Naw Moo Eh on kohdannut elämässään syrjintää niin naisena kuin karen-kansan edustajana. Pitkä konflikti on ajanut karenit marginaaliin, ja naiset kansan sisällä kärsivät erityisesti.
“Minut nimitettiin kylämme johtoon vuonna 2003 ja useamman kylän yhteenliittymän johtajaksi vuonna 2005, vaikken halunnut sitä tehtävää”, sanoo Naw Moo Eh, 45, joka on kotoisin Dooplayan kunnasta Myanmarista.
Hän kuuluu karen-heimoon, yhteen Myanmarin monesta etnisestä vähemmistöstä. Karenit asuvat maan kaakkoisosassa, ja heitä on noin seitsemän prosenttia maan väestöstä.
Naw Moo Eh ryhtyi haluttomuudestaan huolimatta johtotehtäviin, sillä se oli tapa auttaa ja suojella kyläläisiä, hän sanoo nyt. Tuolloin karenien aluetta repi sisällissota, joka oli alkanut jo vuonna 1949. Melkein 70 vuotta kestänyt konflikti sai valtavat ihmismassat pakenemaan kodeistaan ja ihmisoikeuksia loukattiin sumeilematta. Etenkin miehet joutuivat pakenemaan sotaa, joten monet naiset nousivat puolipakolla johtopaikoille.
Johtaminen ei ollut helppoa, Naw Moo Eh muistelee.
“Sekä yhteisön jäsenet että sotilaalliset joukot tuottivat hankaluuksia. Myanmarin sotilaat kohtelivat minua kaltoin. Tosin usein he sanoivat, että jos olisin ollut mies, olisin kärsinyt vielä enemmän. Sitä en unohda koskaan.”
Väkivaltaisuudet ovat laantuneet vuoden 2015 tulitaukosopimuksen jälkeen. Silloin allekirjoitettiin kansallinen tulitaukosopimus, jossa on mukana kymmenen etnistä aseellista ryhmää. Vuonna 2012 oli jo solmittu kahdenvälisiä tulitaukoja. Rauhanprosessin myötä miehet alkoivat palata kotiin ja naiset joutuivat väistymään paikoiltaan. Naw Moo Eh luopui johtoasemastaan vuonna 2013.
“Osa kyläläisistä ei pitänyt minusta, koska olin kieltänyt huumeet”, hän sanoo. “He syrjäyttivät minut ja valitsivat miesjohtajan. Miespuoliset kyläläiset sanoivat, etten hoitanut työtä yhtä hyvin kuin miehet, mutta eivät he tienneet mitä olin joutunut kokemaan. Sotilaiden armoilla oleminen oli minulle hyvin traumaattinen kokemus.”
Etninen syrjintä ei ole loppunut
Suomi on tukenut Myanmarin rauhanprosessia Lähetysseuran kautta. Myanmarin rauhanprosessin tukihankkeessa tuetaan erityisesti vähemmistöjen osallistumista siihen.
Rauhanprosessi on tuonut vakautta Kaakkois-Myanmariin, mutta karenien tilanne on edelleen vaikea: etnistä syrjintää esiintyy paljon.
Yhtenä esimerkkinä Naw Moo Eh nostaa koululaitoksen: vähemmistökieliä ei saa opettaa koulussa.
“Tulitaukosopimuksen jälkeen kyläläiset pyysivät, että kouluissa olisi karenin kielen opetusta, mutta Myanmarin hallitus kielsi sen. Julkisia kouluja käyvät lapset eivät osaa edes lukea meidän kieltämme. Minusta heille pitäisi antaa lupa oppia omalla kielellään koko ajan”, hän sanoo.
Hänen alueellaan koulu on nyt taipunut siihen, että karenia saa opettaa tunnin päivässä, mutta normaalin kouluajan ulkopuolella.
Naisten asema heikko
Nyt Naw Moo Eh toimii aluekoordinaattorina karenien naisjärjestössä KWO:ssa. Sukupuoliroolit ja niihin liittyvät stereotypiat elävät tiukassa, hän sanoo. Vuosikymmeniä kestänyt konflikti ja siihen liittyvä seksuaalinen väkivalta ovat myös ruokkineet sukupuoleen liittyvää syrjintää.
Naisia syrjitään monilla elämän aloilla: työelämässä, koulutuksessa ja poliittisessa osallistumisessa.
“Naisia ei rohkaista kouluttautumaan tai työhön”, Naw Moo Eh sanoo. “Jotkut eivät halua lähettää tyttäriään kouluun, koska he luulevat, että tytöt päätyvät niin naimisiin liian varhain. Toiset taas sanovat, ettei naisista ole työelämään, koska naiset eivät osaa pitää salaisuuksia.”
Usein koulutetutkaan naiset eivät halua osallistua päätöksentekoon, niin vihamielinen ilmapiiri on. Kodeissakaan ei aina saa olla turvassa: kotiväkivalta on yleistä, samoin naisten uhkailu.
Pieniä hyviä askeleita
Naw Moo Eh ei kuitenkaan ole toivoton: hyvääkin tapahtuu.
“Sen jälkeen kun aloimme naisjärjestön kanssa puuttua kotiväkivaltaan, se on vähentynyt”, hän sanoo.
Järjestö esimerkiksi levittää tietoa väkivavallasta ja ylläpitää turvakoteja väkivallan uhreille.
Jatkossa Naw Moo Eh toivoisi, että karenien poliittinen liike KNU (Karen National Union, jolla on myös aseellinen siipi) antaisi naisille enemmän tilaa osallistua yhteiskunnalliseen elämään ja Myanmarin hallitus ylipäätään julkiseen keskusteluun.
“Me haluaisimme, että naiset voisivat osallistua työpajoihin esimerkiksi ihmisoikeuksista ja oikeusjärjestelmästä”, Naw Moo Eh sanoo.
Naisjärjestö KWO on itse järjestänyt tällaisia työpajoja, mutta resursseja tarvittaisiin toiminnan laajentamiseksi. Myös karenien KNU on yrittänyt nostaa naisia johtopaikoille, Naw Moo Eh sanoo.
“Se on positiivista. Miehillä ja naisilla tulisi olla samat mahdollisuudet, ja naiset tarvitsevat rohkaisua syrjinnän sijaan.”
Asenteet ovat kuitenkin syvällä. Vaikka KNU:n virallinen kanta olisikin naisia rohkaiseva, Naw Moo Eh sanoo, että käytännössä yksittäiset virkamiehet saattavat toimia syrjivästi ja vähätellä naisjärjestönkin toimia.
Paljon on siis vielä tehtävää.
Teksti ja kuva: KHRG.org (Karen Human Rights Group)
Tämä artikkeli on osa Lähetysseuran artikkelisarjaa moniperustaisesta syrjinnästä. Kevään aikana julkaisemme tarinoita siitä, miten moniperustainen syrjintä näyttäytyy Nepalissa, Etelä-Afrikassa, Boliviassa, Botswanassa, Myanmarissa ja Keniassa. Syrjittyjen ryhmien tukeminen ja syrjintään puuttuminen ovat keskeinen osa Lähetysseuran työtä. Artikkelisarjaa on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Kaikki julkaistut artikkelit löytyvät täältä.
