Tuoko raha onnea? Juontaja Merja Mähkä heitti ilmaan ison kysymyksen Planeetalle mahtuva talous -keskustelussa torstaina 18.7. SuomiAreenassa. Keskustelun aiheena oli luonnon kantokyvyn ja kestävän kehityksen huomioiva talous ja sen mittaaminen. Moni keskustelijoista vastasi Mähkän kysymykseen kyllä: raha tuo vapautta, ja taloudellinen turvallisuus ja perustarpeiden täyttymys luovat tyytyväisyyttä. Mutta vaikka tarpeet olisi tyydytetty, ei onnellisuus silti ole ilmiselvää:
– Minun sukupolvellani on ilmastoahdistusta. Pystyvätkö esimerkiksi teoriassa omat lapseni elämään yhtä onnellista elämää kuin minä? pohti yliopisto-opinnot syksyllä aloittava Elma Nevala.
Myös ex-kansanedustaja, Suomen WWF:n kunniapuheenjohtaja Pertti Salolainen kertoi, että ahdistus ympäristön tilasta vaikuttaa onnellisuuteen.
– Elämme kuin porsaat, ja itsekin olen näissä asioissa syntisäkki, kun esimerkiksi lennän, ajan autoa ja minulla on kesämökki, Salolainen sanoi.
Onnellisuus on vaikeasti mitattavaa, pohti asiantuntija Niko Humalisto Suomen Lähetysseurasta. Hänen mielestään gallup ihmisten onnellisuuden kokemuksesta ei välttämättä kerro kuin ihmisten sen hetkisen mielentilan. Sen sijaan on kiinnitettävä huomio rakenteellisiin tekijöihin.
–Pätevämmät mittarit onnellisuudessa sitovat yksilön onnellisuuden kokemuksen yhteiskunnan rakenteellisiin tekijöihin, kuten korruptioon, luonnon hyvinvointiin, tasa-arvoon ja tulonjakokysymyksiin.
ETLA:n toimitusjohtaja Aki Kangasharju viittasi tutkimuksiin, joiden mukaan BKT:n ja onnellisuuden välillä on vahva korrelaatio. Talouskasvu lisää onnellisuutta, mutta rinnalla tarvitaan vahvaa yhteiskuntapolitiikkaa pitämään esimerkiksi tuloerot kurissa.
Aalto-yliopiston vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme jatkoi samalla linjalla: jos bruttokansantuote jää vain harvojen käyttöön, se ei lisää onnellisuutta.
Talousjärjestelmämme ei enää mahdu maapallolle
Vaikka taloudellinen hyvinvointi tuo onnea, ilmaston lämpeneminen ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen kertovat, että nykyinen, materiaaliseen kulutukseen perustuva talousjärjestelmämme ei mahdu rajalliselle maapallolle. Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin WWF:n arvion mukaan 3,8 maapalloa.
Ratkaisuna kasvun ongelmiin Kangasharju nosti esiin talouden irtikytkeytymisen maapallon kuormittamisesta, johon ollaan Suomessa jo matkalla. Halme kuitenkin muistutti tähän, että iso osa suomalaisten kulutuksen hiilijalanjäljestä tapahtuu Suomen ulkopuolella muissa maissa, joissa tuotteet tuotetaan, kuten Kiinassa.
Humalisto näki kiertotalouden edistämisen olevan välttämätöntä. Hän kuitenkin korosti, että tällä hetkellä globaaleista materiaalivirroista puolet haihtuu, turmeltuu tai muuttuu käyttökelvottomaksi tuotannon ja kulutuksen aikana. Vain noin viisi prosenttia materiaalivirroista on sellaisia, että niitä on taloudellisesti kannattavaa jalostaa kiertoon. Hän ehdottikin indikaattoria, jolla seurattaisiin myös tällaisen vaikeasti kierrätettävän materiaalin määrää. Näin tulisi näkyväksi, että talouden irtikytkentä materiaalisesta kulutuksesta ei käy käyden käänteessä.
Konkreettisen esimerkin kiertotaloudesta toi Atrialla työskentelevä kiertotalousasiantuntija Teija Paavola. Hänen mukaansa lihantuotannon ilmasto- ja ympäristökuormitusta voidaan vähentää merkittävästi siirtymällä käyttämään kotimaisia rehuja sekä tuottamalla uusiutuvaa energiaa ja kierrätysravinteita pelloille tuotannon sivuainevirroista, kuten lannasta.
Sääntelyä tarvitaan
Salolainen pohti puheenvuorossaan yksilön, kaupunkien, kuntien ja valtioiden vastuuta.
– Tänä päivänä voi mennä markettiin ja ostaa muovipussin. Kenen vastuulla se pitäisi olla? Minusta ei yksilön, vaan kaupungin tai valtion, joiden pitäisi kieltää, ettei muovipusseja enää käytetä. Yksilöille pyritään asettamaan liian suuria vastuita: pitäisi tietää, mitä sähköä ostaa ja ostaako muovipussin. Yksilölle yritetään työntää sellaista vastuuta, joka kuuluu yhteiskunnalle.
Myös Nevalan mukaan tarvitaan valtion tekemiä rajoituksia, eikä vastuuta voi jättää vain yksilölle. Halmeella oli konkreettisena ehdotuksena tuotteiden hiilipäästöt huomioiva arvonlisävero ja verotuksen ohjaaminen työstä enemmän kulutukseen. Esimerkiksi hän nosti lentoveron. Salolainen piti lentoveroa toimivana vain, jos se tulisi koko EU:n tasolle.
Merja Mähkä nosti keskustelussa esiin yritysvastuulain. Se on hallitusohjelmassa mainittu sääntelykeino, jolla yritykset velvoitettaisiin selvittämään alihankintaketjuihinsa liittyviä ihmisoikeusriskejä ja välttämään niitä. Lain puolesta kampanjoivat vaalien alla lukuisat järjestöt ja yritykset, kuten Lähetysseura.
– Tarvitaan sellainen planeetalle mahtuva talous, että tuotanto ei tuottaisi sen tyyppistä ylijäämää kuin ihmisoikeusrikkomukset ovat, Humalisto sanoi.
– Minä vähän järkytyin siitä, ettei tällaista lakia vielä ole, totesi Nevala.
Kangasharjun mukaan markkinat ratkaisevat ongelmia, mutta markkinatalous ei toimi ilman sääntelyä.
Salolaisen mukaan markkinat ovat hyvä renki mutta huono isäntä.
– Jos annamme vapaasti vellovalle markkinataloudelle ylivallan se tuhoaa ympäristön, luonnon ja ihmiskunnan.
Tarvitaan pyörykkämittari
Entä mikä tekisi keskustelijat onnelliseksi?
Onnea toisivat esimerkiksi Itämeren rannalla olevan kesämökin levän pilaaman veden puhdistuminen ja halvempi lonkkaleikkaus.
Lähetysseuran Humaliston tekisi onnelliseksi konkreettinen kestävän talouden mittari: kasvispyöryköiden hinnan putoaminen lihapullia halvemmaksi.
– Kasvispullat ovat nykyään neljä kertaa lihapullia kalliimpia. Se, että ne olisivat samanhintaisia, kertoisi, että tukijärjestelmä ja tuotannon mittakaava olisi oikeanlainen.
Teksti: Minna Havunen/Suomen Lähetysseura
