Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestöt ovat laatineet adventtiviesti-julkilausuman, jolla ne ilmoittavat sitoutuvansa Raamattuun, kirkon järjestysmuotoon, kirkon yhteisiin päätöksiin sekä Kirkkohallituksen vahvistamiin kirkon lähetystyön ja kansainvälisen diakonian periaatteisiin.
Ulkomaantyössään lähetysjärjestöt toteavat kunnioittavansa jokaisen yksilön ainutlaatuisuutta sekä paikallisten kulttuurien ihmisarvoa puolustavia ja yhteisöä rakentavia ominaisuuksia. Järjestöt ovat myös valmiit keskustelemaan avoimesti lähetystyön lähtökohdista.
”Kirkon lähetysjärjestöinä arvostamme toistemme työtä, vaalimme yhteyttä moninaisuudessa ja vältämme keskinäistä kilpailua. Tiedostamme olevamme erilaisia. Emme silti puhu pahaa toisistamme, vaan rukoilemme toistemme ja kristillisen lähetystyön ja kristittyjen ykseyden puolesta kaikkialla maailmassa”, julkilausumassa todetaan.
Julkilausuman allekirjoittajina ovat kaikki kirkon lähetysjärjestöt: Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Lähetysseura, Suomen Pipliaseura sekä Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland.
Kirkon tiedotuskeskus 13.12.
Kirkon lähetysjärjestöjen adventtiviesti
Adventinaika kutsuu odottamaan Kristusta. Hän tulee lupausten täyttäjänä sanassa ja pyhissä sakramenteissa kansansa keskelle ja ihmisten sydämiin. Vielä on kuitenkin kansoja, jotka eivät ole kuulleet Kristuksesta. Ne eivät voi yhtyä huutoon ”hoosianna”, auta, pelasta. Siksi Kristus on antanut lähetystehtävän koko kirkolleen. Se on osoitettu jokaiselle seurakunnalle ja kastetulle kirkon jäsenelle.
Lähetystyöllä on kaksi evankeliumista nousevaa ulottuvuutta: yhdessä oleminen ja lähteminen. Kristus kutsuu meidät ensin yhteyteensä: elämään ja kulkemaan kanssaan rukoillen, hänen opetustaan kuunnellen ja lähimmäistä palvellen. Toiseksi hän lähettää meidät. Se tarkoittaa julistamista, opettamista, todistamista, parantamista, puhdistamista ja vaikuttamista. Se tarkoittaa myös sellaisten voimien vastustamista, jotka turmelevat yhteiselämää ja kylvävät ihmisten keskuuteen epäoikeudenmukaisuutta, eriarvoisuutta, riitaa, sortoa ja syrjintää.
Kristuksen käskyä noudattaen Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja sen seurakunnat toteuttavat kirkon lähetystehtävää. Kirkon ylin päättävä elin kirkolliskokous on valtuuttanut lähetysjärjestöt toimimaan kirkon ojennettuina käsivarsina maailmassa. Vastatessamme hengelliseen ja aineelliseen hätään lähellä ja kaukana sitoudumme Raamattuun, kirkon järjestysmuotoon, kirkon yhteisiin päätöksiin ja Kirkkohallituksen vahvistamaan kirkon lähetystyön ja kansainvälisen diakonian peruslinjaan. Kunnioitamme jokaisen ainutlaatuisuutta Jumalan luomana ihmisenä. Noudatamme lakia ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
Suhteissamme ulkomaisiin yhteistyökumppaneihimme – kirkkoihin ja järjestöihin – edustamme Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja sen seurakuntia. Ulkomaiset yhteistyökirkkomme ja -järjestömme ovat puolestaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ekumeenisia kumppaneita. Kunnioitamme niiden teologisia näkemyksiä ja kirkkojärjestystä silloinkin, kun ne eroavat omista käsityksistämme. Samoin kunnioitamme paikallisen kulttuurin niitä puolia, joissa evankeliumi saa ihmisarvoa puolustavia ja yhteisöä rakentavia ilmaisumuotoja. Olemme valmiit keskustelemaan avoimesti omista ja toisten lähtökohdista.
Kirkkomme seurakunnissa on paljon lähetystyöhön liittyvää osaamista. Seurakunnissa toimii laaja joukko lähetystyön vapaaehtoisia sekä lähetyssihteerejä ja -teologeja. Arvostamme heidän panostaan. Se rikastuttaa niin seurakuntien kuin lähetysjärjestöjen toimintaa ja mahdollistaa koko kirkon lähetystyön. Uskottava kristillinen todistus edellyttää yhteyttä ja toinen toisemme kunnioittamista.
Kirkon lähetysjärjestöinä arvostamme toistemme työtä, vaalimme yhteyttä moninaisuudessa ja vältämme keskinäistä kilpailua. Tiedostamme olevamme erilaisia. Emme silti puhu pahaa toisistamme, vaan rukoilemme toistemme ja kristillisen lähetystyön ja kristittyjen ykseyden puolesta kaikkialla maailmassa. Haluamme yhdessä todistaa Kristuksesta ja hänen rakkaudestaan. Haluamme tavoittaa yhä uusia ihmisiä, jotta koko maailma voisi uskoa. Yhdessä rukoilemme: ”Tule, Herra Jeesus”.
Seppo Rissanen, Suomen Lähetysseura
Lasse Nikkarikoski, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
Göran Stenlund, Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland
Pekka Mäkipää, Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä
Mika Tuovinen, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
Juha Auvinen, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat
Markku Kotila, Suomen Pipliaseura
Matti Repo, Suomen Lähetysseuran hallituksen puheenjohtaja
Sirpa Laurila, SLEY:n hallituksen puheenjohtaja
Ingvar Dahlbacka, SLEF:s styrelseordförande
Raimo Mäkelä, ELK:n hallituksen puheenjohtaja
Tuomo Heikkilä, SEKL:n liittohallituksen puheenjohtaja
Jarno Tepora, SANSAn hallituksen puheenjohtaja
Pekka Särkiö, SPS:n hallituksen puheenjohtaja