Länsi-Afrikan kehitysyhteistyökoordinaattori Eeva Johansson pohtii blogissa, miten maailmanlaajuinen pandemia vaikuttaa kaikkein heikompiosaisten ihmisten elämään ja selviytymiseen alueella.
Vielä maaliskuun alussa elin ja työskentelin Senegalissa aivan normaalisti. Suunnittelin kiireellä tulevia työmatkoja ja valmistelin työpajoja, joita tulisin pitämään kumppanillemme. 23. maaliskuuta maahan julistettiin poikkeustila. Kaksi päivää myöhemmin suomalaistiimimme onnistui kuumeisen lentolippujen metsästämisen tuloksena saamaan lennot Suomeen.
Vaikka oma elintasoni Senegalissa on suomalaisen mittapuun mukaan melko vaatimaton, jo se, että poikkeusaikana minulla ylipäätään oli varaa hamstrata, ostaa kaupasta litratolkulla puhdasta juomavettä paljastaa sen, että kuulun maailman hyväosaisiin. Kuulun myös niiden etuoikeutettujen joukkoon, jotka voivat tehdä etätöitä. Afrikassa se olisi todellinen harvinaisuus, kun se ei edes Suomessa ole kaikille mahdollista.
Monet afrikkalaiset elävät viruksentorjunnan kannalta hyvin hankalissa olosuhteissa. Asutaan ahtaasti ja ruuhkaiset torit ja täydet bussit ovat viruksen leviämisen kannalta riskialttiita paikkoja, mutta niitä on vaikea välttää silloin kun toimeentulo on päivästä seuraavaan selviämistä. Viruksen leviämistä ehkäistäkseen viranomaiset ovat rajoittaneet kiertävien kauppiaiden toimintaa, vähentäneet toripäiviä ja asettaneet yöllisiä ulkonaliikkumiskieltoja. Nämä toimenpiteet puolestaan ovat haitanneet monien ihmisten työskentelyä ja toimeentuloa.
Lisäksi monet perheet ovat riippuvaisia ulkomaille siirtolaisiksi lähteneiden sukulaisten rahalähetyksistä. Kun moni näistä on menettänyt työnsä, rahalähetykset ovat loppuneet. Turistien kaikottua yrittäjät eivät voi maksaa palkkoja työntekijöilleen. Köyhyys on syventynyt ja tulevaisuus näyttää vieläkin synkemmältä. Heikoimmin toimeentulevissa maissa nälänhädän uhka on todellinen. Pahiten talousshokki koettelee jo ennestään ilmastonmuutoksesta ja konflikteista kärsiviä maita. Huoli Afrikasta pandemian jälkeisessä maailmassa on suuri.
Itse olen saanut pysyä terveenä ja vaikka sairastuisinkin, luotan siihen, että suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä olisin hyvissä käsissä. Tätä kirjoittaessani Helsingissä, juon maailman puhtainta, vieläpä oikein hyvän makuista. Sitä tulee asuntooni suoraan vesihanasta, ja minulla on varaa juoda sitä ihan niin paljon kuin haluan. Vettä riittää aina myös käsien pesuun, samoin saippuaa. Vaikka Suomeen iskisi millainen lama, kenenkään tuskin tarvitsee olla huolissaan puhtaan veden riittävyydestä siksi, että siihen ei olisi varaa.
Apumme tulee olemaan entistäkin tärkeämpää pandemian jälkeisessä maailmassa
Huhtikuussa YK varoitti koronakriisin aiheuttaman talouslaman mahdollisesti aiheuttavan ”raamatullisen” nälänhädän. YK:n ruokaohjelman WFP:n johtaja sanoi puheessaan YK:n turvallisuusneuvostolle meidän olevan maailmanlaajuisen nälkäpandemian kynnyksellä. Ruokaturvasta on tullut entistäkin merkittävämpi kysymys. Omavaraisuus ruuan tuotannossa on osoittautunut entistäkin tärkeämmäksi nyt, kun ruoan hinnat nousevat ja ihmiset ovat menettämässä ison osan toimeentulostaan. Se, että esimerkiksi Senegalissa noin 100 perhettä pystyy viljelemään riittävästi ja entistä ravitsevampaa ruokaa perustamissamme testipuutarhoissa ja hankkimaan lisätuloja ylimäärästä satoa myymällä, on iso asia näille perheille kriisin aikana.
Lapset ovat jo tähän mennessä jääneet vaille melkein kokonaisen lukukauden opetuksesta, kun koulut ovat olleet kiinni. Lasten saaminen takaisin opintielle on yksi tärkeimmistä asioista, josta meidänkin pitää olla huolehtimassa. Koska hankkeemme tarjoama esikouluopetus antaa lapsille vahvan alun koulutielle, tiedämme, että nämä lapset eivät ole ensimmäisten koulupudokkaiden joukossa, mutta pitkittyessään tauko opetuksessa uhkaa jättää ison määrän lapsia vaille perusopetusta.
YK:n terveysjärjestö WHO varoittaa, että koronavirus tulee leviämään Afrikassa vielä pitkään, ja sen hoito tulee viemään sairaalapaikkoja ja muita jo valmiiksi heikkoja resursseja muiden suurten terveysongelmien hoidosta. Etenkin aliravitsemus tulee pahenemaan talouskriisin ja ilmastonmuutoksen vuoksi. Viime vuonna 80 vammaista henkilöä ja heidän perheenjäsenensä pääsivät sairasvakuutuksen piiriin hankkeemme ansiosta. Tällä on suuri merkitys näille perheille varsinkin nyt kriisitilanteessa, jolloin ihmisillä on entistä vähemmän varaa terveydenhoitoon.
Haasteet ja tarpeet olivat suuria jo ennen koronavirusta, mutta pandemian myötä apua tarvitsevien ihmisten määrä tulee moninkertaistumaan. Sen vuoksi juuri nyt on tärkeä pysähtyä miettimään, miten pystymme auttamaan entistäkin paremmin ja enemmän, ja miten voimme olla rakentamassa yhteisöistä sellaisia, että ne pystyvät selviämään ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista luonnonkatastrofeista, terveyttä uhkaavista epidemioista ja muista kriiseistä.
Työmme jatkuu pandemiasta huolimatta
Senegalin ja Mauritanian liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten vuoksi osa hankkeiden aktiviteeteista on jouduttu siirtämään syksylle, osa on peruttu kokonaan. Kevään peruuntuneista matkoista ja koulutustilaisuuksista säästyneet rahat käytetään hätäapuun koronaviruksen torjumiseksi ja rajoitustoimista eniten kärsivien ihmisten auttamiseksi. Hankekylissä jaetaan saippuaa ja elintarvikeapua ja hanketyöntekijät tekevät valistustyötä viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
Kaikkia kevään aktiviteetteja ei onneksi kuitenkaan ole tarvinnut keskeyttää tai siirtää epidemian vuoksi. Sanakirjatyö edistyy suunnitelmien mukaisesti, samoin kaivojen rakentaminen. Suomesta käsin pystyn tekemään suunnittelu- ja raportointityötä sekä edesauttamaan avun lähettämistä kumppaneillemme, jotka parhaillaan jakavat hätäapua hankekylissämme, joiden elämää liikkumisrajoitukset vaikeuttavat.
Joskus kaukaa näkee paremmin. Itselleni tämä erikoinen aika ja etäisyys työalueelta tarjoaa myös mahdollisuuden koota omia ajatuksia ja pohtia, miten voisimme tulevaisuudessa entistä paremmin auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä erityisesti tässä muuttuneessa maailmassa. Toivon kuitenkin kovasti, että jo kesällä olen päässyt palaamaan Senegaliin ja Mauritaniaan.
Eeva Johansson, Länsi-Afrikan kehitysyhteistyökoordinaattori
