Namibia viettää itsenäisyypäivää 21.3. Maan itsenäistyminen 30 vuotta sitten 1990 oli valtavan suuri juhlapäivä namibialaisille, mutta myös isolle joukolle suomalaisia. Olivathan suomalaiset merkittävällä tavalla mukana itsenäistymisen operaatiossa, jonka taitavasti johti maaliin YK:n valtuuttamana Martti Ahtisaari. Monista kansallisuuksista koostunut, yli 7 000 rauhanturvaajan ja YK-virkailijan joukossa oli monia suomalaisia ja kokonainen suomalainen pataljoona. Vuosikymmenten aikana Namibian itsenäistymistä olivat tukeneet Suomen valtio, ammattiyhdistysliike, kirkko, poliittiset puolueet, kansalaisjärjestöt ja solidaarisuusliike.
Kaikki alkoi 150 vuotta sitten
Historialliseen hetkeen vievä polku alkoi kuitenkin jo 150 vuotta sitten vuonna 1870, kun ensimmäiset suomalaiset lähetystyöntekijät saapuivat Ambomaalle, nykyiseen Pohjois-Namibiaan. He aloittivat evankeliumin levittämisen rinnalla kielen oppimisen, kirjakielen luomisen ja lukutaito-opetuksen. Kirjoitettu kieli antoi pohjan ambolaisten kansalliselle identiteetille. Lähetystyö loi sivistyspohjan ambokansan itsenäistymiselle.
– Ilman suomalaisten antamaa koulutusta eivät namibialaiset olisi milloinkaan nousseet vaatimaan itsenäisyyttä, toteaa suurlähettiläs Lauri Kangas, joka toimi Suomen edustuston ensimmäisenä päällikkönä Windhoekissa1. Kymmenet, ehkä jopa sadat tuhannet ambolaiset ovat saaneet koulutusta lähetyskouluissa vuosikymmenten aikana.
Vapauden ajatuksia kaivoksilta
Lukutaito oli edellytyksenä sille, että ambolaiset pääsivät etelään kaivoksille ja maatiloille siirtotyöhön. Sieltä he toivat pohjoiseen uusia ajatuksia vapaudesta ja rotuerottelun epäoikeudenmukaisuudesta. Ambomaalla rotuerottelu ei ollut samalla tavalla läsnä, sillä valkoisia virkamiehiä oli vähän. Kansannousu alkoi Lounais-Afrikan kaupungeissa 1950-luvun lopulta lähtien lähinnä ambokielisten parissa ja levisi sitten Ambomaalle. Namibian itsenäisyyden puolesta taistellutta Swapoa pidetään ambolaisena liikkeenä.
Lähetyskouluista valtion johtajiksi
Itsenäisyysliikkeen perustajat Samuel Nujoma ja Herman Toivo Ya Toivo olivat molemmat lähetyskoulun oppilaita. He perustivat Swapon vuonna 1960. Nujomasta tuli itsenäistyneen Namibian ensimmäinen presidentti. Myös monet järjestön alkuaikojen johtajat olivat käyneet suomalaislähetyksen kouluja. Voidaan sanoa, että Lähetysseuran vuonna 1960 perustama Oshigambon lukio suomalaisopettajineen kasvatti Swapon sivistyneistön.
Itsenäistyneen Namibian johtajissa on ollut lukuisia lähetyskoulujen kasvatteja, muiden muassa vuonna 2019 kuollut moninkertainen ministeri ja varapresidentti Nicky Iyambo. Vanhempien ministerien joukossa on vielä nykyäänkin lähetyskouluja käyneitä. Nykyjohtajista suuri osa on käynyt Oshigambon lukiota, muun muassa varapresidentti Nangolo Mbumba.
Demokratian pelisäännöt tutuiksi seurakunnissa
Koulutuksen ohella lähetystyö antoi ambolaisille valmiuksia järjestäytyneeseen toimintaan. Seurakunnissa ja vuonna 1957 itsenäistyneessä Ambo-Kavangon kirkossa ihmiset tottuivat puhumaan ja vaikuttamaan. Hallinto ja demokratian pelisäännöt tulivat tutuiksi, kun valittiin edustajia seurakuntaneuvostoihin ja kirkolliskokoukseen.
Lähetystyö edisti myös tasa-arvoa. Naisilla oli seurakunnissa ääni- ja puheoikeus. Hyvin varhaisessa vaiheessa ryhdyttiin kouluttamaan naisia opettajiksi ja sairaanhoitajiksi. Näin heistä tuli yhteiskunnan johtohenkilöitä.
Lähetystyöntekijät vapautustaistelijoiden tukena
Suomalaiset lähetystyöntekijät tukivat Ambo-Kavangon kirkon rinnalla itsenäisyyden puolesta taistelevia ihmisiä monin tavoin yli 30 vuotta kestäneen prosessin ajan. He joutuivat tasapainoilemaan haastavissa tilanteissa, toisaalta säilyttääkseen työmahdollisuutensa ja sen vuoksi suhteet Etelä-Afrikan hallintoon, toisaalta säilyttääkseen vapaustaistelijoiden luottamuksen. Jotkut menettivät työlupansa, jotkut panivat henkensä alttiiksi ystäviensä puolesta. Heitä syytettiin terroristien tukemisesta ja pidettiin kommunistiagentteina. Itsenäisyysliikkeen toimintatavat jakoivat lähettien mielipiteitä, mutta kaikki kokivat ambolaisten asian syvästi ja henkilökohtaisesti.
Itsestään selvää tuki ei aluksi ollut. Jotkut lähetit ajattelivat, etteivät afrikkalaiset vielä olleet tarpeeksi koulutettuja itsenäisyyteen. Silloisen Lähetysseuran johtokunnan puheenjohtajan, piispa Mikko Juvan Ambomaan vierailulla 1961 oli ratkaiseva vaikutus lähettien asenteisiin. Hän vaikutti myös Lähetysseuran johtokunnan asenteisiin. Juva oli vakuuttunut rotuerottelun ja Etelä-Afrikan vallan epäoikeudenmukaisuudesta ja siitä, että vapausliikettä oli tuettava. Hän ohjeisti lähettejä suhtautumaan liikkeeseen vakavasti.
– Tulevaisuus on ehdottomasti niiden käsissä, jotka haluavat kansojensa itsenäisyyttä, Juva kertoo sanoneensa läheteille.2
Pääosassa itsenäistymistaistelussa olivat tietenkin namibialaiset. He maksoivat itsenäisyydestään kalliin hinnan. Verinen, vuosikymmeniä jatkunut vapaussota jätti monet namibialaiset pysyvästi haavoittuneiksi. Moni menetti henkensä tai läheisensä.
Sari Lehtelä
1 Välähdyksiä Namibian itsenäistymisestä, s. 83
2 Välähdyksiä Namibian itsenäistymisestä, s. 253
Teksti perustuu Olle Erikssonin haastatteluun 13.2.2020 sekä hänen toimittamaansa kirjaan Välähdyksiä Namibian itsenäistymisestä (Suomi-Namibia-seura 2005). Valtiotieteiden maisteri Olle Eriksson on toiminut Suomen Lähetysseuran ja Namibian kirkon hallinnollisissa tehtävissä Namibiassa ja Suomessa 1968–2003. Luterilaisen maailmanliiton palveluksessa hän oli 1980–1984. Hän syntyi 1941 Lounais-Afrikassa, nykyisessä Namibiassa, lähetystyöntekijöiden perheeseen.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun ensimmäiset Suomen Lähetysseuran työntekijät saapuivat Ambomaalle, nykyiseen Pohjois-Namibiaan. Tämä artikkeli on ensimmäinen sarjassa Namibia-aiheisia juttuja, joita julkaisemme verkkosivuillamme pitkin vuotta. #FinNam150
