Tässä kylässä on erityinen energia. Edessäni istuu viljelijäryhmä, johon kuuluu 33 naisjäsentä – heistä lähes kaikki ovat niin sanottuja alakastisia daliteja ja entisiä maaorjia. Kylä on köyhä, sen näkee kuluneista ja likaisista vaatteista, mutta näiden naisten asenteet ovat kaikkea muuta kuin kohtaloonsa alistuneet.
Ehkä siksi tämän syrjäisessä Länsi-Nepalin Dotissa sijaitsevan kylän naisten tunnelma tuntuu niin erityiseltä. Kun alan kysellä naisten elämästä, edessäni ei ole ujosteleva joukko, vaan kovaan ääneen ja toistensa päälle rohkeasti puhuva, aktiivinen ryhmä, jonka naisilla hymy on herkässä.
”Me olemme vapautettuja haliyoita. Se tarkoittaa, että ennen menimme rikkaiden maanomistajien koteihin tekemään hanttihommia. Teimme töitä heidän pelloillaan maksaaksemme ikiaikaisia lainoja. Myös vanhempamme ja isovanhempamme tekivät näin”, ryhmän vanhin jäsen Bhagrati KC, 77, kertoo. Muut nyökyttelevät ympärillä.
Haliya-järjestelmä lakkautettiin Nepalissa virallisesti vuonna 2008, mutta sen seuraukset näkyvät yhä monisukupolvisena syrjintänä. Monet entiset maaorjat elävät yhä köyhyydessä, vaikka nämä naiset ja heidän perheensä ovat olleet vapaita jo 17 vuoden ajan.
Pienviljelyksestä ei riitä perheelle ruoaksi
Lähetysseuran kehitysyhteistyössä pyritään vahvistamaan pienviljelijäperheiden toimeentuloa Nepalin syrjäseuduilla. Työtä tehdään erityisesti syrjittyjen ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien parissa, kuten juuri vapautettujen haliyoiden ja dalitien.
Työtä toteuttaa Lähetysseuran kanssa tiiviissä yhteistyössä nepalilainen yhteistyöjärjestö Li-Bird, jolla on pitkä kokemus työstä Nepalin maaseudun ja kestävän viljelyn kehittämisessä.
Viljelijäryhmän naiset kertovat, että nykyisin he saavat elantonsa juuri pienviljelystä. He kasvattavat maissia sekä kausiluontoisesti joitain vihanneksia, kuten sipulia ja valkosipulia. Osa saa elantoa myös vuohista.
”Viljelmistä ei riitä ruokaa perheidemme ruokkimiseksi ympäri vuoden”, Rochana BK, 37, sanoo.
Kun kysyn ryhmän naisilta, kuinka moneksi kuukaudeksi ruokaturva on sitten viljelmistä turvattu, kertoo valtaosa, että ainoastaan 1-2 kuukaudeksi. Joillakin ruoka riittää parhaimmillaan kolmeksi kuukaudeksi.
Tämän seurauksena miehet joutuvat tekemään päiväpalkkaisia hanttihommia lähialueilla. Osa on lähtenyt rajan yli Intiaan paremman toimeentulon toivossa. Näin naisille jää vieläkin isompi vastuu maanviljelyksestä, vaikka tietotaitoa ei syrjäisessä Länsi-Nepalissa ole tarpeeksi. Alue on maan vähiten kehittyneintä, sillä lähes 34 prosenttia asukkaista elää köyhyydessä.
”Mistä vaan miehet löytävät töitä, he sitä ottavat. Lakaisua, siivousta, mitä tahansa,” Bhagrati kuvailee.
Pieniä muutoksia, joilla iso merkitys
Työ tämän viljelijäryhmän parissa on alkanut viime vuonna. Naiset kertovat, että he ovat jo saaneet kasvisten siemeniä, karjalle rehua sekä kotipuutarhakoulutusta. Naiset ovat oppivat myös parantamaan vuohivajojaan niin, että eläimet pysyisivät terveempinä.
Pieniä muutoksia, joilla on iso merkitys naisten elämässä.
”Me olemme köyhiä eikä meillä ole varaa ostaa itse kasviksia. Nyt saimme siemeniä, jotta voimme viljellä niitä. Ei meillä ole ollut varaa myöskään parantaa karjavajojamme”, Rochana sanoo. Hän kertoo, että naiset ovat oppineet torjumaan myös tuholaishyönteisiä.
Alueen viljelyä vaikeuttaa ilmastonmuutos. Vastikään kukkakaalisadot tuhoutuivat rankkojen sateiden takia, vaikka monsuunikauden pitäisi olla jo ohi, naiset kertovat. Villieläimet ovat toinen haaste: viimeksi villisiat tuhosivat naisten maissisatoja.
Vaikeuksista huolimatta nämä naiset uskaltavat unelmoida. He kertovat haluavansa aidosti parantaa omaa taloustilannettaan.
”Unelmissamme on, että me voisimme viljellä kaupallisesti – että sadosta riittäisi myös myyntiin. Mutta tämä on vaikeaa, koska lähellä ei ole markkinapaikkaa. Haluamme hyödyllisiä koulutuksia, jotta voimme oppia viljelemään monipuolisemmin ja niin, että ruoka riittäisi”, Rochana päättää.
*** Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.***
FAKTA: Yksi maailman köyhimmistä maista
- Nepal on edelleen yksi maailman köyhimmistä maista: MPI-indeksin mukaan jopa 29 prosenttia nepalilaisista elää köyhyydessä, vaikka Nepal pyrkii lähitulevaisuudessa nousemaan alemman keskitulon maaksi.
- Maatalouden tila on yksi pääsyistä köyhyyteen. Maatalousala on suurin työllistäjä maassa, mutta sen tuottavuus on alhainen, eivätkä pienviljelijät kykene ruokkimaan perhettään oman työnsä tuotoilla. Aliravitsemus ja lapsikuolleisuus ovat etenkin Länsi-Nepalissa yhä suuria.
- Moni perheiden miehistä lähtee töihin ulkomaille, jolloin naiset jäävät hoitamaan maatalouden. Naisilta puuttuu kuitenkin usein osaamista ja koulutusta, ja heidän työtaakkansa on kaksinkertainen kotitöiden kanssa.
- Naisilla on myös erityisen heikosti resursseja, kuten siemeniä ja omaa viljelysmaata. Nämä tekijät ovat ongelmia, joihin pureutumalla kehitysyhteistyöllä voidaan parantaa ruoan ja ravinnon saatavuutta ja vähentää köyhyyttä Länsi-Nepalissa.
Kirjoittaja: Mimosa Hedberg, viestinnän asiantuntija, Nepal
