Malawin evankelisluterilainen kirkko vietti elokuussa 30-vuotisjuhlaansa. Kirkko on perustettu vuonna 1982, mutta taloudellisten vaikeuksien vuoksi juhlaa vietettiin vuoden viipeellä. Juhlassa olivat mukana Suomen Lähetysseuran Malawin-lähetystyöntekijät Riitta ja Olavi Heino, jotka ovat pian aloittamassa evankelistoille pappiskurssia.
Kaksipäiväinen juhla tansseineen ja monine kuoroineen kertoi, että malawilaisten tapa juhlia ja iloita liittyy musiikkiin. Juhlien päävieras oli Malawin varapresidentti Khumbo Hastings Kachali.
Juhlien edellä pidettiin kolmen vuoden kokoontuva kirkolliskokous, joka sekin taloudellisista syistä oli kaksi vuotta myöhässä. Nuorella kirkolla on paljon haasteita. Kirkko tunnetaan diakonisena kirkkona, joka kasvavissa seurakunnissaan toteuttaa projekteja malariaan, ilmastonmuutokseen sekä aids-kysymyksiin liittyen.
Malawin ev.lut. kirkolla on yli sata tuhatta jäsentä eri puolilla maata. Pappeja on vain 45, ja osalta heistäkin puuttuu perusteellisempi teologinen koulutus. Julistustyössä tärkeässä roolissa ovat evankelistat, joita kirkko jatkuvasti kouluttaa. Myös vapaaehtoiset maallikot ovat aktiivisesti mukana kaikessa työssä.
Evankelistoista pappeja intensiivikurssilla
Polttavimpana tarpeena kirkossa nähdään evankelistojen ja pappien koulutuksen vahvistaminen. Joka vuosi on tavoitteena järjestää kolmen kuukauden evankelistojen peruskurssi tai jatkokurssi. Tavoitteena on, että osa evankelistakoulutuksen käyneistä voisi myöhemmin jatkaa teologisia opintoja yliopistossa Tansaniassa tai Etelä-Afrikassa.
Malawin kirkko ei ole lähetystyöntekijöiden synnyttämä kirkko, vaan sen ovat perustaneet Tansaniassa ja muissa Afrikan maissa työskennelleet malawilaiset itse. Kirkolla ei ole koko historiansa aikana ollut kovinkaan montaa lähetystyöntekijää, tälläkin hetkellä Heinot ovat ainoat. Kirkko pitää työntekijöidensä koulutusta ensiarvoisen tärkeänä ja siihen tarvitaan vielä ulkopuolista apua. Heinot ovat olleet vastaavissa tehtävissä Tansaniassa 15 vuotta.
Heinot ovat aloittamassa lokakuussa neljän kuukauden intensiivikurssia kokeneille evankelistoille. Kurssi pidetään kahdessa osassa, ja tavoitteena on, että kirkko saisi ensi pääsiäiseksi 15 uutta pappia. Koulutettuja työntekijöitä tarvitaan erityisesti nyt ruohonjuuritasolle, sinne missä ihmiset tavallisessa arjessaan elävät.
Kirkon kasvun kannalta avainasemassa ovat myös erityisesti nuoret. Kirkon nuorisotyön painopisteitä ovat nuorten kapasiteetin vahvistaminen, vertaisryhmät, ihmisoikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen. Vuosittain järjestetään kaksi seminaaria tytöille ja nuorille naisille.
Pyhäkouluissa on paljon lapsia joka pyhä, ja kirkolla on myös omia kouluja ja lastentarhoja. Pyhäkoulun ja rippikoulun opetus on seurakunnan vanhinten hartioilla. Seurakunnan ”vanhin” on useimmiten nuori mies tai nainen.