Israel käynnisti vastaiskuja Gazan kaistaleelle ja ilmoitti olevansa sodassa. Israelin sisäpolitiikka jäsentyy nyt sodan ympärille. Gazan umpikuja, Länsirannan ja Itä-Jerusalemin kurjat olot ja ihmisoikeusloukkaukset, lisääntynyt väkivalta ja palestiinalaissiviilien kuolemat sekä tyytymättömyys palestiinalaishallintoon ovat osaltaan Hamasin iskujen takana. Israel ja Saudi-Arabia ovat Yhdysvaltain toiveesta lähentyneet, eikä tämä, ilman Palestiina-kysymyksen ratkaisua, käy kaikille.
Ilmahyökkäykset ja pommien jyly oli viikonloppuna saanut yli 130 000 gazalaista pakenemaan kodeistaan hätämajoituksiin. Gazan saarto kurjistaa oloja yhä sietämättömämmiksi. Israel valmistelee maasotaa. Kaupunkisota Gazassa johtaisi valtavaan kärsimykseen Israelissa ja Palestiinassa. Gazan tapahtumat tulevat heijastumaan myös Länsirannalle ja Jerusalemiin. Väkivalta on lisääntynyt ja lisääntynee. Palestiinalaispakolaisten määrä kasvaa. Pohditaan, ovatko viikonlopun tapahtumat jo palestiinalaisten kolmannen kansannousun alkusoitto. Tällä kaikella on laajoja vaikutuksia koko Lähi-itään.
Israelin ja Palestiinan konfliktin käänne ja siviilien kärsimys on tappio kaikille. Ihmisiä on kuollut, tuhansia on haavoittunut, humanitaariset tarpeet kasvavat, eikä väkivallalle näy nyt loppua. Israelilaisten ja palestiinalaisten siviilien tappamiselle ei ole mitään oikeutusta. Kansainvälistä oikeutta tulisi kunnioittaa ja siviiliuhreja välttää.
Rauha tuntuu tänään erityisen kaukaiselta. Rauhasta ei ole neuvoteltu lähes vuosikymmeneen. Kolmekymmentä vuotta sitten solmitun Oslon rauhansopimuksen lupaukset eivät ole kantaneet ja usko rauhaan kahden valtion mallin kautta on hiipunut. Amerikkalaisen Pew-tutkimuslaitoksen keväisen tutkimukseen mukaan vain 35 prosenttia israelilaisista uskoo tähän. Palestiinalaisista 40 prosenttia ei usko siihen, että nykyoloissa itsenäinen palestiinalaisvaltio syntyisi ilman väkivaltaa.
Tämä ei ole yllättävää, sillä todellisuus on rapauttanut kahden valtion mallia, vaikka kansainvälinen yhteisö pitääkin kiinni siitä, osin vaihtoehtojen puutteessa. Kahden valtion mallin takana on yhden valtion todellisuus, jossa Israel on ehkä demokratia kansalaisilleen, mutta ei tarjoa samoja oikeuksia muille asukkailleen.
Vuosikymmenten ajan kansainvälinen yhteisö on odottanut, että neuvotteluiden kautta saavutettaisiin rauha, joka päättäisi Israelin miehityksen. On selvää, että väkivallan kierrettä ei voida pysäyttää, ellei väkivaltaa ruokkiviin juurisyihin tartuta ja kummankin osapuolen tarpeisiin vastata. Kaikkien ratkaisujen lähtökohtana tulisi olla oikeudenmukainen rauha, joka kunnioittaa jokaisen luovuttamatonta ihmisarvoa.
Pauliina Parhiala
toiminnanjohtaja
