Raskaan Joulun 10-vuotisjuhlakiertue huipentui 18.12. Helsingin jäähallissa pidettyyn konserttiin. Mukana olivat myös Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut. Kehitysmaiden äidit olivat esillä jäähallin aulassa elävänä valokuvanäyttelynä, joka tarjosi konsertin alkua odottaville raskaiden joululaulujen ystäville mahdollisuuden tutustua nepalilaisten äitien tarinoihin.
Konsertissa vallitsi innostunut tunnelma niin lavalla kuin yleisössä. Metallimiesten esittämän joululaulut saivat yleisön laulamaan mukana. Marco Hietalan pienen kannustuksen jälkeen yleisö lauloi kovaäänisesti yksinään pitkän pätkän yhdestä kaikkein rakkaimmasta ja perinteisimmästä joululaulusta Varpunen jouluaamuna.
Keväällä Nepalissa Lähetysseuran työhön tutustumassa käynyt JP Leppäluoto kertoi yleisölle Raskaan Joulun ja Kauneimpien Joululaulujen yhteistyöstä ja kehotti yleisöä osallistumaan hyvään tarkoitukseen, tukemaan kehitysmaiden äitejä. Hän oli itse nähnyt, että apu menee perille ja työ tuottaa tulosta.
– Oli mahtavaa nähdä vaatimaton synnytysklinikka vuoristossa ja todeta, miten pienellä voidaan saada aikaan suuria muutoksia. Naiset siellä olivat huomanneet, miten voivat tehdä asiat paremmin ja olivat alkaneet levittää sanomaa. Tykkään kovasti mallista, jossa sysätään jokin asia liikkeelle, saadaan ihmiset innostumaan ja viemään sitä sitten itse eteenpäin”, totesi JP Leppäluoto matkan jälkeen antamassaan haastattelussa.
Raskasta Joulua -kiertue on ollut jälleen menestys. Monet konsertit myytiin loppuun ja lisäkonserttejakin järjestettiin ja marraskuussa ilmestynyt Raskasta Joulua 2 -albumi on myynyt platinaa.
Lahjoita kehitysmaiden äideille www.kauneimmatjoululaulut.fi