”Nyt on muutaman kerran satanut kunnolla, ja hirssi on itänyt hyvin. Saamme maapähkinöiden siemenviljaa ja apua seuraavien kolmen kuukauden ruokaostosten kuluihin. Oli todella kovaa huomata että perheen ruokavarasto tyhjenee, ja olin huolissani, miten elätän perheeni. Nyt meillä on toivoa siitä että tulemme pärjäämään”, kertoi Samba Ndour Diouroupin kylässä avustusjakelun alkaessa heinäkuun alussa.
Samba ja Helene Ndourin kolmelapsinen perhe on yksi niistä perheistä, jotka saavat Suomen Lähetysseuran tukea kirkon kautta. Ndourinen kotikylässä, Mbetittissä, satoi viime vuonna huonosti, ja sato oli huono.
Arviolta 850 000 senegalilaista on ruoka-avun tarpeessa ennen uutta satoa. Seuraavan sadon kohtalo on yhä epävarma, mutta nyt, muutamien sateiden jälkeen, toivo elää jälleen. Senegalin luterilainen kirkko avustaa ruokapulasta kärsiviä Suomen Lähetysseuran uudella, 100 000 euron tuella Senegalin keskiosissa.
Avun piirissä olevat taloudet saavat 50 kilon säkin siemenviljaa, lampaita, vuohia tai pienluottoja. Muutamien sateiden jälkeen maa on kostea ja hedelmällinen, ja on otollinen aika kylvää siemenet. Avustusjakelun ohella perheiden äidit koulutetaan valmistamaan lapsille ravinnerikasta ruokaa.
Apua tärkeään maapähkinän viljelyyn
”Emme ole pystyneet kylvämään maapähkinää kuuteen vuoteen. Viime vuonna hirssisato kuivui pois, eikä meillä ei ole mitään, millä elää tällä hetkellä”, Mari Bakhoum Bikolin kylästä sanoo.
”Minulla on neljä lasta, ja mieheni sairastaa, joten tarvitsemme apua. Käytämme maapähkinöitä ruuanlaitossa, ne ovat tärkeä proteiinin lähde. Jos sadosta tulee hyvä, voimme myydä osan ja saada vähän tuloja.”
Maapähkinä on Senegalissa tärkeä vientituote. Maapähkinöistä tehdään myös ruokaöljyä. Hyvä maapähkinänsato takaa elannon niin viljelijöille kuin öljyvalmistelijoillekin.
Lähetysseura on myöntänyt Sahelin alueen kriisiin apua useaan otteeseen: 150 000 euroa Mauritaniaan ja kaikkiaan 200 000 euroa Senegaliin. Viimeisimpään avustuserään käytettiin ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövaroja.
Lahjoita katastrofirahastoon. Lahjoitustapoja on useita:
- Avustustili Sampo Pankki 800014-161130, kirjoita viestikenttään AUTA
IBAN: FI38 8000 1400 1611 30
BIC: DABAFIHH
- Soita katastrofikeräyspuhelimeen 0600 02020 (19,95 euroa + pvm)
Lahjoita tekstiviestitse kirjoittamalla viestiksi AUTA5 (lahjoittaa 5 euroa) tai AUTA10 (lahjoittaa 10 euroa). Lähetä viesti numeroon 16160. Mahdolliset ongelmatilanteet
Suomen Lähetysseura 16.7.2012