Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Anteeksiantamisen emojia ei vielä hyväksytty kansainväliseen emojivalikoimaan

Emojivalikoivaa hallinnoiva kansainvälinen Unocode-järjestö ei pitänyt ehdotettua emojia riittävän erottuvana, mutta oli sitä mieltä, että anteeksiantamiselle voisi tulevaisuudessa tulla oma emoji.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon aloitteesta käynnistynyt Forgivemoji-kampanja käynnistyi syksyllä 2019. Forgivemoji-kampanjan tavoitteena oli saada anteeksiantamisen emoji lisättyä kansainväliseen emojivalikoimaan.

Forgivemoji-kampanja etsi ideoita anteeksiantamisen emojiksi kolmen kuukauden ajan. Sosiaalisen median ja forgivemoji.com-verkkosivun kautta kampanja sai tuhansia emojiehdotuksia ympäri maailmaa. Presidentti Tarja Halonen valitsi kampanjan keräämien yleisöehdotusten joukosta emojin, joka kuvastaa anteeksiantamista. Emojissa korostuvat anteeksiantamisen positiivinen tunnepuoli ja rauhaa rakentava vaikutus.

Emoji-idea toimitettiin emojivalikoimaa hallinnoivalle Unicode-järjestölle. Unicode määrittelee sen, mitä emojeja pitää olla käytettävissä ja antaa eri palveluille ja laitevalmistajille raamit niiden toteuttamiselle. Unicoden mielestä kampanjan ehdottama emoji ei ollut tarpeeksi erottuva, jotta se voitaisiin hyväksyä emojivalikoimaan. Unicoden mukaan anteeksiantamiselle voisi kuitenkin tulla oma emoji tulevaisuudessa.

Kampanja sai huomiota niin kansainvälisessä kuin kotimaisessa mediassa.

– Kirkon perussanomasta kumpuava asia sai hyvää ja poikkeuksellisen laajaa huomiota erityisesti kansainvälisesti. Lämmin ja nöyrä kiitos kaikille, jotka näihin ponnisteluihin osallistuivat, toteaa kirkon viestintäjohtaja Tuomo Pesonen.

Kampanjassa olivat mukana muiden muassa myös CMI, Diakonissalaitos, viestintätoimisto Kaiku Helsinki, Kirkon Ulkomaanapu, Helsingin seurakuntayhtymä sekä Suomen Lähetysseura.

Kirkon Viestintä