Rovasti Pertti Huttunen, 82, antaa haastattelun Teams-ohjelman välityksellä kotoaan, vanhasta omakotitalosta Lappeenrannasta. Taustalla vilahtelee vaimo Heljä Huttunen, 81, joka leipoo pullaa.
Juttuhetkemme tarkoitus on puhua kirjasta Tehtävä kolmessa kulttuurissa, joka kertoo Pertin työstä Israelissa vuosina 1969–1982 sekä Venäjällä Inkerin kirkon palveluksessa. Mutta heti toimittaja tekee virheen: hän kysyy Pertin työvuosista.
”En ole koskaan ollut työssä, vaan olen aina ollut palveluksessa”, Pertti muistuttaa.
Hänen kutsumuksensa lähetystyöhön syttyi rippikoulun jälkeen seurakunnan nuorten lähetyspiirissä Lappeenrannassa. Se vei hänet palvelukseen juutalaisten, palestiinalaisten ja inkerinsuomalaisten pariin. Monet samassa piirissä käyneet lähtivät myös lähetystyöhön, muun muassa Lähetysseuran johdossakin myöhemmin työskennelleet Sakari Pinola ja Seikku Paunonen.
”Älkää puuttuko politiikkaan”
Pertti lähti aikanaan opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon ja sai kolmeksi vuodeksi asunnon Lähetystalolta Helsingissä. Hän tutustui siellä afrikkalaisiin opiskelijoihin ja Lähetysseurassa vieraileviin kirkon johtajiin.
Pariskunta tapasi ensimmäistä kertaa, kun hoitajana sisätautiklinikalla työskentelevä Heljä tuli Lähetystalolle pitämään nuorille lähetyskerhoa. Pertti poikkesi paikalle etsimään apulaista Päiväkummun kurssikeskuksessa pidetylle hiihtoleirille – apulaisen lisäksi hän löysi rakastetun ja vaimon itselleen.
“Rakkautemme oli lähetyskurssin aikana palavaa”, sanoo Pertti Huttunen vaimostaan Heljästä.
”Meidät siunattiin lähetystyöhön vuonna 1969 Hyvinkään lähetysjuhlilla. Mukana juhlilla oli diakonian opiskelija Munib Younan. Siitä alkoi lämmin vuorovaikutus Munibin ja hänen Jerusalemin vanhassa kaupungissa asuvan perheensä kanssa. Ystävyyssuhde hänen perheeseensä avasi meille paikallista elämää”, Pertti muistelee.
Hän kertoo saaneensa sittemmin piispaksi valitulta ja nyt jo eläkkeellä olevalta Munib Younalilta neuvon: älkää puuttuko politiikkaan Lähi-idässä, vaan todistakaa Jeesuksesta avoimesti lähetystyöntekijöinä. Younan toimi myöhemmin Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon piispana. Tätä neuvoa Pertti yritti noudattaa ja kohdata ihmiset avoimesti, ymmärtäen heidän taustansa.
”Naisten työt miesten mukaan”
Lähetysseura lähetti Pertin ja Heljän Israeliin yhdessä vuonna 1969; silti vain Pertin tehtävä oli selvillä ennen lähtöä. Hänestä tuli seuraavana vuonna työalueen esimies. Heljä toimi henkilökunnan työterveyshoitajana, kummiyhdyshenkilönä, tiedottajana, suntiona, autonkuljettajana ja sijaisena emännälle, kassanhoitajalle ja joskus opettajallekin.
“Siihen aikaan työt menivät paljolti aviomiesten työn mukaan, ellei naista oltu kutsuttu tiettyyn tehtävään. Naiset saivat yleensä työtä paikan päällä”, Heljä muistelee.
Lähetysseuran työntekijöillä oli siihen aikaan laajat mahdollisuudet kehittää työtä itsenäisesti, yhdessä työtovereiden kanssa. Ennen lähtöä Israeliin silloinen lähetysjohtaja Alpo Hukka evästi pariskuntaa jokseenkin näin: “Kun te nyt sinne menette, varmaan siellä sitten selviää, miten voitte parhaalla mahdollisella tavalla toimia.” Tämä muisto löytyy myös kirjasta.
Pertti palveli 13 vuotta Israelissa yhdessä vaimonsa Heljän kanssa. Pariskunta asui Lähetysseuran vilkkaassa työkeskuksessa, nykyisessä Felm-keskuksessa, Jerusalemissa. Noina vuosina syntyi myös perheen tytär Johanna.
”Paikalle aseiden kanssa”
Keskuksessa toimi silloin arabilasten koulu ja asuntola, heprean- ja arabiankieliset päiväkodit ja seurakunta. Jumalanpalveluksissa käytettiin hepreaa, englantia ja muita kieliä tarpeen mukaan. Keskuksen tiloissa pyöri päivittäin noin sata ihmistä.
Keskeisellä paikalla Jerusalemissa sijaitsevassa keskuksessa vieraita tuli ja meni: ihmisiä eri seurakunnista ja järjestöistä, kirkonmiehiä Suomesta ja Afrikasta ja 1970-luvulta alkaen Toiviomatkojen suuria turistiryhmiä.
“Maassa olevat suomalaiset kibbutsilaiset tiesivät paikan ja piipahtelivat. Ei mennyt päivää, ettei joku heistä olisi käynyt. Keskuksen suomalaiskoulun aikaisia juutalaisia oppilaita saattoi myös tupsahtaa paikalle varusmiespalveluksensa aikana asepuvussa ja aseen kanssa. He halusivat tavata entisiä opettajiaan ja lähetystyöntekijöitä”, Pertti kertoo.
Työtä laajennettiin myös muualle maahan. Lähetysseura lähetti 1970-luvulla muun muassa sairaanhoidon opettajia Nabluksen sairaalaan sekä työntekijöitä Ebenezer-vanhainkotiin, Jaffan luterilaiseen seurakuntaan ja Beit Sahourin poikakotiin.
”Raja oli silloin auki”
Hepreaa ja hieman arabiaa, molempia oli opiskeltava, jotta arki sujuisi. Yhden puhutun arabian kielen kurssin Pertti kävi Haderan kaupungin lähellä sijaitsevassa kibbutsissa.
”Kurssilla oli juutalaisia kibbutsilaisia Gazan läheltä. He halusivat oppia arabiaa, jotta saisivat yhteyden Gazaan päin. Raja oli silloin auki, kulkeminen oli helppoa, eikä ollut isompia vihollisuuksia”, Pertti kertoo.
”Tunsimme tehtäväksemme olla paikallisten kanssa niin läheisessä yhteistyössä kuin mahdollista ja heidän ehdoillaan, evankeliumin näkökulmasta. Tärkeintä oli Jeesuksen antama tehtävä todistaa Hänestä ja uudesta elämästä.”
Lähetysseura on Pertin mielestä ollut niitä harvoja suomalaisia lähetysjärjestöjä, ehkä ainoa, jolle todistus Jeesuksesta on ollut sama molemmille kansoille, sekä juutalaisille että palestiinalaisille.
”Nyt olemme seuranneet Lähi-idän tilannetta uutisista sydän syrjällään. Rukoilemme joka päivä rauhaa. Arabialaisen sananlaskun mukaan tarvitaan yksi tyhmä, joka heittää kiven kaivoon, mutta sen pois saamiseksi tarvitaan sata viisasta.”
”Huono on mitään katua”
“Minulla on ollut rikas elämä. Miten se nyt sanotaan: huono on mitään katua. Jumala on siunannut jokaisen päivän ja johdattanut. Hyvillä mielin katselen taaksepäin”, Pertti pohtii elämäänsä.
“Aika on muuttunut, ja tänä päivänä on toisenlaisia tavoitteita, mutta Jeesuksen antama tehtävä todistaa Hänestä ja uudesta elämästä jatkuu.”
Pertti ja Heljä viettävät nyt aktiivisia eläkepäiviä Lappeenrannassa. Pertti vetää viikoittain kokoontuvaa miesten Nikkaripiiriä lähetystyön hyväksi. Sen tuotteita myydään keskustassa sijaitsevassa Toivon ikkuna maailmalle -lähetyspuodissa. Hän laulaa myös seurakunnan kamarikuorossa ja vetää yhdessä kappalaisen kanssa joka toinen viikko kokoontuvaa raamattupiiriä.
Perheen tytär Johanna asuu miehensä ja tyttärensä Annin, 13, kanssa Helsingissä. Koko perhe ehti vierailla yhdessä Israelissa tänä vuonna.
”Kirjan teko oli iso urakka”
Pertti kertoo, että kirjan teko yhdessä Tero Huvin kanssa oli iso urakka, ja sen valmistuminen tuntui helpottavalta. Tero Huvi tutustui Pertti Huttuseen työskennellessään kymmenen vuotta nuorisosihteerinä ja nuorisotyönjohtajana Lähetysseurassa. Nykyisin hän työskentelee STEP-koulutuksessa Pieksämäen kampuksella.
Tero Huvi on kirjoittanut aiemmin kirjat Elämän jano (2002), Kahden maan kansalaiset – Suomi-gospelin historiaa yhdessä Janne Könösen kanssa (2005) sekä Rikkirevitty (2022). Kirja Rikkirevitty kertoo Tero Huvin selviytymisestä sen jälkeen, kun hänen oma poikansa teki 25-vuotiaana itsemurhan.
Teksti: Marjatta Kosonen
Tervetuloa Lappeenrantaan kirjan julkistamistilaisuuteen sunnuntaina 10.12. klo 11! Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Lappeenrannan kirkon alasali, Mannerheimintie 1, Lappeenranta
Lue sydäntä lämmittävä kertomus rohkeudesta, unelmien tavoittelusta ja sisukkuudesta!
Kirjan voi tilata Basaari-verkkokaupasta alla olevalla painikkeella, puhelimella 040 760 7592 tai sähköpostitse osoitteesta basaari@suomenlahetysseura.fi
Tilaa kirja