Suomen suurinta kirkon kansainvälisen toiminnan vuosittaista tapahtumaa, Valtakunnallisia Lähetysjuhlia, vietetään kesäkuun 6.–8. Vaasassa. Juhlien pääpaikka on Vaasa Arena, jonne Suomen Lähetysseura ja Vaasan evankelisluterilaiset seurakunnat kutsuvat lähetys- ja kehitysyhteistyöstä sekä kansainvälisyydestä kiinnostuneita ihmisiä ympäri maan.
Lähetysjuhlien tunnus on ”Veden äärelle”, mikä viittaa paitsi Vaasaan merellisenä kaupunkina, myös Lähetysjuhlien kanssa samaan aikaan osuvaan helluntaihin ja kutsuun elävän veden äärelle.
Esillä vammaisten ihmisten oikeudet
Lähetysjuhlilla esitellään Lähetysseuran ja sen ulkomaisten yhteistyökumppaneiden työtä eri puolilla maailmaa ja haastetaan juhlille osallistujia mukaan kansainväliseen vastuuseen. Yhdessä pohditaan sitä, mitä merkitystä kristillinen usko tuo elämään, ja miten usko vaikuttaa kehityksen ja maailman epäoikeudenmukaisuuden ongelmien ratkaisemiseen.
Erityisenä teemana Vaasan juhlilla on esillä vammaisten ihmisten oikeudet. Maailmassa on noin miljardi vammaista, joista 80 prosenttia asuu kehitysmaissa. Suuri osa heistä ei pääse koskaan kouluun eikä saa tarvitsemaansa hoitoa. Erityisesti vammaiset lapset ovat yksi maailman haavoittuvimmista ihmisryhmistä.
Vammaisilla ihmisillä on samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin ihmisillä. Niiden toteutumisessa on kuitenkin suuria puutteita – jopa Suomessa – saati sitten kehitysmaissa. Suomen Lähetysseuran työssä vammaisten oikeudet on yksi toiminnan läpileikkaavista teemoista, ja Lähetysseura on yksi suurimpia kirkollisen vammaistyön toteuttajia maailmassa. Myös Lähetysjuhlien järjestelyissä on mahdollisuuksien mukaan pyritty huomioimaan juhlien esteettömyys ja erityisryhmien tarpeet.
Maasaikuoro ja muita ulkomaisia vieraita
Lähetysjuhlien näkyvin ja kuuluvin ulkomainen vieras on ehkä 25-päinen Loruvani Choir Tansaniasta. Arushan lähellä sijaitsevan Enaboishun seurakunnan kuoron jäsenet ovat enimmäkseen maasaita. Kuoro on esiintynyt paljon eri puolilla Tansaniaa ja myös ulkomailla. Tansaniasta juhlille tulee myös Morogoron hiippakunnan piispa Jacob Moreto, joka hänkin on maasai. Sekä Vaasan suomalaisella että ruotsalaisella seurakunnalla on ystävyysseurakunta Morogoron hiippakunnasta.
Juhlien muita ulkomaisia vieraita ovat palestiinalainen kuurojentyön asiantuntija Khalil Alawni, Kiinan kristittyjen perustaman kehitysyhteistyöjärjestö Amity Foundationin apulaispääsihteeri He Wen sekä Pohjois-Thaimaan vähemmistökansoja edustavat nuoret teologian opiskelijat, Lähetysseuran stipendiaatit Kanya Arkhoe ja Narongchai Mayoe. Lisäksi Hongkongista tulee noin viidentoista hengen ryhmä kristittyjä, joista suurin osa on löytänyt aikanaan tiensä kirkkoon ja myöhemmin opiskellut kirkon ja sosiaalityön ammatteihin Lähetysseuran tuella.
Lähetysjuhlat päättyvät sunnuntaina 8.6. klo 12.30 alkavaan perhemessuun, jossa siunataan myös uusia lähetystyöntekijöitä.
Lähetysjuhlien ohjelma ja muuta tietoa löytyy osoitteesta www.lahetysjuhlat.fi