Suomen Lähetysseuran yhteistyö avustuslentojärjestö MAF Suomen (Mission Aviation Fellowship) kanssa tapahtuu jatkossa yhteistyösopimuksen puitteissa. Suomen Lähetysseura vähentää jäsenyyksiä muissa organisaatioissa ja yksinkertaistaa näin hallintoaan.
MAF:n työyhteydessä toimivat tällä hetkellä Tansaniassa Suomen Lähetysseuran työntekijät lentäjä Jarkko Korhonen ja osa-aikainen lentotukikohdan päällikkö Pirita Korhonen. Heidän tehtäviinsä kuuluvat alueen avustuslennot. Lisäksi Suomen Lähetysseura tukee MAF:n sairaankuljetukseen ja terveydenhuollon kehittämiseen liittyviä lentoja sekä paikallisten työntekijöiden koulutusta Itä-Afrikassa ja Mongoliassa.
MAF (Mission Aviation Fellowship) on vuonna 1945 perustettu kristillinen järjestö, joka lentää pienlentokoneilla avustuslentoja kehitysmaissa, joissa etäisyydet ovat pitkiä, maantiet puuttuvat tai ovat vaikeakulkuisia ja turvattomia. Monet kehitysyhteistyö- ja lähetysjärjestöt sekä kansainväliset avustusjärjestöt kuten YK:n lastenapu, maailman ruokapankki ja terveysjärjestö WHO käyttävät MAF:n palveluita muun muassa terveydenhuollon ja perusopetuksen hankkeissa. MAF lentää myös sairaankuljetuslentoja.
Suomen Lähetysseura oli mukana perustamassa MAF Suomea vuonna 1976, jolloin toiminta alkoi lähetysjärjestöjen yhteistyöverkostona nimellä Suomen Lähetyslentäjien neuvottelukunta. MAF Suomella on kahdeksan jäsenyhteisöä, jotka ovat Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä ry, Fida International ry, Finlands Svenska Baptistsamfund, Missionskyrkan i Finland, Pilottipiiri ry, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry ja Suomen Vapaakirkko.
Lisätietoja:
Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston vs. johtaja Tero Norjanen, p. 040 7648229, www.suomenlahetysseura.fi
MAF Suomen toiminnanjohtaja Janne Ropponen, 040 8768387, www.mafsuomi.fi
***
Tule tukemaan Jarkko Korhosen ja Pirita Korhosen työtä Tansaniassa