Onnen vuori on Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen keväällä ensiesityksensä saanut musikaali kutsumuksesta, itsenäinen jatko-osa 27 vuotta sitten ilmestyneelle Liekit-musikaalille. Onnen vuori -musikaali esitetään Temppeliaukion kirkossa lauantaina 29.10. klo 18.
Esityksen yhteydessä julkistetaan uusi Onnen vuori – Lauluja kutsumuksesta -levy (Suomen Lähetysseura / Rainmaker 2011), jolla esiintyvät Jakaranda, Daikini, Anni Kajos, Rosa Nyman, Aarni Seppälä, Helka Silventoinen ja Heidi Simojoki.
Musikaalin tapahtumapaikkana on Fuegonia, jossa nuori lähetystyöntekijä Essi Palomaa kohtaa monenlaisia haasteita ja pieniä ihmeitä työssään nuorten parissa. Mukana on alkuperäisen Liekit-musikaalin henkilöitä, kuten Riikka Sillanpää. Olosuhteet Fuegoniassa ovat muuttuneet, mutta kutsumuksen liekki on sama.
Liekit-musikaali oli aikanaan hyvin suosittu ja sitä on esitetty eri kokoonpanoilla viime vuosiin saakka. Ajatus jatkosta Liekit-musikaalille sai alkunsa jo suunniteltaessa Kaskisen ja Simojoen 25-vuotisjuhlavuotta 2004, mutta silloin paluu Fuegoniaan ja Liekkien päähenkilön, Riikka Sillanpään, elämään jäi vielä hautumaan.
”On aika harvinainen tilaisuus päästä palaamaan pitkän ajan kuluttua samaan hahmoon. Riikka on vanhentunut yhdessä meidän kanssamme. Onnen vuoressa nähdään, mitä hän on kokenut vuosien aikana, mitä on tapahtunut hänen uskolleen ja miten Fuegonia on muuttunut”, Anna-Mari Kaskinen kuvailee.
Ohjaaja Antti Sevanto määrittelee musikaalin keskeiseksi teemaksi Jumalan huolenpidon. ”Onnen vuori sopii niin nuorille kuin vanhemmillekin. Siinä on vahvaa ja vivahteikasta musiikkia sekä monia kauniita ja herkkiä lauluja, kuten Simojoelta ja Kaskiselta on lupa odottaa. Antti Vuori on tehnyt loistavia ja yllättäviäkin sovituksia, jotka välittävät monenlaisia tunnelmia. Huumoriakin löytyy ja koreografia on hieno. Lisäksi Onnen vuoressa on suuri joukko lahjakkaita esiintyjiä, joiden kanssa on ollut ilo tehdä työtä.”
Musikaalin kolmenkymmenen hengen esiintyjäjoukkoon kuuluvat mm. Jakaranda, Helka Silventoinen, Aarni Seppälä, Iiris Autio ja Heidi Simojoki. Tekijät: Anna-Mari Kaskinen (käsikirjoitus), Antti Sevanto (ohjaus), Pekka Simojoki (sävellys), Antti Vuori (sovitus). Tuotanto: Suomen Lähetysseura ja Ohjelmatoimisto Kristalli/ Outi Teye. Musikaalin kesto on noin puolitoista tuntia.
Onnen vuoren esitykset tänä syksynä:
- 29.10. klo 18 Onnen vuori -musikaalin esitys ja levyn julkistus Helsingissä Temppeliaukion kirkossa, Lutherinkatu 3. Liput 12 € (alle 12-vuotiaat 7 €): www.parhaattapahtumat.fi tai ovelta tuntia ennen esitystä.
- 3.11. klo 19, Nurmijärvi, Klaukkalan kirkko, Ylitilantie 6. Ohjelma 10 €
- 4.11. klo 18.30, Nurmo, Nurmohalli, Länsitie 30. Liput 10/5 €
- 19.11. Maata näkyvissä -festivaalit Turussa