”Miten isoisäsi pääsee jalkansa kanssa portaat ylös?” kyseli sukulainen, kun olin lapsi. Hän ei kehdannut kysyä asiaa suoraan nyt jo edesmenneeltä isoisältäni, vaan uteli mieluummin pikkupojalta.
Itseäni kysymys hämmensi. En ollut osannut ajatella, että ukkini olisi jotenkin erilainen. Hänellä sattui vain olemaan jalka, joka ei taipunut polven kohdalta. Se ei menoa haitannut: rappuset hän pääsi omin jaloin ylös.
Epäilemättä moni kyseli ukin jalasta myös häneltä itseltään. Samanlaista ihmettelyä kohtaavat vammaiset ihmiset ympäri maailman, eikä kyse ole pienestä joukosta ihmisiä. WHO:n arvion mukaan 15 prosenttia maailman väestöstä on vammaisia ihmisiä – se tarkoittaa noin 1,2 miljardia ihmistä.
Uteluun tiivistyy vammaisten kokeman häpeän ydin. Utelija näkee vain vamman, eikä ihmistä kokonaisena.
Koulutus ja toimeentulo eivät itsestäänselvyyksiä
Häpeä saa erilaisia muotoja. Ukkiani oli vaikea saada houkuteltua elokuviin tai teatteriin, koska jalka oli ahtaissa katsomoissa muiden katsojien tientukkeena. Joukkoliikenteessä se taas hidasti bussiin kapuamista.
Ukkini murheet olivat kuitenkin pieniä kehittyvien maiden vammaisten ihmisten murheiden rinnalla. Hän sai koulutuksen ja teki pitkän uran mekaanikkona.
”Jokainen meistä voi vammautua elämänsä aikana sairauden tai tapaturman vuoksi.”
Kehittyvissä maissa koulutus ja toimeentulo eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ensimmäinen este on oma perhe, laskevatko he vammaisen lapsensa kouluun.
Esimerkiksi Etiopiassa ja Burundissa on ollut pitkään vallalla ajatus, että vamma on seuraus synneistä tai kirouksesta. Siksi vammaisia lapsia on pitänyt piilotella.
Vammaisuus on mahdollisuus
Paras lääke häpeään on tieto. Lähetysseura levittää kehittyvissä maissa tietoa siitä, mitä vammaisuus on ja mitä vammaisten oikeudet tarkoittavat.
Työ on tuottanut tulosta. Esimerkiksi viime vuonna Burundissa otettiin vammaiset ihmiset mukaan väestölaskentaan. Aiemmin heitä on piiloteltu, eikä heidän määrästään ole ollut tietoa. Uudistus on Lähetysseuran vaikuttamistyön ansiota, ja työtä on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.
Olemassaolo väestölaskennassa on ensimmäinen askel sille, että vammaisisia ihmisiä aletaan pitää yhtä arvokkaina ja merkityksellisinä kuin muita ihmisiä. Ehkä jossain kohtaa syntyy oivallus siitä, että vammaisuus on mahdollisuus.
Jokainen meistä voi vammautua elämänsä aikana sairauden tai tapaturman vuoksi. Siksi vammaisuutta ei pidä nähdä hävettävänä asiana. Pikemminkin se avaa maailmaan näkökulman, josta meillä vammattomilla ei ole kuin etäinen aavistus.
Itse pääsin ukkini läheisenä näkemään pienen palan tuosta näkökulmasta. Ennen kaikkea ymmärsin, että jalka on vain yksi osa ukkia, ja utelias sukulainen näki sen helpoimmin. Hän ei nähnyt sitä, että ukki oli innokas puutarhanhoitaja, aktiivinen uimari ja rakastava isoisä.
Tarmo Ylhävuori, Lähetyssanomien toimituspäällikkö ja viestinnän asiantuntija
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 1/2023.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.
Tilaa Lähetyssanomat