– Meidän on oltava rohkeasti kristittyjä, pidettävä esillä evankeliumia ja huolehdittava toinen toisistamme, sanoo Nepalin evankelisluterilaisen kirkon pastori Joseph Soren. – Meidän on oltava valona maailmalle.
Nepalin evankelisluterilainen kirkko on pieni, runsaan tuhannen jäsenen kirkko Etelä-Nepalin alankoalueella aivan Intian rajan tuntumassa. Sen jäsenet ovat pääosin santaleja. Santalit ovat alun perin Intiasta tullut etninen ryhmä. Nepalissa santaleja on runsas 50 000, Intian puolella useampia miljoonia. Kirkon synty liittyykin kiinteästi Intian puolella toimivaan luterilaiseen kirkkoon, jossa vaikutti aikanaan norjalais-tanskalainen Santal Mission.
Kristitty maallikko Phagu Murmu tuli Intiasta Morangin alueelle 1930-luvulla. Hänen elämäntapansa ja saarnansa herättivät naapurien uteliaisuuden ja kiinnostuksen kristinuskoa kohtaan. Ensimmäinen seurakunta syntyi 1943, jolloin myös kastettiin ensimmäiset kristityt.
Nepal oli pitkään hyvin suljettu maa, kristityillä lähetystyöntekijöillä tai Intian puolella kristityiksi kääntyneillä nepalilaisillakaan ei ollut sinne asiaa. Viime vuosikymmeninä olot ovat vapautuneet. 1990-luvun puolivälissä Nepalin luterilainen kirkko liittyi Nepalin kirkkojen yhteisöön. Suomen Lähetysseura on tukenut kirkkoa viime vuosikymmenen lopulta alkaen.
Kirkko kasvaa
Kirkon toiminta on vilkasta, pyhäkoulut, nuoriso- ja naistyö ovat perustyötä. Kirkossa on kastettu viimeisen kahden vuoden aikana satakunta uutta jäsentä. Seurakuntia on 12 ja lisäksi kokoontuu kolme ryhmää, jotka eivät vielä ole seurakuntia. Pappeja on seitsemän, evankelistoja neljä – kaikki tekevät työtä palkatta elättäen itsensä maanviljelyllä.
Joseph Soren on itse toisen polven kristitty. Hänen vanhempansa kääntyivät kristityiksi 1965 ja joutuivat saman tien santalien perinteistä uskontoa tunnustavien perheidensä hylkäämiksi. Joseph itse löysi uskon vasta parikymppisenä, nyt sekä hän että hänen veljensä ovat pappeja.
Pääosa kirkon jäsenistä on edelleen santaleja ja toiminta santalinkielistä, mutta kolmessa paikassa käytetään myös nepalin kieltä ja kirkkoon on liittynyt mushareita.
– Nepalissa monet kirkot ovat perheyrityksiä, jotka periytyvät isältä pojalle. Opetus on karismaattista, johtajasta riippuvaista, kaste on yleensä aikuiskaste. Meillä opetus on luterilaista, emme korosta armolahjoja, ja meillä on lapsikaste. Raamattu on käännetty santaliksi aikanaan Intiassa. Tärkeää on keskinäinen rakkaus ja avunanto, Joseph Soren kertoo.
Kehitystyö on osa kirkon työtä
Kirkko on mukana dalitien eli alakastisten parissa tehtävässä kehitystyössä. Se on yksi kehitysjärjestö Samaritan Uplift Servicen (SUS) kumppaneista, ja Joseph Soren SUS:n johtokunnan puheenjohtaja. SUS:n toimisto sijaitsee Laxmipurin kirkon yläkerrassa, joka valmistui Lähetysseuran tuella viime tammikuussa. Samaritan Uplift Servicen hankkeita Lähetysseura tukee valtion kehitysyhteistuella.
Kastijärjestelmää ei virallisesti enää ole, mutta käytännössä se elää vahvasti. Santalit katsotaan daliteiksi ja musharit puolestaan ovat dalitienkin keskuudessa kaikkein alinta kastinta. Laajat yhteisönkehityshankkeet sisältävät mm. äiti-lapsiterveydenhuollon ja naisten aseman parantamista, toimeentulohankkeita, säästölainaryhmiä, lukutaidon edistämistä sekä vesipumppujen ja vessojen rakentamista. Lähetysseuran kummityön kautta tuetaan dalit-lasten koulunkäyntiä alueella.
– Hindut suhtautuvat kristittyihin pääasiassa myönteisesti, vaikka meitä kritisoidaankin joskus dalitien haalimisesta. Nepalin valtio on maallinen, mutta perustuslakia ei vielä ole. Äärihindut haluaisivat uskonnonvapaudesta kansanäänestyksen, kommunistit ovat sekularismin kannalla. Kathmandussa kirkot joutuvat huolehtimaan turvallisuudestaan, mutta meillä ei ole ongelmia, Soren kertoo.
Kirsi Elo
