suuressa osassa.
Kirkko tarjoaa Etelä-Afrikassa hyvän alustan sovintotyölle. Se on eri osapuolten silmissä luotettava, neutraali taho. Vahva ekumeeninen pohja tukee KZNCC:n uskottavuutta. Jäseninä on kolmisenkymmentä taustaltaan erilaista kristillistä kirkkoa ja järjestöä.
KZNCC tukee sovintoprosesseja maanomistajien ja maattomien maatyöläisten välillä, kasvavien kaupunkien maanhallintaoikeudesta syntyneitten kiistojen osapuolten välillä, kodeistaan häädettyjen ja häätäjien välillä. Oikeusprosessit eivät ole harvinaisia ja KZNCC voi useimmiten turvautua lakimieheen, joka on vapaaehtoispohjalta sitoutunut edustamaan alueen köyhiä, maattomia tai häädettyjä.
Monimutkainen ongelmien vyyhti
Yksinkertaisia vastauksia ei kuitenkaan ole. Ongelmavyyhti kietoutuu Etelä-Afrikan toivonilmapiirin kuihtumiseen: apartheidin päättymisen jälkeinen euforia loppui lyhyeen, kun työttömyys, köyhyys ja maattomuus eivät hävinneetkään mihinkään.
Konfliktit alueen muissa maissa ovat kasvattaneet pakolaisuutta Etelä-Afrikkaan. Etelä-Afrikan talouskurimus on tarkoittanut työllistymisen vaikeutumista. Yrittäjähenkiset Kongon demokraattisen tasavallan tai Zimbabwen kansalaiset ovat saaneet paikallisten köyhien tai yhteiskunnasta syrjäytyneiden paikallisten eteläafrikkalaisten vihat niskoilleen.
Huhtikuussa väkivaltaisuuksien aalto: mielenosoitukset, ulkomaalaisten omistamien kauppojen ryöstely ja omistajien pahoinpitely vaativat useita kuolonuhreja, satoja loukkaantuneita, vielä enemmän traumatisoituneita, aineellista tuhoa ja menetettyä omaisuutta. Väkivaltaa lietsoneita tai veritekoihin syyllistyneitä ei ole pidätetty. Tapahtumaketju nostatti Etelä-Afrikassa pintaan itsekriittisen keskustelun väkivallan kulttuurista ja esivallan vastuusta. Kolme miljoona pakolaista tai turvapaikanhakijaa 55 miljoonan asukkaan maassa ei ole pikkujuttu.
KZNCC näkee että ratkaisun avaimet löytyvät vain laajasti monella rintamalla etenemällä. Asennekasvatusta tarvitaan kouluissa, kirkoissa, valtionhallinnon virkamiesten piirissä sekä vaikuttamista korkeimmalla mahdollisella poliittisten päättäjien tasolla.
Päätöksiä muutoksen tielle lähtemisestä tehdään yksilötasolla. Kun englantilainen Andrew ja hänen eteläafrikkalainen vaimonsa miettivät elämänsä suuntaa 1990-luvun Etelä-Afrikassa vapaustaistelun ja jatkuvan väkivallan uhan keskellä, he miettivät, että helpompi olisi lähteä Eurooppaan. Silti he päättivät jäädä.
”Sen päätöksen myötä tiesimme, että meidän olisi oltava osa ratkaisua, ei ongelmaa”, Andrew sanoo.
Teksti Saara Kalaluka
(Kirjoittaja asuu Sambiassa ja työskentelee sieltä käsin Suomen Lähetysseuran kehitysyhteisyökoordinaattorina eteläisessä Afrikassa.)
Kauneimmat Joululaulut soivat tänä vuonna rauhalle
– Lahjoita Lähetysseuran rauhantyölle www.kauneimmatjoululaulut.fi
