Vielä 2000-luvun alussa matkapuhelimen sim-kortit maksoivat Myanmarissa jopa tuhat dollaria. 2010-2011 lähtien alkaneet taloudelliset ja poliittiset uudistukset toivat maahan kansainväliset puhelinyhtiöt. Seurauksena sim-kortin hinta halpeni dollariin ja maailma avautui puhelimen verkkoyhteyden kautta eristyksissä eläneille myanmarilaisille. He omaksuivat nopeasti sosiaalisen median käytön.
”Sotilasvallankappauksen jälkeen ihmiset eivät halunneet menettää kymmenen vuotta kestänyttä vapauttaan. He käyttivät puhelimiaan mielenosoitusten ja kansalaistottelemattomuuden järjestämiseen. Juntta ei ollut valmistautunut näin laajamittaiseen vastarintaan: aiemmin kukaan ei olisi tehnyt mitään, koska kenelläkään ei olisi ollut tietoa. Mutta puhelin teki järjestäytymisestä nopeaa ja se oli koko maan laajuista”, sanoo Lähetysseuran yhteistyöjärjestö Euro Burma Officen (EBO) johtaja Harn Yawnghwe.
Nykyään hallitus on Yawnghwen mukaan ajoittain sulkenut puhelinyhteydet, jos on hyökännyt joillekin alueille, jotta ihmiset eivät pysty esimerkiksi koordinoimaan pakenemista.
”Myös Facebook on kielletty, sillä juuri Facebookin kautta on organisoitu paljon kansalaistoimintaa. Sitä pystyy nykyään käyttämään vain tietyllä VPN-yhteydellä. Sotilashallinto on juuri vähän aikaa sitten säätänyt lain, jonka mukaan sinut voidaan pidättää ja vangita kolmeksi vuodeksi, jos puhelimestasi löytyy VPN”, kertoo EBO:n varajohtaja Thuzar Thant. VPN:n avulla voi muodostaa suojatun yhteyden laitteen ja verkkosivun tai sovelluksen välillä.
”Kansalaisaktivistit eivät nykyään ota puhelinta mukaansa lähtiessään ulos. Elämme kuin sodassa, täytyy olla varovainen. Koskaan ei tiedä, milloin jotain tapahtuu”, Yawnghwe sanoo.
Thant kertoo tuoreen esimerkin. Maassa on ollut korkea inflaatio. Muutamat yritykset julkaisivat ilmoituksen, jossa ne kertoivat nostavansa henkilöstönsä palkkoja kasvaneiden elinkustannusten vuoksi. Näiden yritysten edustajia on nyt pidätetty, koska heidän on ilmoituksellaan sanottu halventaneen sotilasjunttaa.
Mielenosoitukset kaduilla eivät ole enää mahdollisia
Sotilasvallankaappauksen jälkeisissä mielenosoituksissa soitettiin esimerkiksi patoja ja kattiloita. Sotilashallinto tukahdutti mielenosoituksia brutaalisti ampumalla rauhanomaisia mielenosoittajia.
Mielenosoituksia ei voi enää turvallisesti järjestää kaduilla.
”Nykyään on järjestetty vain hiljaisia lakkoja, jolloin ihmiset pysyvät kotonaan ja kadut hiljenevät. Näihinkin juntta on puuttunut siten, että se on pakottanut joitain kauppoja avaamaan ovensa hiljaisen lakon aikaan”, Thant kertoo.
”Kansalaisyhteiskunnan toimintaa rajoitetaan. Ihmisten toimintaa valvotaan. Ne, jotka osallistuvat enemmän poliittiseen toimintaan, voivat joutua pidätetyiksi. Vain asevoimia lähellä olevat tahot ovat voineet rekisteröityä poliittisiksi puolueiksi”, sanoo Thant.
Mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen sai ihmiset järjestäytymään.
”Ihmiset totesivat, etteivät he voi rauhanomaisesti osoittaa mieltä. Tämä sai ihmiset perustamaan kansalaisten omia puolustusjoukkoja, joita on nyt Myanmarissa jo yli 300 erilaista”, Yawnghwe sanoo.
Väkivalta kiihtyy Myanmarissa
”Tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. On enemmän taisteluita. Armeija menettää alueita ja pyrkii saamaan asemaansa takaisin lisäämällä sotilaiden määrää. He säätivät uuden lain, jossa 18-35-vuotiaat nuoret miehet ja 18-27-vuotiaat nuoret naiset joutuvat liittymään armeijaan”, Yawnghwe kertoo.
”Tämä aiheuttaa ihmisissä ahdistusta, koska he eivät halua taistella. He tietävät, että jos heidät rekrytoidaan armeijaan, heidät lähetetään etulinjaan. Siksi monet yrittävät paeta, joko laillisesti passin kanssa tai laittomasti kävelemällä maan rajojen yli. Menetämme monia nuoria ihmisiä.”
”Armeija pommittaa kaupunkeja ja kyliä. He olettavat, että pommittamalla ja tappamalla ihmisiä vastarinnalla ei ole enää tukea”, Yawnghwe toteaa.
”Armeijalla on ylivoima vain pommeissa ja tulivoimassa. Mutta he eivät tiedä, missä vastarintaa on, joten he pommittavat helppoja kohteita, kuten sairaaloita, kouluja, kirkkoja ja luostareita. Kyse on totaalisesta sodasta kansalaisia vastaan.”
”Kun viattomia ihmisiä pommitetaan, yhä useampi liittyy vastarintaan, koska he huomaavat, että joutuvat tapetuksi, vaikka eivät tekisi mitään”, Yawnghwe sanoo.
Yawnghwen mukaan tilanne lisää polarisoitumista yhteiskunnassa, sillä ihmiset helposti ajattelevat, että kaikki, jotka eivät ole heidän puolellaan, ovat armeijan puolella.
Sotilasjuntta pitää hallussaan tällä hetkellä vain alle 50 prosenttia maasta.
”Suurin osa taisteluista on ollut etnisten ryhmien alueilla. Sotilaat eivät tunne näitä seutuja, joten he häviävät siellä”, Yawnghwe sanoo.
”Etnisten ryhmien hallinnoimilla alueilla ei ole palveluita, ei koulutusta eikä terveydenhoitoa. Siellä on lähes kolme miljoonaa maansisäistä pakolaista. He tarvitsevat kipeästi humanitaarista apua. Ongelma on, että kansainvälinen apu kulkee armeijan hallinnoiman pääkaupungin kautta eikä se siksi tavoita näitä alueita. Siksi yritämme saada naapurimaita sallimaan rajan yli tapahtuvan avustustyön, jota ne eivät yleensä salli.”
Kansainvälisen yhteisön tulisi Yawnghwen mukaan tukea koulutusta ja terveydenhoitoa alueilla, jotka eivät ole armeijan hallussa. YK-järjestöt ovat huolissaan, ettei lasten rokotuskampanjoita ole voitu jatkaa, mikä voi aiheuttaa tautiepidemioita. Monet lapset eivät ole myöskään päässeet kouluun kolmeen vuoteen.
Tilanteen pahentumisen takia Lähetysseura on myöntänyt 50 000 euroa humanitaarista apua Myanmariin ruokaan, veteen, hätämajoitukseen ja lääkinnällisin tarvikkeisiin. Avun vievät perille kirkot Myanmarissa.
Sotilashallinto tarvitsee uskottavan vaihtoehdon
Lähetysseura on tukenut EBO:n Myanmarissa tekemää rauhantyötä ulkoministeriön rahoituksella vuodesta 2012 lähtien. Työssä on keskitytty ratkaisemaan maan pitkää sisällissotaa, jonka osapuolia ovat armeija ja erilaiset aseelliset ryhmät. Sen lisäksi Lähetysseura tukee maassa lasten koulutusta sekä kirkkojen toimintaa. Sotilasvallankaappaus muutti rauhanhankkeen työtä.
”Rauhanneuvotteluista puhuminen tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta. Onnistunut dialogiprosessi edellyttää, että joko osapuolten välillä on oltava riittävästi luottamusta tai osapuolilla pitää olla riittävästi luottamusta itse prosessiin. Kumpaakaan näistä ei Myanmarissa tällä hetkellä ole. Lisäksi Myanmarin asevoimilla ei ole poliittista tahtotilaa käydä dialogia, vaan he ovat valinneet strategiakseen sotilaallisen voiman. Rauhaa ei voida saavuttaa niin kauan kuin armeija tappaa omia kansalaisiaan”, sanoo Lähetysseuran Myanmarin rauhanhankkeen johtava projektipäällikkö Johannes Vierula.
”Meidän työmme keskittyykin ennen kaikkea vastarintaliikkeen sisäisten dialogiprosessien mahdollistamiseen sekä demokraattisten voimavarojen, kuten kansalaisjärjestöjen ja poliittisten puolueiden, tukemiseen ja vahvistamiseen. Työ on pitkäjänteistä ja hidasta, mutta se luo edellytyksiä rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi tulevaisuudessa”, hän jatkaa.
Rauhanhankkeessa tuetaan myös osavaltiotason hallintomekanismeja. Tämä työ on mahdollista alueilla, jotka ovat vastarintaliikkeen hallussa. Pitkäaikaisena tavoitteena on rakentaa ja tukea liittovaltiokehitystä alhaalta ylöspäin, siltä osin kuin se on nykyisessä tilanteessa mahdollista. Vierulan mukaan on myös tärkeää luoda edellytyksiä sille, että humanitaarinen tuki saadaan perille niille alueille, joissa taisteluita käydään.
Yawnghwen mukaan pyrkimyksenä on myös muuttaa armeijaa.
”Tarvitaan enemmän sekä kotimaista että kansainvälistä painostusta siihen, ettei armeija voi jatkaa tällä tavalla. Sen pitää muuttua”, hän sanoo.
Rauhanhankkeessa pyritään vahvistamaan vastarintaliikettä ja lisäämään ymmärrystä siitä, että voitto ei ole sitä, että tapetaan kaikki vastapuolen edustajat.
”Monet nuoret ihmiset ovat vihaisia. Heidän perheensä ja kotinsa on tuhottu. He haluavat kostaa. Heille pyrimme sanomaan, että ymmärrämme, mutta se ei ratkaise tilannetta myöskään. Tarvitaan poliittinen ratkaisu. Muuten jatkamme toistemme tappamista, kierre jatkuu ja tilanne menee pahemmaksi”, Yawnghwe sanoo.
”Yritämme saada ihmisiä ajattelemaan enemmän ratkaisuja. Pyrimme myös työskentelemään eri vastarintaryhmien kanssa. Tarvitaan yhtenäisempää vastarintaa, jotta sotilashallinnolle olisi uskottava vaihtoehto. Muuten ihmiset ajattelevat, että vain sotilashallinto voi pitää maan kasassa. Jos sotilashallinto romahtaisi, he eivät tietäisi, kuka olisi johdossa. Ajatellaan, että tulisi kaaos”, Yawnghwe sanoo.
Yawnghwe nostaa esiin myös luottamuksen rakentamisen sotilashallintoa vastustavien ryhmien välille.
”Voi olla ryhmä, joka ei puhu toiselle ryhmälle, mutta me puhumme kummallekin ryhmälle ja yritämme tuoda ne yhteen.”
Työssään he kohtaavat myös vastustusta.
”On toimijoita, jotka sanovat, etteivät he voi puhua tai neuvotella armeijan kanssa vaan he näkevät, että se pitää tuhota. Mutta se ei ole realistista tässä maailmassa. Edes Israel ei pysty tuhoamaan Hamasia. Se luo vain lisää vihamielisyyttä ja kostoa.”
Kansainvälisen yhteisön ei pidä hyväksyä vaaleja
Sotilasjuntta suunnittelee parhaillaan vaaleja. Yawnghwen ja Thantin mukaan vaalit eivät ratkaisisi mitään, eikä EU:n ja kansainvälisen yhteisön pidä hyväksyä juntan järjestämiä vaaleja. Armeijalla on hallussaan vain alle puolet maasta, ja se kiisti vuoden 2020 vaalien tuloksen ja teki vallankaappauksen.
”Ennen vaalien järjestämistä osapuolien on sovittava asioista. On päätettävä, millainen perustuslaki halutaan”, Thant ja Yawnghwe sanovat.
Teksti: Minna Havunen
Juttua on päivitetty 20.6.2024.
