Lähetystyö on vienyt Maria ja Seppo Paulasaaren Japanin kautta Jerusalemiin. Kauko- ja Lähi-itä ovat heistä kuin eri planeettoja, mutta kummassakin kulttuurissa he ovat tunteneet työn iloa, erityisesti ihmisiä mukaan kutsuessaan, viimeksi Suomen Lähetysseuran Felm-keskuksessa Jerusalemissa.
Jerusalemista kotimaata kiertämään
”Nuorena ajattelin, että pyhimmistä pyhimmät pääsevät lähetystyöhön Jerusalemiin”, Mari Paulasaari, myös Mariaksi kutsuttu, kertoo nauraen seitsemän Israelin-vuoden jälkeen.
Riparin jälkeen Maria osallistui Hakunilan seurakunnan toimintaan Vantaalla. Nuoret järjestivät lähetystempauksia, ja lähetystyötekijöitä kävi kertomassa työstään. Maria muistelee, että varmaan kaikki nuorteniltojen aktiivijäsenet halusivat lähteä lähetystyöhön. Itse hän osallistui lukiokesinä Kansanlähetyksen aktioihin Euroopassa. ”Rikkinäistä kleinbussia työnsimme satamassa laivaan.”
Nykyään Maria ja Seppo Paulasaarella on takanaan 21 vuotta lähetystyötä, joista 14 vuotta Japanissa ja seitsemän Lähetysseuran Felm-keskuksessa Jerusalemissa. Nyt he kiertävät kotimaan seurakunnissa kertomassa omasta ja Lähetysseuran työstä.
Liekit-musikaali sytytti sydämen
Maria ja Seppo tutustuivat opiskellessaan nuorisonohjaajaksi Helsingin evankelisessa opistossa, HEO:ssa. Seppo tuli sinne Vaasasta. ”Pohjalaisia ollaan, Könnin sukua, tiedäthän könninkellon?” Seppo kehaisee. Kihlasormukset pariskunta vaihtoi Pyhän sydämen kappelissa lupautuen lähetystyöhön, jos heitä jossain tarvitaan.
Lähetysseura oli Marialle tuttu seurakuntanuorista, ja myöhemmin hän esiintyi Liekit-musikaalissa ja lauloi vuoden Jakaranda-kuorossa. Sepolle lähetys tuli tutuksi jo Vaasassa, ja myöhemmin Liekit-musikaali teki häneen syvän vaikutuksen.
Seuraavien kymmenen vuoden aikana Paulasaaret olivat töissä Naantalissa, Turussa ja Espoossa, Seppo Ruotsissakin seurakuntatyössä suomalaisten parissa.
”Kukaan ei halua Japaniin”
Koska Maria ja Seppo olivat opiskelleet evankelisessa opistossa, tuntui luontevalta osallistua lähetyskurssille Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta. Siihen aikaan koulutus järjestettiin Lähetysseuran, SLEY:n ja Kansanlähetyksen yhteisenä.
Paulasaarille olisi käynyt työ missä tahansa näistä järjestöistä, mutta suunta löytyi SLEY:n japanilaisen stipendiaatin kautta. ”Hän kertoi kovasta työntekijäpulasta”, Seppo kertoo, ja Maria jatkaa: ”Joku sanoi myös, että lähtekää Japaniin, sinne ei kukaan halua!”
Japanin kieltä pidetään vaikeana, eikä suomalaisen ole helppo päästä sisään kulttuuriin ja oppia käyttäytymään oikein.
Pikaisesti papiksi Suomessa
Kaksilapsinen perhe lähti Japaniin vuonna 1998, seurakuntatyöhön Kyushun saarelle. Maria toimi kirkkomuusikkona ja veti naistenpiiriä sekä järjesti toimintaa lapsille ja nuorille.
Seppo toimi maallikkolähetystyöntekijänä kirkon osoittamissa tehtävissä, muun muassa nuorisotyössä ja jumalanpalveluksissa vuoteen 2003. Kuusihenkiseksi kasvanut perhe vietti Suomessa kaksi vuotta 2000-luvun alussa. Seppo opiskeli pikavauhtia teologian maisteriksi, ja hänet vihittiin papiksi 2005. Näin hän saattoi olla vähän helpottamassa Japanin evankelis-luterilaisen kirkon pappispulaa.
Paulasaaret olivat Japanissa myös vuoden 2011 maanjäristyksen aikaan. Tsunami surmasi noin 19 000 ihmistä ja aiheutti Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden. Maria ja Seppo näkivät, miten katastrofi järkytti sinänsä hyvin varustautuneen yhteiskunnan turvallisuuden tunnetta.
Kulttuurit kaukana toisistaan
Syksyllä 2012 perhe lähti Jerusalemiin Lähetysseuran lähettämänä. Heitä alkoi tukea monien seurakuntien ohella Lähetysseuran kautta Evankelinen lähetysyhdistys, ELY.
”Japani ja Lähi-itä ovat kuin eri planeettoja”, Maria kuvailee. ”Japanissa kaikki tehdään hillitysti ja täydellisyyttä hipoen. Siellä ei kosketeta eikä halata, ei edes hyvää ystävää. Kunnioitus tulee esiin puheessa. Israelissa ja Palestiinassa halataan ja suukotellaan paljon, ja se on ollut meille helppoa.”
”Alussa, kun vein lapsia Jerusalemissa kouluun, he kysyivät, miksi kaikki ihmiset ovat niin vihaisia”, Seppo kertoo esimerkkinä temperamenttien erilaisuudesta. ”Japanissa stressi peitetään hyvin.”
Vapaaehtoisia oli ilo ohjata
Paulasaaret saivat vedättäväkseen keskuksen, jossa oli odotettu pitkään niin sanotun alatalon remonttia. Maria aloitti toiminnanjohtajana, Seppo isäntänä, jonka toimenkuvaan kuului myös remontin projektipäällikön tehtävä. Maria ja Seppo osallistuivat myös Lähetysseuran Lähi-idän vision luomiseen.
Maria vastasi keskuksen toiminnasta ja muutaman vuoden myös suomalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden luotsaamisesta. ”Ohjasin kaikkiaan 49 vapaaehtoista, joista jokaisesta iloitsen”, hän kertoo. Uusia avauksia oli myös heprean opetuksen järjestäminen arabinaisille, jotka tarvitsivat kielitaitoa työssään.
”Kun ilmoitin lähdöstäni Suomeen, reilut 60 musliminaista ja parikymmentä heprealaista järjestivät minulle ikimuistoiset juhlat, jossa lauloimme, tanssimme ja tietysti söimme hyvin. Teemanamme oli: yhdessä olemme paljon enemmän, toivo kantaa ja rakkaus yhdistää!”
Maria aloitti myös keskuksen kävijämäärien tilastoinnin. Vuosien 2012–2019 välisenä aikana keskuksen kävijämäärä oli vuositasolla tuhansia, vuonna 2018 lähes 9000 henkeä.
Heikoimpia etsimässä
Viimeisen parin vuoden aikana Maria, joka oli kouluttautunut sosiaalityön maisteriksi, paneutui erityisesti lasten oikeuksiin ja rakenteelliseen sosiaalityöhön. ”Tavoitteena oli kartoittaa, keitä ovat heikoista heikoimmat.”
Israelissa on hyvä sosiaaliturva, ja elämäntapa siellä on eurooppalaistyylisen yksilökeskeinen, vaikka paljon yhteisöllisempi kuin Suomessa. Palestiinalaispuolella elämä on hyvin perhekeskeistä. Köyhiä perheitä on paljon, eikä ruoka usein täytä ravitsemusvaatimuksia. Ainoita ilmaisia kouluja ovat YK:n pakolaisleirien koulut. Perheväkivaltaa ja väkivaltaa yleensäkin on paljon.
Pappeja keskukseen kuukaudeksi
Seppo toimi keskuksen pappina, paikallisia suomalaisiakin palvellen. Joskus hän otti vieraat vastaan kirkkosalissa musisoiden. Jonkin aikaa hän myös toimi Lähetysseuran Lähi-idän aluepäällikön sijaisena. Yksi uusista avauksista oli Felm Exchange -ohjelman kehittäminen. Ideana oli saada Suomesta pappeja kuukauden työjaksolle Felm-keskukseen.
”Polkaisimme ohjelman käyntiin vuonna 2018, ja nyt on ollut jo seitsemän pappia”, Seppo kertoo. ”Kiitelty vaihto-ohjelma palvelee sekä suomalaisia seurakuntia että Lähetysseuraa.”
Sepon työhön kuului myös ekumeeninen yhteydenpito. Hän oli esimerkiksi perustamassa ryhmää, jossa eri kirkkokuntien edustajat kokoontuivat lukemaan Raamattua eri kielillä.
Remontti vaati pitkää pinnaa
Suuren osan Sepon ajasta ja energiasta vei remontin valmistelu ja toteutuksen valvonta laskutuksineen. Lupien hankkiminen ja suunnitteluvaihe kesti monta vuotta. Rakennusluvan saaminen vuonna 2018 oli helpotus.
”Japanissa hankittu pitkä pinna oli työssä hyödyksi. En hyppinyt tasajalkaa, kun aikataulut eivät pitäneet tai tavara ei tullut ajallaan”, Seppo toteaa. ”Välillä työpäiväni olivat pitkiä, mutta silti se oli upeaa aikaa.” Alatalo on Jerusalemin mittakaavassakin arkkitehtonisesti arvokas rakennus, kuuluisan arkkitehti Conrad Shickin alun perin anglikaanipappilaksi rakennuttama.
Paulasaaret asuivat keskuksessa, ja ympärillä oli aina ihmisiä ja hyörinää. ”Mitä enemmän porukkaa, sen parempi”, Maria toteaa. Lapsetkin saivat olla turvallisesti pihapiirissä, kun äiti oli työssä samassa paikassa.
Kuuntelun taitoa tarvitaan
Marian ja Sepon mielestä Israelin ja Palestiinan alue olisi lähetystyöntekijöiden ensimmäiseksi alueeksi todella vaativa. He ovat kiitollisia siitä, että heillä on ollut pohjana vuodet Japanissa. Siellä opittu mielipiteiden ja tunteiden hillintä on ollut Lähi-idässä tarpeen. Lähetysseuran työssä on tärkeää olla tasapuolinen, kuunnella kaikkia aidosti ja kärsivällisesti.
”Olen vakuuttunut siitä, että ihmiset niin Israelissa kuin Palestiinassakin haluaisivat elää rauhassa”, Seppo toteaa.
Ainoita Japania ja Lähi-itää yhdistäviä asioita on pariskunnan mukaan se, ettei kristittyjen ja seurakuntien määrä niissä kasva. ”Japania on tässä mielessä kutsuttu suoksi, Lähi-itää voisi kutsua kenties kivipelloksi”, Seppo toteaa.
Kaikki ovat tervetulleita
”Olemme kohdanneet monenlaisia ihmisiä ja keskustelleet heidän kanssaan, niin thaimaalaisten siirtotyöläisten, muslimikyselijöiden, messiaanisten juutalaisten kuin ei-uskonnollisten juutalaistenkin kanssa”, Maria sanoo. Keskuksessa myös kastettu muun muassa siirtotyöläisiä.
”Lähetysseuran työtä arvostetaan”, Seppo sanoo. ”Olemme toimineet alueella liki sata vuotta, ja tehneet hyvää työtä. Autamme kaikkia pyyteettömästi.”
Felm-keskuksen ovet ovat auki kaikille kiinnostuneille. ”Haluamme, että jokainen sinne tuleva tuntee olevansa tervetullut, ja kohtaamme hänet omista lähtökohdistaan käsin.”
Teksti Pirre Saario
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 2/2020.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa. Tilaussivulle pääset tästä.
