Suomen Lähetysseuran kymmenen yhteistyökumppania on välittänyt katastrofiapua maajäristyksestä kärsineille alueille Nepalissa. Nopeana hätäapuna jaettiin ruokaa ja hygieniatarvikkeita sekä telttoja väliaikaisiksi asumuksiksi. Katastrofista traumoja saaneille annettiin psykologista ensiapua.
Nepalia kohtasi lauantaina 25.4. erittäin voimakas maanjäristys Kathmandun länsipuolella. Toinen järistys sattui 12.5. Kathmandun itäpuolella.
Suomen Lähetysseura on lähettänyt 413 480 euroa kymmenelle yhteistyökumppanilleen, jotka aloittivat välittömän avunjakelun. Katastrofiavulla vastattiin akuuttiin hätään jakamalla telttoja ja pressuja, peittoja, ruokaa (riisiä, nuudeleita, suolaa, sokeria, ruokaöljyä), saippuaa ja tarvikkeita vedenpuhdistukseen. Avunjakelu hoidettiin yhteistyössä paikallisviranomaisten kanssa.
Monilla alueilla tuhoutuivat asuintalojen lisäksi viljavarastot, minkä takia muutamat järjestöt jakoivat myös siemenviljaa ja maataloustyökaluja. Apua on saanut yli 30 000 henkeä.
Lähetysseuran tuki keskitettiin alueille, joilla yhteistyökumppanit ovat toimineet vuosikausia. Kumppanien työntekijät tuntevat asukkaat ja pystyivät löytämään myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kuten vammaiset, dalitit ja vähemmistöt.
Henkistä tukea menetyksistä kärsiville
Maanjäristyksen aiheuttamat tuhot kuten perheenjäsenten kuolema, kotirakennuksen hajoaminen ja ruuan loppuminen olivat asukkaille suuri järkytys. Siksi monet tarvitsevat myös psykologista apua. Centre for Mental Health and Counseling -järjestö on tarjonnut apua tarvitseville psykologista tukea. Tärkeimmät kohderyhmät ovat lapset, naiset ja vammaiset henkilöt. Akuutin avun jälkeen järjestö on keskittynyt tukemaan koulujen opettajia ja oppilaita. Se on tukenut myös Lähetysseuran kumppaneiden henkilökunnan ja heidän perheidensä hyvinvointia antamalla psykologista ensiapua.
Sindhupalchowkin läänissä asuva Sushila Pariyar kiittää saamastaan avusta.
”Maanjäristys oli minulle ja perheelleni karmea kokemus. Luulin että kuolen. Kylässämme moni talo on romahtanut, ja moni meistä on menettänyt kaiken, mitä meillä oli. Suru ja hätä näkyvät ympärillämme. Kiitos että tulitte. ”
Akuutin katastrofiavun jälkeen alueilla on alkanut rakennusten korjaus ja uudelleenrakentaminen. Maanjäristyksen keskuksen lähellä sijaitsevissa lääneissä jopa 80 % taloista tuhoutui.
Katastrofityön ohella Lähetysseura jatkaa kumppaniensa kanssa pitkäaikaista kehitysyhteistyötä, jonka tavoitteena on turvata syrjittyjen ihmisryhmien peruskoulutus, ruoansaanti, terveyspalvelut sekä parantaa päivittäistä hygieniaa.
***
Katso videot:
Apu menee perille yhteistyökumppaniemme kautta
Katso video avusta, jota vammaistyön järjestö Forward Looking on tehnyt.
Katso video, jossa asukkaat saavat psykologista tukea
***
Voit lahjoittaa myös näin:
Tilille FI60 8179 9710 0312 86 kirjoita viestikenttään AUTA
Soita numeroon 0600 11320 (puhelun hinta 20,28 e + pvm.)
Lähetä tekstiviesti AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e) numeroon 16155