Surendra Shrestha on Sahas Nepal -järjestön pitkäaikainen toiminnanjohtaja. Sahas on yksi Lähetysseuran suurimpia kehitysyhteistyön kumppanijärjestöjä Nepalissa.
Järjestöt tekevät yhdessä tärkeää työtä marginaalissa elävien vuoristoseutujen yhteisöjen ja naisten aseman parantamiseksi esimerkiksi ruokaturvaa ja ilmastoystävällisiä viljelytapoja kehittämällä. Sahasin työn avulla monet syrjityistä yhteisöistä tulevat naiset ovat nousseet tärkeisiin päättäjäasemiin kotiseuduillaan.
Mikä on motivoinut sinua työskentelemään Nepalin kehityksen eteen jo yli 20 vuotta?
Tulen maanviljelijäperheestä Keski-Nepalista ja äitini on lukutaidoton. Vanhempani halusivat antaa meille hyvän elämän ja he panostivat siihen, että pääsimme opiskelemaan. Nyt minä haluan panostaa siihen, että Nepalin haavoittuvimmat yhteisöt saisivat samat mahdollisuudet.
Mistä olet erityisen ylpeä työssäsi?
Olen ylpeä siitä, että Lähetysseuran kanssa pystymme auttamaan Nepalin kaikkein marginaalisimmassa asemassa eläviä. Yli 70 prosenttia työmme parissa olevista ihmisistä on naisia. Työskentelytapamme on alhaalta ylöspäin suuntautuva: perustamme kyliin ryhmiä, joiden jäsenet eivät tule rikkaista tai yläkastisista perheistä. Kun ihmisillä on paikallinen yhteisöryhmä takana, he voivat tukea toisiaan. He oppivat työskentelemään yhdessä ja vaatimaan paikallisilta vastuunkantajilta, kuten kunnanpäättäjiltä, omia oikeuksiaan.
Työmme toimii niin, että yhteisöryhmä tekee itse toimintasuunnitelman, esimerkiksi vaikkapa juomaveden saamiseksi kylään. Sahas tukee heitä teknisessä osaamisessa sekä lahjoittaa osan tarvittavasta rahasta, mutta yhteisö joutuu itse hakemaan lisätukea esimerkiksi kunnalta. Työssämme 45–60 prosenttia rahoituksesta saadaankin vivutettua paikallisviranomaisilta. Tämä on läpinäkyvää ja kestävää. Me siis voimaannutamme yhteisöjä ja yhdistämme heidät viranomaisiin, joiden tulisi alun perinkin vastata veden saamisesta kyliin.
Kerro historiastasi Lähetysseuran kanssa?
Olen koulutukseltani alun perin agronomi. Vuonna 1988 aloin työskennellä Nepalin yhdistyneessä lähetyksessä (United Mission to Nepal, UMN) Okhaldhungassa Itä-Nepalissa. Tuolloin suomalainen Kirsti Kirjavainen toimi siellä johtajana. UMN oli Nepalin suurin kansainvälinen avustusjärjestö.
Vuonna 2003 opiskelin Lähetysseuran tuella tohtoriksi. Tutkin UMN-järjestön kehitysyhteistyötä ja paikallisten osallistamista. Vuonna 2008 liityin Sahas-järjestöön, ja seuraavana vuonna aloitimme yhteistyön Lähetysseuran kanssa.
Miksi järjestönne on olemassa?
Valtiolla on omat rajoituksensa. Nepalissa valtio keskittyy infrastruktuuriin, kuten teiden rakentamiseen, ja rikkaat hyötyvät enemmän. Siksi järjestöjä tarvitaan voimaannuttamaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia. Eivätkä kaikki järjestöt ole samanlaisia – osa haluaa vain näyttää rahoittajille hienoja tuloksia. Me Sahasissa tulemme itsekin viljelystaustoista ja haluamme aidosti auttaa kaikkein marginalisoiduimpia.
Miksi teette kapasiteetin vahvistamista – mitä se oikeastaan edes on?
Nepalilaisessa yhteiskunnassa kastijako elää yhä vahvana. Se tarkoittaa, että niin sanotut yläkastiset ovat koulutettuja, heillä on olemassa olevat verkostot vaikutusvaltaisiin ihmisiin ja he ovat rikkaita ja päätöksentekijöitä yhteiskunnassa. Vastaavasti marginalisoidut yhteisöt, kuten niin sanotut alakastiset dalitit, ovat sidottuja köyhyyteen. Heiltä puuttuu itsevarmuutta – he ajattelevat, että olen köyhä ja näin kuuluu olla, en pysty tekemään mitään elämälläni. Nämä ihmiset ovat niitä, joille ei ole tarjolla mahdollisuuksia edetä yhteiskunnassa.
Mutta me Sahasissa luomme näille ihmisille mahdollisuuksia, kehitämme heidän tietojaan ja taitojaan. Koulutusten kautta he ymmärtävät, että hekin voivat edetä elämässään, toimia yhdessä yhteisönä ja vaatia muutosta. Siksi meidän tulee vahvistaa näitä ihmisiä yhä Nepalissa, kouluttaa eli vahvistaa heidän kapasiteettiaan. Näiden koulutusten kautta yhteisöryhmien jäsenet saavat itsevarmuutta ja asettuvat jopa ehdolle paikalliselimiin nousten yhteisöissään johtoasemiin. Yhteisöjen naisia on valittu jopa paikallispäättäjiksi.
Välillä kenttätyöntekijämme toivoisivat enemmän lyhytaikaista kehitystä, jolla on heti näkyviä tuloksia: annetaan esimerkiksi jokaiselle perheelle 10 kanaa tai hedelmäpuita. Tällainen työ tuo vain pienen tason muutoksia, mikä sekään ei ole huono asia, mutta suuremman tason vaikutukset eivät ole valtaisia. Siksi Sahasin työskentelytapa on erilainen: tavoittelemme laajempaa sosiaalista muutosta.
Mitä työtä teette Lähetysseuran kanssa?
Tällä hetkellä tuemme vuoristoyhteisöjen kehitystä kolmessa Nepalin piirikunnassa Tanahussa, Dhadingissa ja Gorkhassa. Keskitymme erityisesti naisten sekä marginaalissa elävien vähemmistöjen, kuten dalitien, voimaannuttamiseen. Keskeistä on ruokaturvan parantaminen ja yhteisöjen kokonaisvaltainen kehitys ilmastoystävällisesti. Olemme kehittäneet syrjäseuduille ilmastokestäviä mallikyliä.
Nepalin maanjäristysten jälkeen vuonna 2015 rakensimme daliteille 49 uutta taloa tuhoutuneiden tilalle. Vuonna 2018 aloitimme Lähetysseuran kanssa myös pilottihankkeen, jossa tuemme paikallisten metsänhoitoryhmien kautta metsitystä eroosiosta kärsiville alueille.
Kehitysyhteistyö on nimenomaan yhteistyötä. Mitä tämä tarkoittaa Sahasin ja Lähetysseuran välillä?
Lähetysseura todella kunnioittaa paikallisia kumppaneitaan. Me emme ole vain aliurakoitsijoita, teemme aidosti yhteistyötä ja tuemme toisiamme. Lähetysseura auttaa meitä myös kouluttamalla ja vahvistamalla osaamistamme. Myös Sahas on auttanut Lähetysseuraa vastavuoroisesti haastavissa paikoissa.
Mikä on ollut erityisen vaikeaa työssäsi?
Emme osanneet varautua maailmanlaajuiseen pandemiaan. Kun suunnittelemme kehitysyhteistyötämme, valmistaudumme myös aina erilaisiin riskeihin. Mutta korona oli jotain täysin uutta, johon oli vaikea etukäteen valmistautua. Se on todella iskenyt Nepalin pienviljelijöihin ja kaikista heikoimmassa asemassa oleviin. Rahalähetykset sukulaisilta ulkomailta tyrehtyivät. Työt katosivat niin Nepalin kaupungeista kuin syrjäkylistäkin. Mutta ensi kerralla olemme tähänkin paremmin valmistautuneita.
Miten pandemiasta on selvitty?
Sahas pystyi käyttämään 96 prosenttia rahoituksestaan, pandemian rajoituksista huolimatta. Valjastimme esimerkiksi nuortenryhmiä valistamaan ihmisiä viruksesta. Ihmisten toimeentulo ja ruokaturva on parantunut pandemian keskelläkin.
Jotain työstämme kertoo myös, että kenttätyöntekijämme jäivät kuntiin, kun Nepal aloitti tiukan yhteiskunnan sulun. He eivät palanneet koteihinsa, kuten monien muiden järjestöjen työntekijät. Me elimme pandemian läpi yhteisöjen kanssa. Teimme yhteistyötä tiiviisti kuntien ja kylien kanssa työn jatkamiseksi. Kun Nepalin köyhimmät kärsivät eniten, Sahasin työntekijät lahjoittivat omista palkoistaan yhteensä 650 000 rupiaa (lähes 5000 euroa) ruoka-apua kaikkein haavoittuvimmille perheille.
Mikä on paras osa työtäsi?
Toimistotyön sijaan nautin eniten kanssakäymisestä yhteisöjen kanssa. Kun näen kylissä iloisia ihmisiä, tunnen oloni ylpeäksi. Saimme tänä syksynä vieraaksemme Suomen suurlähettilään ja tapasimme yhdessä dalityhteisön jäseniä. Kun he kertoivat, että Sahasin työntekijät ovat kuin siskoja ja veljiä, sillä he kohtelevat meitä tasa-arvoisesti, se sai minut todella ylpeäksi. He kertoivat, että Sahasin työntekijät syövät dalitien kanssa ja aidosti arvostavat yhteisöjen jäseniä.
On myös hienoa nähdä konkreettisia muutoksia ihmisten elämässä, kuten miesten ja vaimojen yhteinen maanomistajuus, jonka eteen Sahas on kampanjoinut. Kun vaimo sanoo, että en olisi ikinä uskonut näkeväni omaa nimeäni maanomistajuuspapereissa, silloin tiedän, että valta-asetelma on muuttunut. Ja nämä naiset puhuvat, että nyt he haluavat panostaa lastensa koulutukseen.
Teksti: Mimosa Hedberg
*** Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. ***
