Betlehemin luterilaisen seurakunnan pastorille, tri Mitri Rahebille, on myönnetty arvostettu German Media Prize työstään rauhan ja uskontojenvälisen vuoropuhelun edistämiseksi Lähi-idässä sekä palestiinalaisten koulutuksen, kulttuurin ja terveydenhuollon edistämiseksi. Raheb saa palkintonsa 24.2. Baden-Badenissa järjestettävässä tilaisuudessa.
Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä German Media Prize myönnetään vuosittain ihmisille, jotka ovat osoittaneet poikkeuksellisia johtajuustaitoja ja visionaarisuutta sekä tomineet positiivisina esimerkkeinä yhteiskunnassa, mediassa ja politiikassa. Palkinnon ovat aiemmin saaneet mm. Nelson Mandela, Bill Clinton, Dalai Lama sekä useat muut valtioiden johtajat sekä muut näkyvät hahmot, kuten Bono ja Richard Branson. Voittajan valitsee saksalaisista päätoimittajista koostuva raati.
Toivon tuoja
Raati halusi palkita Mitri Rahebin, koska hän on työskennellyt väsymättömästi luodakseen toivoa kansalleen.
Mitri Raheb on perustanut mm. Betlehemin kansainvälisen kulttuurikeskuksen (the International Center of Bethlehem) ja Dar al-Kaliman ammattikorkeakoulun (Dar al-Kalima College), jotka yhdessä ovat Betlehemin toisiksi suurin yksityinen työnantaja. Kansainväliseen keskukseen kuuluva Dar al-Kaliman terveyskeskus on erikoistunut ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon, terveyskasvatukseen sekä palestiinalaistilanteesta juontuviin psykologisiin kysymyksiin.
Suomen Lähetysseura tukee Dar al-Kalima Collegessa palestiinalaisnaisten työllistymistä tukevaa taidekäsityökoulutusta. Lähetysseura on tukenut myös mm. Dar al-Kaliman ympäristöhanketta.
Betlehemin evankelisluterilainen seurakunta (The Evangelical Lutheran Christmas Church of Bethlehem) on yksi kuudesta Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon seurakunnista. Kirkossa on jäseniä noin 2 000 ja se on Lähi-idän ainoa luterilainen kirkko.
Mitri Rahebin on määrä tulla Suomeen toukokuun lopulla ja osallistua Helsingissä Maailma kylässä -tapahtumaan Suomen Lähetysseuran kutsumana.
Toivon tehtävä Betlehemissä
(Katri Simosen juttu Betlehemin kansainvälisestä kulttuurikeskuksesta ja Mitri Rahebista vuodelta 2000 ulkoasiainministeriön sivuilla)