Kristillisen teologian ytimessä on ajatus, että ihmisarvo on annettu, ei ansaittu. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Ihmisarvo perustuu Jumalan luomistyöhön ja rakkauden lahjaan, jonka Jumala lahjoittaa. Jumalan rakkaus ei ole palkinto, eikä se katoa – ihminen on Jumalalle rakas.
Ajatus jokaisen ihmisen arvosta on kristinuskon ydintä alusta asti. Ajatus ei siis ole uusi tai kristinuskon ulkopuolelta tuleva ideologia. Raamatun vakavasti ottaminen tarkoittaa, että otamme vakavasti sen keskeisimmän sanoman – Jumalan armon syntiselle ihmiselle.
Ihmisarvo ja armo on tarkoitettu jokaiselle. Jumalan silmissä arvomme ei riipu kelvollisuudestamme tai oikeaoppisuudestamme. Vaikka synti on rikkonut suhteemme Jumalaan, ei sekään ole poistanut arvoamme Hänen silmissään. Olemme jokainen samanaikaisesti syntisiä, mutta samalla myös Jumalan rakastamia.
Kristillinen usko ottaa vakavasti myös sen, miten elämme. Ihmisen elämänratkaisut eivät ole merkityksettömiä. Jokainen meistä on keskeneräinen ja silti Jumalan rakastama. Jumalan rakkaus ei ole seuraus oikeasta elämästä, vaan sen lähtökohta – perusta, jolle koko elämä rakentuu. Armo synnyttää elämän ja kutsuu meistä jokaista kasvuun.
Jumala samaistui ihmisyyteen kokonaan. Hän tuli ihmiseksi sovittaakseen meistä jokaisen. Kristus kuoli kaikkien puolesta, eikä kukaan ole Jumalan rakkauden ulkopuolella. Olet ihmisenä Jumalalle rakas riippumatta siitä, mitä arvioita itse tai toiset ihmiset sinusta tekisivät.
Martti Lutherin mukaan Kristuksen esimerkki velvoittaa meitä ihmisiä. Kristitty elää niin, että hän palvelee lähimmäistään ja antaa itsensä toiselle ”ikään kuin olisi Kristus hänelle”. Kristitty ei tarvitse hyviä tekoja ansaitakseen pelastukseen, mutta hän tekee niitä lähimmäisensä parhaaksi; hän palvelee toista ihmistä ja kysyy itseltään: ”Mitä Jeesus nyt tekisi?”.
Uskon todellinen koe ei ole, mitä ajattelemme toisistamme tai toistemme teoista, vaan kuinka Kristuksen tavoin rakastamme ja tuemme toisiamme. Jeesuksen esimerkki – Hänen kohdatessaan syntisiksi leimatut tai ulkopuolelle suljetut – kutsuu kohtaamaan toisen ihminen. Jeesuksen esimerkki kutsuu arvioimaan omaa ajatteluamme, omaa sydäntämme ja omia tekojamme. Jeesuksen esimerkki haastaa meitä myös kysymään, missä ja miksi itse asetamme ehtoja Jumalan rakkaudelle.
Kristillisen kirkon olemukseen kuuluu se, että kristityt ovat aina ilmaisseet lahjaksi saatua uskoa eri tavoin. Silti yksi asia on selvä: yksikään ihminen ei jää Jumalan rakkauden ulkopuolelle. Ihmisen polku on monimutkainen monine kysymyksineen. Tämän kaiken keskellä meillä jokaisella on tehtävä: rakastaa toinen toisiamme.
”Annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä rakastin teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Teidät tunnistetaan minun oppilaikseni siitä, että rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34-35)
Pauliina Parhiala, toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseura
