– Unelma lasten, perheiden ja yhteisön kirkosta on toteutumassa, iloitsi Viron kirkon diakoniajohtaja Avo Üprus Harkujärven kirkon vihkäismessussa 28.9. Tilojen remontoinnissa on ollut mukana paljon talkoolaisia ja Harkujärven kirkkoa ovat yksityishenkilöiden lisäksi tukeneet muun muassa Suomen Lähetysseura ja SLEF.
Harkun kunta sijaitsee Tallinnan kupeessa ja Harkujärven kirkko noin 12 kilometriä satamasta länteen. Vuonna 1994 valmistunut kirkkorakennus on alkuun ollut Viron Karismaattisen Episkopaalikirkon käytössä ja tunnettu Pyhän Stefanoksen kirkkona. Viimeiset vuodet ennen remonttia kirkko on seisonut tyhjillään.
Kirkon on rakennuttanut yksityishenkilö Aino Järvesoo, jonka unelma oli luoda luterilainen kirkko, jossa lapset ja perheet voisivat kokea yhteyttä Jumalaan ja toisiinsa ja jossa lapsilla olisi tärkeä paikka. Nyt 20 vuotta myöhemmin jo edesmenneen Aino Järvesoon unelma on täyttymässä, sillä vihkiäismessussa oli paljon lapsia ja he saivat istua joko eturivissä tai leikkiä kirkkosalin takaosan leikkialueella.
Seurakunnan syntymiseen on aktiivisesti vaikuttanut Harkujärven kirkon palauttamiseksi perustettu yhdistys ja Harkun kunta, joka on tukenut kirkon remonttia ja saa sitä vastaan käyttää kirkkosalin alakerran nuorisokeskuksen tiloja. Myös Harkujärven koulu järjestää kevät- ja joulujuhlansa kirkossa. Harkujärven kirkko onkin yhteisön kirkko, jota kehitetään yhdessä kunnan kanssa. Tällä hetkellä kirkolla toimivat sunnuntaisten jumalanpalvelusten lisäksi harrastusryhmät eri-ikäisille, perheneuvonta, tukiperhetoimintaa koordinoiva toimisto ja lastenhoito niille, jotka eivät saa päivähoitopaikkaa.
Harkujärven kirkon, alttarin, ehtoollisvälineet ja saarnatuolin vihki käyttöön arkkipiispa Andres Põder. Harkujärven asuinalueella elää noin 1500 henkeä ja sen kupeessa on Tallinnan kolmanneksi suurin lähiö, Õismäe, missä asuu 30 000 asukasta. Kummallakaan asuinalueella ei ole entuudestaan kirkkoa, mutta niissä asuu paljon lapsiperheitä.
Teksti ja kuva Pia Ruotsala