Hyinen tammikuinen aamu Kathmandun kodissamme. Yksivuotias Sisu-poikamme on juuri herännyt hyväntuulisena omassa huoneessaan, jossa luen hänelle Mauri Kunnaksen kirjaa. Pojan isä suuntasi korkean talomme ylempään keittiökerrokseen keittämään kahvia.
Yhtäkkiä minua alkoi huimata voimakkaasti. Tuntui kuin olisin ollut laivassa kovassa aallokossa. Lähes heti kuitenkin oivalsin, että kyseessä ei ollut huimaus, vaan maanjäristys. Taaperomme ei ollut aallokosta moksiskaan. Nappasin hänet syliini ja kävelin muumipyjamassani, kaiteesta kiinni pitäen, portaita alas pohjakerrokseen ja ulos ovesta.
“Onko täällä turvallista kasvattaa lasta?”
Kotiaukiollemme oli kokoontunut jo naapureita. ”Maanjäristys, olipa voimakas! Pelottavaa!” he pulputtivat minulle nepaliksi. Pitelin lasta tiukasti sylissäni. Raukalla ei ollut edes sukkia jalassa kylmässä talviaamussa. Vilkuilin samalla ulko-ovea kohti – missä puolisoni viipyi? Pian hän astui ulos. Helpotuin.
Järistyksen keskus sijaitsi Tiibetissä Kathmandusta pohjoiseen ja sen voimakkuus oli hurjat 7.1 magnitudia. Yli sata ihmistä kuoli, ja koteja tuhoutui. Nepalin puolella säilyttiin vaurioitta – tosin moni pelästyi pahanpäiväisesti, sillä pitkään kestävä aaltoliike toi mieliin vuoden 2015 tuhoisat järistykset.
Muurahaisia tuttipulloissa
Palasin viime vuonna Nepaliin uudelle työkaudelle, tällä kertaa mukanani myös esikoisemme. Elämä kehittyvässä maassa vauvan kanssa jännitti, vaikka itse olin asunut täällä jo vuosia.
Heti alkuun saimmekin kamppailla tuttipulloissa viihtyvien muurahaisten ja kaupungissa riehuvan vaarallisen dengue-epidemian kanssa. Aikuiselle kehitysyhteistyön ammattilaiselle erilaiset uhat, kuten luonnonkatastrofit, ilmansaasteet ja trooppiset taudit, kuuluvat työnkuvaan. Mutta onko täällä turvallista kasvattaa lasta?
Riskejä pystyy onneksi jonkin verran hallitsemaan. Maanjäristysten takia asumme talossa, joka on maanjäristysturvallinen, ja ulko-oven viereen on aina pakattu go back eli hätälaukku. Hyttystaudeilta suojaudutaan hyttyskarkotteilla, ja vatsatauteja vältetään hyvällä hygienialla. Saastekausina jokaisessa huoneessa huristaa ilmanpuhdistin.
“Poikamme on tottunut istumaan naapureidemme syleissä, kuulemaan päivittäin lukuisia kieliä ja oppimaan eri kulttuureista.”
Vaihtokauppana saamme elää maassa, jonka yhteisöllisyys on omaa luokkaansa ja ihmiset maailman lämpimimpiä. Sisu-poikamme on tottunut istumaan naapureidemme syleissä, kuulemaan päivittäin lukuisia kieliä ja oppimaan eri kulttuureista. Perheet elävät tiiviisti monen sukupolven kesken, ja toisista pidetään aidosti huolta. Tämä on näyttäytynyt meillekin valtavana avun ja tuen määränä lastenhoidossa.
Rakkaus on läsnä kaikkialla, olit sitten maapallon pohjoispuolella tai kauempana etelässä. Nepalissa se tuntuu arjessamme yhä voimallisemmin. Täällä rakastetaan ja se myös näytetään.
Järistyksen jälkeen ihmettelimme naapureiden kesken tovin tapahtunutta ja nauroimme yhdessä pelottavalle tilanteelle. Sitten jatkoimme elämää.
Kirjoittaja on Lähetysseuran Nepalin ja globaalin kehitysyhteistyön viestinnän asiantuntija, joka on asunut Nepalissa vuodesta 2018 lähtien.
Teksti: Mimosa Hedberg
