Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Podcast: “Mä taimi olen sun tarhassas” – Kastepuu kerrallaan kohti parempaa maailmaa

Lähetysseura istuttaa Suomessa kastettaville lapsille puita Afrikkaan ja Aasiaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Puuntaimet symboloivat sitoutumista tulevaisuuden suojelemiseen, erityisesti lasten hyväksi.

Kastepuut yleistyvät seurakunnissa! Jyväskylän seurakunnan lähetystyön ja kansainvälisen vastuun asiantuntijan Ulla Klemettisen mukaan heidän seurakunnassaan lahjoitetaan jokaiselle kastettavalle vauvalle puu, joka istutetaan metsäkadosta kärsivälle alueelle Tansaniaan tai Nepaliin.

Tässä ohjelmassa lähdemme kastepuun juurille Tansaniaan selvittämään, miten homma toimii. Toimittajana on Linda Juntunen.

Kuuntele ohjelma tai lue sen tekstiversio alta!

 

Kirkko maailmalla -podcastissa kerromme kuulumisia globaalista kirkosta, tarinoita kehitysmaiden ihmisten elämästä ja työstä paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Kirkko maailmalla -podcastia pääset kuuntelemaan verkkosivujemme lisäksi esimerkiksi SoundCloudissaSpotifyssa ja Apple Podcasteissa. Ohjelmaa voi kuunnella joka sunnuntai Radio Deillä kello 17.40.

Kuuntelet Suomen Lähetysseuran tuottamaa Kirkko maailmalla -ohjelmaa. Nimeni on Linda Juntunen, ja työskentelen itäisen ja eteläisen Afrikan viestinnän asiantuntijana.

Muutin Tansaniaan neljä kuukautta sitten ja olen ikävä kyllä nyt jo joutunut omin silmin todistamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia tuhoja: tulvia, hirmumyrskyjä ja toisaalta äärimmäistä kuumuutta ja kuivuutta.

Ilmastonmuutos koskettaa ihmisiä toki aivan kaikkialla, myös Suomessa, mutta maailman köyhimmät kärsivät sen vaikutuksista pahimmin.

Lähetysseura työskentelee ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen kanssa ympäri maailmaa.

Yksi tehokas tapa on istuttaa puuntaimia.

Puut lisäävät muun muassa sateita, jotka ovat elintärkeitä ihmisille ja eläimille. Toisaalta ne antavat myös suojaa sateilta, hidastavat mahdollisten mutavyöryjen syntymistä, ja kuumalla säällä puut tarjoavat varjoa.

Puiden ansiosta ei ole niin tuulista, ja puita istuttamalla vähennetään metsäkatoa ja maaperän eroosiota. Puiden istuttaminen parantaa siis myös ihmisten mahdollisuuksia viljellä maata ja hankkia toimeentulo. Joidenkin puiden pähkinöistä voi valmistaa jopa voiteita, joita voi sitten myydä.

Koululaiset osallistuvat aktiivisesti puiden istutukseen

“Parannetaan koulumme ympäristöä, se on välttämätöntä oppimisen kannalta”, laulavat Shinyangassa Luoteis-Tansaniassa sijaitsevan koulun ympäristöryhmään kuuluvat lapset.

Koululaiset osallistuvat aktiivisesti puiden istutukseen ja saavat siten konkreettisen kokemuksen ympäristönsuojelusta.

Kun taimitarhalla kasvaneet taimet ovat tarpeeksi suuria, ne kuljetetaan kouluille. Paikka, johon taimet istutetaan, on valittava tarkoin. Rinteet ovat hyviä, sillä silloin esimerkiksi tulvat eivät hukuta taimia. Toisaalta on mietittävä porottavaa aurinkoa. Ennen istutusta maaperä täytyy raivata aluskasvillisuudesta, sitten kaivetaan syvä kuoppa, johon taimi lasketaan.

Yksi oppilas istuttaa oman jaksamisensa mukaan 10stä taimesta 100 tainta. Kun taimi on istutettu, sitä täytyy kastella ahkerasti. Kuivia kausia varten koululaiset askartelevat tyhjistä muovipulloista kastelujärjestelmiä puiden varsiin kiinnitettäväksi. Kuiva heinä on hyvää katetta taimille.

Istutettujen puiden varjo tarjoaa suojaa kuumuudelta ja lisää oppilaiden viihtyisyyttä koulupäivän aikana. Lisäksi hedelmäpuut tuovat täydennystä ruokaturvaan, mikä on erityisen tärkeää kuivina kausina.

Puuntaimet symboloivat sitoutumista tulevaisuuden suojelemiseen

Lähetysseuran tukee Tansaniassa kokonaisia kyliä metsienkasvatuksella sekä viljely- ja ympäristökoulutuksella. Puita istutetaan kirkkojen ja koulujen pihaan, ja monissa kouluissa jokaisella oppilaalla on oma puuntaimi huolehdittavanaan. Taimet istutetaan alueille, joissa ollaan sitoutuneita ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Tansaniassa Morogoron hiippakunnan tavoitteena on metsittää vuosittain vähintään kaksi hehtaaria maata. Vuonna 2023 Morogorossa istutettiin 4500 puuta Ebenezerin-yläkoulun alueelle.

Koska Ebenezerin koulun piha on niin valtava, istutetaan sinne vielä lisää puita tänä vuonna. Appelsiinia, guavaa, mangoa ja passionhedelmää, mutta myös Tansanian alkuperäispuita. Koulun kanssa on sovittu, että puita saa hakata vain tarpeeseen, eli esimerkiksi koulun uusia pulpetteja varten. Pääasiallinen tarkoitus on kasvattaa metsä ja saada ihmiset arvostamaan lähiluontoa.

Morogorossa järjestetään vuosittain kampanja, jonka aikana alueen perheille jaetaan taimia ja tietoisuutta ympäristön suojeluun liittyen. He saavat myös koulutusta puiden istuttamista varten.

Puuntaimet symboloivat sitoutumista tulevaisuuden suojelemiseen, erityisesti lasten hyväksi. Niitä istuttamalla rakennetaan parempaa maailmaa uudelle sukupolvelle.

Lähetysseuran kastepuurahaston tuotoilla istutetaan puuntaimia Tansaniaan ja Nepaliin

Suomalaiset seurakunnat voivat lahjoittaa Lähetysseuran kastepuurahastoon, jonka tuotoilla istutetaan puuntaimia Tansaniaan ja Nepaliin. Jyväskylän seurakunta on yksi näistä seurakunnista.

Lähetystyön ja kansainvälisen vastuun asiantuntija Ulla Klemettinen, miksi teidän seurakuntanne lahjoittaa Lähetysseuran kastepuurahastoon?

”Jyväskylän seurakunta on ollut tässä mukana nyt neljä vuotta. Me olimme ehkä toinen seurakunta, joka tähän toimintaan lähti mukaan. Alavudelta tämä on muistaakseni aikoinaan lähtenyt. Jussi Peräaho ja Lähetysseuran kanssa teimme sopimuksia, ja mietimme, että minkälaista lähetystyötä seurakunta haluaa olla mukana tukemassa maailmalla. Me olemme ympäristödiplomiseurakunta, ja se on todella luontevaa olla mukana tässä kastepuuprojektissa. Että maapallo säilyy tuleville sukupolville.”

Olet matkustanut Afrikassa ja Aasiassa, miksi sinne on tärkeä istuttaa puita?

”Olen päässyt käymään työni puolesta Etiopiassa, Senegalissa, Namibiassa. Ja myös Nepalissa, jonne kastepuita istutetaan. Sinne sinun luo Tansaniaan olisi tietysti kiva päästä myös käymään.”

Tervetuloa Tansaniaan! Pääsitkö seuraamaan puiden istutusta näillä työmatkoillasi?

”Itseasiassa en puunistutusta en ole nähnyt. Kun vierailin Senegalissa meidän nuorisoryhmämme kanssa, Laineen Raimon ja Teijan luona, niin silloin tutustuimme tällaiseen puiden istutus projektiin. Senegalissa istutetaan puita, sillä siellä aavikoituminen lisääntyy, kun mereltä suola tulee maaperään ja maaperä köyhtyy. Samoin Nepalissa meidän yhteistyökumppaneiden kanssa olen päässyt tutustumaan siihen, miksi puita täytyy istuttaa”.

”Ja itseasiassa ihan ensimmäisellä lähetysmatkallani pääsin tutustumaan puiden istutukseen, mutta se oli Kiinassa! Siellä oli kylän kehittämisprojekti, jossa rakennettiin uutta siltaa, jonka tulva oli vienyt mennessään. Rakennettiin myös kirkkoa ja istutetiin puuntaimia ja tutustuttiin biokaasulla toimivaan hellaan.”

Miten monelle jyväskyläläiselle lapselle on istutettu kastepuu?

”Jyväskylässä kastetaan vuosittain noin 650-700 lasta, ja tavoitteena on, että jokainen pappi muistaisi laittaa sen kastepuukortin kastetodistuksen väliin. Ja näin se ajatus sinne perheeseen menisi, että tälle pienelle ihmeelle on istutettu kastepuu jonnekin päin Afrikkaa tai Aasiaa. ”

Millainen vastaanotto kastepuulla on kastettujen lasten perheessä?

”Lapsen syntymä ja lapsen kaste on aina ihme. Joissain perheissä ollaan todella ilahtuneita tällaisesta aineettomasta lahjasta, että tällainen kastepuuajatus on heidän lapsen kohdalla olemassa. Olemme pyrkineet viestimään, että olemme mukana tällaisessa työssä. On tärkeää, että emme ajattele, että vain täällä Suomessa ja Jyväskylässä maailma säilyy, vaan mietitään myös tätä globaalia maailmaa, missä elämme ja kasvamme.”

Onko ilmastonmuutos mielestäsi kirkoille luonteva teema, jonka parissa työskennellä?

”Onhan se luontevaa, kun mennään Raamatun alkulehdille. Meidät ihmiset asetettiin viljelemään ja varjelemaan, ja meidän tehtävä se on kantaa vastuuta, ja ehkä myös valistaa, siellä Afrikassa. Tosin kehittyvissä maissa elinolosuhteet ovat niin erilaiset, ja siellä tulee keskittyä omaan toimeentuloon.. Ehkä se ymmärrys siihen, että minne ne roskat laitan, vaatii pitkää työtä. Valistamalla ymmärrys lisääntyy eri puolilla maailmaa. Myös meillä Suomessa. Ei me voida ajatella, että olisimme yhtään sen parempia täällä.”

Mitä metsä sinulle itsellesi merkitsee?

”Metsä on minulle liikuntapaikka. Se on rentoutumis ja rahoittumispaikka. Metsä ja luonto on kaunista, ja ilo silmälle. Siellä lepää ja rentoutuu. Maisemat eri puolilla maailmaa ovat kiinnostavia, ja niitä on kiinnostava tutkia. Luonto rauhoittaa, ja on tärkeää, että pääsee aina luontoon liikkumaan. Nytkin tulin pyörällä töihin ja oli mukana katsella Päijänteen rantaa, kun sen viertä pyöräilin.”

Mitkä teemat ympäristön suojelussa ovat sinulle itsellesi erityisen tärkeitä? 

”Jyväskylän seurakunta on ympäristödiplomiseurakunta, niin ympäristökysymykset ovat vahvasti läsnä kaikissa perustoiminnoissamme ja hankinnoissamme, hautausmaan ja krematorion toiminnassa sekä metsäohjelmassa. Itse kun harrastan liikuntaa niin tärkeitä teemoja itselleni ovat nämä kastepuut sekä se, että olemme liikkuva seurakunta. Kannustamme siihen, että liikkuisimme työmatkat kävellen tai pyörällä, tai käytettäisiin joukkoliikennettä.”

Lisätietoa tästä aineettomasta lahjasta, eli kastepuusta, saat Suomen Lähetysseuran verkkosivuilta osoitteesta: https://felm.suomenlahetysseura.fi/seurakunnalle/kastepuukortit/ .