Pastori Timo Frilander toimii Lähetysseuran katastrofityön koordinaattorina. Nykyään puolet hänen työajastaan kuluu Malawin evankelisluterilaisen kirkon työyhteydessä kehitysyhteistyökoordinaattorina.
Mies nojaa valtavan apinanleipäpuun runkoon. Hän on niin hento, että näyttää lähes katoavan tai sulautuvan suuren puun syliin. Ympärillä istuu ihmisiä, naisia, lapsia ja miehiä. Vakavia ilmeitä, tyhjiä katseita. Kaiken yllä väsyneisyyden ja uupumuksen painostava ilmapiiri. Mietin, onko tämä tosiaan se sama paikka, jossa olen edellisen kerran vieraillut syksyllä 2009?
Olemme Shire-joen vesistöalueella Chikhwawassa, eteläisessä Malawissa. Paikalla oleva väki on lähtöisin monesta kylästä. He ovat alueen ankarien luonnonolosuhteiden sekä huutavan maanpuutteen uhreja ties kuinka monetta vuotta perättäin. Chikhwawassa Shire-joki sivuhaaroineen virtaa alavien maiden halki.
Näillä seuduilla alkuvuoden sadekausi aiheuttaa säännöllisesti pahoja tulvia. Lähetysseuran ja muiden rahoittajien tuella kirkko on jo usean vuoden ajan tukenut jokivarren asukkaiden selviämistä vaikeimpien tulvakausien yli. Samalla olemme yhdessä alueen väestön kanssa etsineet kestävämpiä ratkaisuja tilanteeseen.
Järkevintä olisi muuttaa korkeammille seuduille, mutta minne? Väentiheys Chikhwawassa on hirmuinen, ja kamppailu elinkelpoisesta maasta ankaraa. Ihmiset ovat pohjattoman uupuneita jokavuotiseen maissisatojen, kotien ja omaisuuden menettämiseen. He ovat väsyneitä olemaan riippuvaisia ulkopuolisista auttajista. Ymmärrän heitä: jokainen meistä haluaa tehdä tuottavaa työtä omilla käsillään. Me kaikki haluamme tuntea ylpeyttä siitä, mitä olemme omilla ponnistuksillamme saaneet aikaan.
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös Malawissa
Yhtäkkiä Chikhwawassa apinanleipäpuun alla vanha, meikäläiseltä kirkkokansalta jo lähes unhoon vaipunut rukous tuntuu todemmalta kuin koskaan: Herra, anna maan kasvulle suotuisat säät. Niin totta: ihmisellä on oikeus paitsi jokapäiväiseen leipään, myös itsekunnioitukseen ja omanarvontuntoon. Ne kaikki jäävät Chikhwawassa armottoman luonnon jalkoihin.
Asiat eivät aina ole olleet näin huonosti. Ilmastonmuutos iskee terävästi takaisin ihmiseen, joka sen on aiheuttanutkin. Tässä mielessä osavastuu kuuluu myös meille maailman hyväosaisille. Me kuormitamme ilmakehää liiaksi, ja laskua maksaa kaukainen lähimmäinen Chikhwawassa. Lyö luonto meitäkin: myrskyjen määrät ja voimat kasvavat, eikä lumentulolla näytä Suomessa olevan mitään tolkkua.
Mutta meillä on mahdollisuuksia selvitä näiden ilmiöiden aiheuttamista hankaluuksista. Sen sijaan Chikhwawan köyhälle väestölle ilmastonmuutos on kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymys.
Pakkomuutto sokerifirman tieltä
Ikään kuin elämä ei jo ennestään olisi tarpeeksi kovaa, Shire-joen rantamaiden asukkailla on nyt myös uusi uhka. Suuri sokerifirma aikoo laajentaa viljelytoimintaansa alueella, ja ihmisiä uhkaa pakkomuutto. Teollinen sokerinviljely on Chikhwawassa jo nyt laajaa: yhtiöiden aidatut ja vartioidut plantaasit levittäytyvät jokivarsien parhailla viljelysmailla lähes silmänkantamattomiin. Samalla paikallisväestö työnnetään kuivemmille ja heikompilaatuisille maille. Kun väentiheys on suuri, huonot maat ja vähäiset peltotilkut eivät kykene elättämään tätä ihmispaljoutta.
Köyhimpien on siis turvautuminen paikalliseen pettuun, vesikasvien mukuloihin, joita sukelletaan Shire-joen ja sen sivuhaarojen pohjasta. Jokainen keruuretki on hengenvaarallinen. Krokotiilit ja virtahevot vaanivat veteen uskaltautuvaa sukeltajaa, niinpä vakavat loukkaantumiset sekä hengenmenetykset ovat alueella tyypillisiä.
Matkan aikana ja sen jälkeen olemme yhdessä pohtineet mitä tehdä. Omassa mielessäni sokerifirmojen toiminta vertautuu Lapin suurten tekoaltaiden rakentamiseen 1960- ja 1970-luvuilla. Paikallisväestön oikeuksia ei siihen aikaan ajateltu meilläkään, kun suuria yhteiskunnallisesti merkittävinä pidettyjä hankkeita ajettiin läpi. Jälkikäteen tarkasteltuna tekoaltaiden rakentaminen ja niihin liittyneet päätösprosessit vaikuttavat pöyristyttäviltä. Ihmiset riuhtaistiin vastentahtoisesti juuriltaan ja pakkosijoitettiin muualle.
Lopputuloksena syntyi taloudellista voittoa harvoille ja mittavaa henkilökohtaista kärsimystä monille alkuperäisasukkaille.
Oikeutta alueen asukkaille
Lappi ja Chikhwawa yhtäältä vertautuvat ja eivät vertaudu toisiinsa. Tekoaltaiden tieltä häädetyillä oli paikka minne mennä. Chikhwawassa näin ei välttämättä ole. Kun elinkelpoista maata ei kerta kaikkiaan riitä kaikille, mihin nämä ihmiset voivat mennä? Käytännössä heistä tulee maansisäisiä pakolaisia. Siksi alueella tarvitaan kipeästi vaikuttamistoimintaa. Paikallisten ihmisten voimaannuttamista ja vahvistamista uhkaavan häädön väkivallattomaan vastustamiseen.
Laillisia kanavia on paljon: paikalliset kyläpäälliköt, aluehallinnon viranomaiset, Chikhwawan alueen kansanedustajat, Malawin hallitus, kirkot ja kansalaisjärjestöt, kansainväliset toimijat, sokeriyhtiöt ja niin edelleen. Näiden kaikkien tahojen täytyy tiedostaa, että ihmisten häätäminen kotiseuduiltaan on Chikhwawan olosuhteissa vakava ihmisoikeusongelma.
Vaikka kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat valtioiden eivätkä yritysten välisiä, suuret sokerifirmat eivät voi toimia täysin sopimuksista piittaamattomalla tavalla. Niiden on kunnioitettava ihmisten oikeutta kotiin, omaisuuteen ja toimeentuloon.
Siksi kirkko valmistautuu paitsi tukemaan Chikhwawan tulvatuhoista kärsinyttä väestöä vaikeimman yli, myös tekemään aktiivista vaikuttamistyötä ihmisoikeuksien puolesta. Kristittyinä me olemme periksi antamattoman toivon ihmisiä. Siksi katsomme vaikeuksien tuolle puolen ja teemme työtä paremman huomisen puolesta. Tätä työtä Lähetysseura haluaa olla mukana tekemässä ja tukemassa.
Chikhwawasta Nkhota kotaan
”Aijai, aikamoista”, sanoo poika. ”Tuolla ne meinaavat yöpyä, vaikka vaarallistahan se on”, hän jatkaa, ja viittaa peukalollaan ulapalle.
Tummuvassa illassa kapeana viivana erottuvalta riutalta hohtaa nuotiotuli. Pian se saa seurakseen toisen ja kolmannenkin.
Olemme Malawijärven rannalla Nkhota kotassa. Riutalla yöpyjät ovat kalastajia, jotka ovat päättäneet viettää pimeän ajan töiden äärellä. Riutan riskit liittyvät krokotiileihin, joita alueella on paljon. Mahtava Malawijärvi kuuluu Itä-Afrikan suurten järvien ketjuun. Se on sekä pitkä että syvä. Järven lajirunsaus häikäisee: tässä järvessä on tiettävästi enemmän eliölajeja kuin missään muussa makean veden altaassa maailmalla.
Seuraavien kahden vuoden aikana kirkko toteuttaa Nkhota kotan alueella Lähetysseuran tukemaa hiv-aids-hanketta, joka kohdistuu etenkin 15-25 vuotiaisiin nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Kohderyhmä on mielekäs ja huolella valittu. Malawi on nuorten ihmisten maa. Alle 20-vuotiaiden osuus kokonaisväestöstä kohoaa peräti 54 prosenttiin. Näissä nuorissa on Malawin tulevaisuus, edellyttäen, että hiv/aidsin eteneminen kyetään määrätietoisin ponnistuksin pysäyttämään.
”Äiti ei selviä ilman minua”
Avainasemassa on köyhyyden torjunta. Nuori mies, jota illan hämyssä järven rannalla jututan, kertoo Nkhota kotalle tyypillisen tarinan. Hän työskentelee päivät paikallisen motellin yleismiehenä, ja muu aika kuluu leskiäidin tukemiseen maataloustöissä. Pienellä perheellä on vaatimaton peltotilkku, siinä hiukan riisiä ja ehkä maissiakin. Pojan pitäisi olla koulussa, mutta siihen hänellä ei ole rahaa. Motellin eteläafrikkalainen omistaja maksaa palkkoina 6000 kwachaa kuukaudessa. Summa vastaa noin 26 euroa. Malawin oloissa summa on olematon, ja se jää kauas keskivertokaupunkilaisen tulotasosta.
Vaikka maaseudulla ollaankin, elinkustannukset Nkhota kotassa ovat ihmeellisen korkeat. Hintataso selittyy järven läheisyydellä, sanoo nuori mies. Turistit nostavat hintatasoa kautta linjan.
”Mitä voin tehdä?”, hän kysyy. ”En voi lähteä täältä, koska äiti ei selviä ilman minua. Minulla ei ole rahaa koulunkäynnin jatkamiseen, vaikka niin kovasti haluaisin.”
Köyhyys ja vaihtoehtojen puute mahdollistavat monenlaisen hyväksikäytön. Vaaravyöhykkeessä ovat tällöin erityisesti naiset ja tytöt. Kuten monissa maissa, myös Malawissa naisen asemaan liittyy puutteita. Naisten oikeus maanomistukseen sekä rahatuloja tuovien kauppakasvien viljelyyn on rajallinen. Ja jos tuloja kertyykin, miehet usein ottavat rahan omaan käyttöönsä. Perheväkivalta on yleistä, ja niukoissa oloissa tytöt jätetään herkemmin vaille peruskoulutusta.
Hiv-aids-ongelman laajuus heikentää etenkin naisten asemaa. Kun perheen pää sairastuu, naisen vastuulle lankeaa muiden tehtävien ohella myös tulonhankinta sekä sairastuneiden hoivaaminen. Tukea hoivatehtäviin haetaan näissä tilanteissa herkemmin perheen tytöiltä, jotka kotiin liittyvien vastuiden kasvaessa mahdollisesti jättäytyvät pois koulusta. Koulupudokkaiden määrä onkin Malawissa tyrmäävän suuri. Tällaisissa olosuhteissa naiset ja tytöt ajautuvat herkästi vaarallisiin tulonhankintamuotoihin, joista prostituutio on yksi.
Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa
Lähetysseuran rahoittama kirkon kehitysyhteistyöhanke sisältää paljon elementtejä, joilla naisten ja tyttöjen tulonhankintamahdollisuuksia pyritään laajentamaan: on pienlainatoimintaa, yritystoiminnan kehittämistä ja maanviljelyksen tehostamista. On koulutuselementtejä sekä yleistä voimaannuttamista. Kaiken ytimessä ovat ihmisoikeudet: ihmisten tulee tietää, mitä oikeuksia heillä on ja millaisia vaatimuksia he voivat viranomaisille esittää. Sillä loppujen lopuksi on niin, että hallitukset ja niiden alaiset viranomaiset kantavat lopulta perimmäisen vastuun ihmisten hyvinvoinnista.
Kirkon ja diakoniatyön ominta alaa on auttaa siellä, missä kukaan muu ei auta. Samalla on kuitenkin välttämättä ja väsymättä muistutettava viranomaisia niistä maan hiljaisista, joiden heikko ääni ei kanna päätöksentekoon saakka.
Päivän päätteeksi minä ja poika katsomme ulapalla värjyviin nuotiotuliin.
Ajattelen virttä 600:
Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa
Tyyneksi, lämpimäksi liekki luo
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo.
Toivon kipinä loistaa pimeässä. Matka on pitkä, mutta yhdessä me voimme sen taittaa. Me toivon ihmiset.
Timo Frilander
Tue Lähetysseuran yhteistyökumppanin Malawin evankelisluterilaisen kirkon työtä
