Ilmastonmuutoksen kammottava matematiikka –artikkelin kirjoittaja Bill McKibben tuo esiin pysäyttävän epäyhtälön: 942Gt > 800 Gt.
Ensimmäinen luku kertoo sen, kuinka paljon maailmassa on jo käytössä olevia fossiilisten polttoaineiden varantoja. Nämä fossiiliset luonnonvarat ovat jakautuneet epätasaisesti ympäri maapalloa.
Toinen kertoo arvion siitä, kuinka paljon planeetallamme voidaan päästää hiiltä ilmakehään, jos haluamme välttää katastrofaalisen ilmastonmuutoksen.
Ilmasto ja eettinen pulma
Epäyhtälö avaa monenlaisia kysymyksiä siitä, kenelle kuuluisi oikeus hyödyntää tätä jäljellä olevaa pottia tai millaisin taloudellisin ohjaus- tai pakkokeinoin fossiiliset varannot säilytettäisiin maan povessa.
Kyse on näiden resurssien ihmisoikeusperustaisesta ja oikeudenmukaisesta jakamisesta.
Jälkiteollisissa yhteiskunnissa luonnonvaroja kerskakulutetaan siinä missä ilmastonmuutoksesta eniten kärsivissä maissa nälänhädät, köyhyys ja epätasa-arvo ovat edelleen arkipäivää.
Siten kysymys jäljellä olevien fossiilisten polttoaineiden jakamisesta muistuttaa eettistä pulmaa, jossa pohditaan, onko niillä, joilla on jotain ylimääräksi asti, eettistä velvollisuutta jakaa omastaan niille, joilla ei ole.
Oikeudenmukaisuuden filosofiset perusteet
Länsimaisen filosofian traditiosta löytyy neljä suuntausta, joista käsin tarkastella tätä kysymystä. Ensimmäinen ja nykyään harvinaisemmin keskusteluissa nousevan pyhän Augustinuksen Jumalaisen käskyn teorian lähestymistapa on seuraava.
Ne teot, jotka noudattavat Jumalan sanaa, ovat moraalisia tekoja. Ratkaisu eettiseen kysymykseen on selkeä: Jumala kehottaa antamaan köyhille sen, minkä voi. Se, mikä on rikkaalle liiallisuutta tai ylijäämää, voi olla köyhälle välttämättömyys, on sitten kyse leivästä tai polttoaineesta.
Utilitarismi keskittyy empiirisesti tekojen seurauksiin ja arvioi niiden eettisyyttä, sitä miten paljon tekojen seuraukset tuottavat hyvää maailmassa.
Suomessa ja muissa jälkiteollisissa yhteiskunnissa ’ylikulutetaan’ fossiilisiin pohjaavia tuotteita, vaikkei kasvu tietyn tason jälkeen lisää onnellisuutta. Sen sijaan köyhimmissä valtioissa puutteet vaikkapa sairaaloiden sähkönjakelussa aiheuttavat ihmishenkien menetyksiä.
Ratkaisu on selkeä: sairaalan aggregaattiin käytetyllä dieselillä tuotetaan enemmän hyvää kuin lomalennolla Helsingistä Ouluun. Fossiilisten luonnonvarojen uusjako on siis eettisesti suotavaa.
Kolmas vaihtoehto, hyve-etiikka, eroaa utilitarismista siten, että lähtökohdan mukaan tekoa ei tee moraaliseksi se, mitä tapahtuu teon jälkeen, vaan aikomus toimia hyveellisesti. Esimerkkinä hyveistä ovat oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus.
Toimimme eettisesti silloin, kun toimemme ovat yhtä aikomustemme kanssa. Hyveellinen teko olisi kohtuullistaa omaa hiilenkulutustamme ja jakaa jäljellä oleva 800 Gt hiiltä oikeudenmukaisesti sitä enemmän tarvitseville.
Viimeiseksi, velvollisuusetiikan kannattajat kritisoivat hyve-etiikan lähtökohtaa ja väittävät, että moraalisten tekojen tulee perustua universaaleihin sääntöihin. Tällaisia sääntöjä ovat ne, jotka voivat toimia yleispätevänä lakina.
Toisten elinehtoja heikentävän kulutuskulttuurin edistäminen tai omaisuuden loputon kasautuminen ei voi toteutua kestävästi rajallisella maapallolla. Sen sijaan heikompien tukemisen voi katsoa täyttävän kriteerin. Myös velvollisuusetiikka kannustaa hiilen uusjakoon.
Markkinat ja oikeudenmukaisuus?
Näkökulmien välisistä eroista huolimatta kaikki lähestymistavat ovat melko lailla yksimielisiä sen suhteen, mikä olisi eettinen vaihtoehto hiiltä koskevan epätasa-arvon suhteen.
Maailmaa kuitenkin pyörittää markkinatalous eivätkä moraalifilosofit. Todellisten markkinauskovaisten mukaan markkinat löytävät parhaan ratkaisun, on kyse sitten suomalaisesta terveydenhuollosta tai hiilivarantojen käyttötarkoituksesta. Ratkaisuksi hiilipäästöjen kasvuun ja oikeudenmukaiseen jakautumiseen tarjotaan talouskasvua.
Valitettavasti maailmantalouden kasvu kulkee edelleen käsi kädessä päästöjen kasvun kanssa. Toisin sanoen markkinamekanismit eivät näytä ohjaavan kohti hiilen uusjakoa, vaan päästöt esimerkiksi Yhdysvalloissa ja EU:ssa ovat kasvaneet viime vuosina.
Ihmisoikeudet ilmastopolitiikan pohjaksi
Ilmastonmuutos on ilmiö, jonka parissa myös ihmisoikeusperustaisten toimijoiden on mielekästä työskennellä. Sen ratkaisuun tarvitaan muutoksia suhteessa siihen räikeään epätasa-arvoon, joka ilmenee henkilöä kohden laskettuina hiilipäästöinä.
Nykyisen järjestelmän haastamiselle on vahva eettinen oikeutus. Nykyinen tapa, jolla fossiilisten polttoaineiden tuotanto, kauppa ja kulutus toteutuu, ei ole perustunut oikeudenmukaisuudelle vaan vahvimman oikeudelle.
945 Gt hiiltä on liian suuri ihmisoikeusriski sivuutettavaksi.
Niko Humalisto. Kirjoittaja työskentelee taloudellisen oikeudenmukaisuuden asiantuntijana Lähetysseurassa.
