Bolivian evankelisluterilaisen kirkon johtaja pastori Emilio Aslla Flores saapui Suomen Lähetysseuran vieraaksi viime viikolla. Aslla Flores kertoi maansa kohtaamista haasteista sekä pienestä ja aktiivisesta kirkosta, joka tukee köyhiä.
Bolivian nuorella kirkolla on noin 22 000 jäsentä pääosin maaseudulla. Vain noin 30 % kirkon jäsenistä asuu kaupungeissa. Bolivia on yksi Etelä-Amerikan köyhimmistä maista, jonka väestöstä suuri osa kuuluu alkuperäiskansoihin.
– Kirkkomme on monikielinen ja -kulttuurinen. Jäsenet puhuvat aymaraa, quechuaa, guarania ja espanjaa.
Emilion Aslla Flores asuu El Alton kaupungissa vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa. Vaimo on myös pappi ja toimii opettajana kristillisessä koulussa. Emilio Aslla Flores puhuu sekä espanjaa että aymaraa, yhtä Bolivian alkuperäiskielistä.
– Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he opettivat minulle aymaraa. Omat lapseni eivät enää hallitse kieltä. Kieltä tärkeämpää on kuitenkin se, ettemme unohda kulttuuriamme, arvojamme ja oikeuksiamme. Taistelu tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja sovun puolesta tekee meistä vahvoja.
Kirkko tavoittaa kaikkein köyhimmät
Alun perin Aslla Flores haaveili asianajajan ammatista ja suunnitteli oikeustieteen opintoja.
– Halusin työskennellä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Vanhemmillani ei kuitenkaan ollut varaa kustantaa opintojani. He olivat kaivostyöläisiä, ja minun lisäkseni perheessämme on kaksi poikaa. Aloinkin opiskella rakennustekniikkaa.
Aslla Flores oppi varhain tulemaan toimeen omillaan.
– Viidennen luokan jälkeen muutin kotoa jatkaakseni koulunkäyntiä. Asuin sisarusteni kanssa kaupungissa, jossa meillä ei ollut sukulaisia. Se oli vaikeaa aikaa.
Aslla oli käynyt koulun loppuun 1983, samana vuonna kun hänen isänsä kuoli.
– En ehtinyt kertoa hänelle valmistumisesta kasvokkain. Olisin halunnut näyttää hänelle diplomini. Olin ajatellut asua yhdessä isäni kanssa, kun olin valmistunut. Olin pettynyt Jumalaan. Hän oli köyhien puolella, mutta olin joutunut kasvamaan ilman isääni, ja nyt Jumala vei hänet pois luotani lopullisesti. Isän kuoleman jälkeen äitini muutti takaisin kotikyläänsä, ja minä muutin La Pazin kaupunkiin.
Kirkosta tuli turvasatama
– Myöhemmin olen ymmärtänyt, mikä merkitys isän kuolemalla on ollut. Omien kovienkin kokemusteni kautta ymmärrän kaikkein köyhimpiä. Tiedän miltä tuntuu, kun joutuu taistelemaan elämässä yksin. Kokemukseni ovat tehneet minusta vahvan.
Aslla Flores kiinnostui kristinuskosta jo peruskouluaikoina, kun evankelistat vierailivat hänen kotikylässään. Hänestä tuli luterilaisen kirkon jäsen vuonna 1975, ja hän toimi aktiivisesti useissa seurakunnissa opiskeluaikoinaan. La Pazissa häntä pyydettiin opettamaan teologiaa ekumeenisessa instituutissa.
– Ajattelin, että minun on opiskeltava teologiaa selvitäkseni opetustehtävistä. Päivisin tein töitä, iltaisin opiskelin.
Bolivian evankelisluterilaisen kirkon presidenttinä Aslla Flores on toiminut huhtikuusta 2011 lähtien.
– Valinta tuli yllätyksenä, sillä en tavoitellut presidentin virkaa. Olin toiminut maallikkopastorina vuodesta 1989, ja kymmenen vuotta myöhemmin sain pappisvihkimyksen. Sen jälkeen toimin ensin seurakuntapastorina ja sittemmin kirkon hallinnossa kehityshankkeessa sekä lähetystyön koordinaattorina. Olen myös ehtinyt suorittaa jonkin verran oikeustieteen opintoja, juuri niin kuin suunnittelin lapsena.
Uusi perustuslaki haastaa taistelemaan ihmisoikeuksien puolesta
Boliviaan on hiljan saatu uusi perustuslaki, joka takaa uskonnonvapauden.
– Elämme uudenlaista aikaa. Aikaisemmin katolinen kirkko oli virallisen kirkon asemassa. Uusi perustuslaki avaa meille vähemmistökirkolle uudenlaisia mahdollisuuksia, mutta myös uusia haasteita. Kirkkona taistelemme epäoikeudenmukaisuutta vastaan, ihmisoikeuksien puolesta. Julistamme Jumalan rakkautta kaikille riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta ja uskonnosta. Tehtävämme on edistää rauhaa yhteiskunnan eri tasoilla.
Teologista koulutusta tarvitaan
Aslla Flores toteaa, että kirkko pystyy vahvistamaan identiteettiään ennen kaikkea teologisen koulutuksen avulla.
– Kirkollamme on 26 vihittyä pappia. Lisäksi lähialueilta tulee 100 maallikkopastoria. Suuri osa työntekijöistämme on vapaaehtoisia. Monet toimivat seurakunnassa iltaisin ja viikonloppuisin päivätöidensä ohella. Vain osalle kirkko pystyy maksamaan pientä korvausta.
Kirkko panostaa lähetystyöhön Tarjan ja Santa Cruzin alueilla sekä Trinidadin kaupungissa.
– Katolisessa maassa työ on haastavaa. Kirkkomme on pieni, mutta haluamme kertoa evankeliumin voimasta. Uskonnonvapaudessa on kysymys siitä, että opimme elämään rauhassa. Joillakin alueilla halutaan nyt palata uskonnolliseen perinteeseen, joka vallitsi ennen katolista kirkkoa. Me haluamme viestiä, että uskonnonvapaudessa ei ole kysymys uskontojen kilpailusta vaan siitä, että opimme kunnioittamaan toisiamme uskonnosta ja etnisestä taustasta riippumatta.
Mitä voimme oppia Bolivian tilanteesta?
– Meillä on Boliviassa sanonta, ”suma qamaña” (hyvä elämä). Sanonta on viime aikoina saanut poliittisen sisällön, mutta myös me kirkossa käytämme sitä ilmaisemaan, että haluamme edistää hyvää elämää. Boliviassa yhdessäoloa ja keskinäistä huolenpitoa pidetään tärkeänä. Arvostamme enemmän ihmissuhteita kuin materiaa. Solidaarisuus, rauha sekä ympäristön suojeleminen ovat juuri nyt tärkeitä teemoja, joita käsittelemme paljon.
Mikä teitä motivoi työssänne?
– Pastorina ja kirkon presidenttinä minua motivoi lähimmäisen palveleminen. Ajattelen, että kirkko on olemassa kaikkein heikoimpia varten.
Miltä toivotte Bolivian luterilaisen kirkon näyttävän kymmenen vuoden päästä?
– Haluan, että kirkkomme on omavaraisempi. Haluan nähdä vakaan kirkon, jolla on selkeä rakenne, hyvä johto, ja jonka normit kasvavat bolivialaisen yhteiskunnan mukana.
Teksti ja kuva: Joanna Lindén-Montes (käännös Maria Palmusaari)
