Lähetysseura on antanut työnantajan yt-neuvottelukutsun henkilöstöryhmien edustajille.
Neuvottelut koskevat kotimaantyön organisaation kehittämistä ja sen henkilöstövaikutuksia sekä muilla osastoilla mahdollisesti tarvittavia talouden tasapainottamisesta aiheutuvia henkilöstömuutoksia.
Lähetysseuran vuosikokouksen hyväksymässä vuoden 2014 toiminta- ja taloussuunnitelmassa (TTS) on otettu huomioon se, että kirkon kansainvälisen työn sihteerien on määrä aloittaa työnsä tuomiokapitulien alaisuudessa ensi vuoden alussa. Kirkon lähetysjärjestöt ja Kirkon ulkomaanapu vastaavat palkkauskustannuksista, joista Lähetysseuran osuus on arviolta 260 tuhatta euroa.
Lähetysseurassa on toteutettu useamman vuoden ajan talouden tasapainottamisohjelmaa. Tavoitteeksi on asetettu, että ensi vuonna mahdollisia omaisuuden myyntejä ei enää käytetä toimintakulujen kattamiseen. Lisäksi budjetin tavoitteeksi on asetettu ulkomaantyön osuuden kasvattaminen 73 prosenttiin, kun se lähivuosina on ollut keskimäärin 72 prosenttia.
Neuvottelut koskevat kotimaanosaston työntekijöitä sekä ko. osastolla työskentelevien ulkomaantyöntekijöiden työjärjestelyjen johdosta henkilöstöön mahdollisesti kohdistuvia toimenpiteitä, niiden perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja. Toiminnallisista muutoksista johtuen taloudellisten säästöjen saavuttamisen arvioidaan koskevan alustavasti 20 työntekijää. Alustavan suunnitelman mukaan suurin säästötarve kohdistuu alueorganisaatioon.
Henkilöstöryhmien edustajat on kutsuttu ensimmäiseen tapaamiseen 29.8.
Työnantajan ja henkilöstöryhmien edustajat antoivat huhtikuun alussa henkilöstölle yt-neuvotteluista tilannetiedotuksen. Lähetysseuran kuluvan vuoden talous on kehittynyt budjetoidulla tavalla