Erityisesti La Pazin alueella Quimessa ja Taypliplayassa asuvat yhteisöt ovat kärsineet tilanteesta. Heiltä tulvivat joet ovat katkaisseet myös sähkön ja veden saannin. Yhteensä rankkasateet ja tulvat vaikuttavat näillä seuduilla noin 30 000 ihmisen elämään.
Lähetysseura tukee alueella annettavaa katastrofiapua 36 400 eurolla. Lasten Pankista myönnettävä tuki kohdentuu kuuden kuukauden aikana 600 kouluikäiseen lapseen, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa.
Apu koostuu ruokapakkauksista, hygieniatarvikkeista ja koulutarvikkeista. Lapsille tarjotaan myös psykososiaalista tukea ja jaetaan ilmastoon, hygieniaan ja ravitsemukseen liittyvää tietoa. Maitojauheesta, vitaminoidusta kaakaopulverista, kaurahiutaleista, pastasta, ruokaöljystä ja ruskeasta sokerista koostuvasta ruoka-avusta hyötyvät myös lasten perheet.
La Niña on toistuva sääilmiö, jonka aikana Tyynenmeren pintalämpötila kylmenee päiväntasaajan ympäristössä. Ilmiö vaikuttaa säähän eri puolilla maapalloa. Ilmastonmuutos voimistaa La Niñaan liittyviä sateita. Rankkasateiden vaikutusta pahentaa myös kestämätön maankäyttö: Bolivia on World Resources Instituten mukaan maailman metsäkatolistalla kymmenen eniten metsäpeitettään menettäneen maan listalla.
Tuen tulva-alueella toimittaa perille Lähetysseuran yhteistyökumppani Bolivian evankelis-luterilainen kirkko.