Seurakunnat kasvavat nopeasti Kambodzhan maaseudulla ja thaimaalaisissa vuoristokylissä. Nuoret ja pienet luterilaiset kirkot tarvitsevat tukea, jotta voivat viedä kristinuskon sanomaa uusien ihmisten ulottuville.
Suomen Lähetysseuran Minä uskon -kampanja tukee tänä vuonna luterilaisten kirkkojen työtä Mekongin alueella, erityisesti Thaimaassa ja Kambodzhassa. Kampanjan kohokohta on helluntai, kirkon syntymäpäivä, jolloin myös kerätään valtakunnallinen kolehti Suomen Lähetysseuralle.
Kirkot tarvitsevat koulutettuja työntekijöitä
Nuoret, kasvavat seurakunnat tarvitsevat koulutettuja työntekijöitä. Thaimaan evankelisluterilaisella kirkolla on Bangkokissa koulutuskeskus, Luther-seminaari, jossa koulutetaan kirkon työntekijöitä ja maallikoita. Kirkossa on 19 seurakuntaa ja noin 4 000 jäsentä.
Seminaarin johtajan, Lilja Kinnunen-Riipisen, mielestä koulutus on ratkaisevassa asemassa kirkon tulevaisuutta ajatellen.
– Merkittävä osa opiskelijoista edustaa jotakin Thaimaan etnistä vähemmistöä. Monet tulevat esimerkiksi lahun- tai akhankielisestä vähemmistöryhmästä. Usein he tulevat köyhistä perheistä maaseudulta. Tämä on köyhien kirkko, Kinnunen-Riipinen sanoo.
Nuoret vievät sanomaa eteenpäin
Kambodzhan pääkaupungissa, Phnom Penhissä, vihittiin viime maaliskuussa käyttöön luterilaisen kirkon oppilaskoti, Rainbow Hostel. Seremonian yhteydessä pidettiin juhlajumalanpalvelus, jossa kastettiin 38 ihmistä.
City Church -seurakunnan yhteydessä toimivan oppilaskodin ansiosta varattomista perheistä tulevat nuoret voivat opiskella pääkaupungissa.
Tällä hetkellä oppilaskodissa asuu 57 nuorta. Yksi heistä on 22-vuotias lääketieteen opiskelija, Pich Chantrea. Hän matkustaa joka toinen viikko kotikyläänsä maaseudulle ja auttaa kirkon kylänkehityshankkeessa.
Chantrea osallistui kotikylässään kirkon englanninopetukseen ja tutustui yhteen kirkon papeista. Pappi auttoi häntä hakemaan stipendiä, jonka turvin hän pystyi aloittamaan opinnot Phnom Penhissä.
– Usko on muuttanut elämäni. Haluan jakaa uskosta löytämäni voiman muiden ihmisten kanssa ja ajaa köyhien oikeuksia, hän kertoo.
Suomen Lähetysseura on tukenut Kambodzhan evankelisluterilaisen kirkon seurakunta- ja evankelioimistyötä viime vuodesta alkaen. Kambodzhan luterilaisessa kirkossa on kaksi seurakuntaa ja 150 jäsentä.
Helluntaikolehti Suomen Lähetysseuralle
Luterilaisissa jumalanpalveluksissa kootaan helluntaina 19. toukokuuta kolehti, jonka tuotot osoitetaan Suomen Lähetysseuran yhteistyökirkoille Mekongin alueella, erityisesti Thaimaahan ja Kambodzhaan.
Minä uskon -keräykseen voi osallistua verkossa www.suomenlahetysseura.fi/minauskon tai maksamalla pankkitilille IBAN: FI38 8000 1400 1611 30, viestiksi 13KES01.
Kolehtiin voi osallistua myös kännykällä lähettämällä viestin LAHJA5 (5 e) tai LAHJA10 (10 e) numeroon 16155.
Lue lisää ja osallistu Minä uskon -keräykseen