Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Nenäpäivä tulee – koko illan show 9.11.

Tule mukaan tukemaan lapsiystävällistä koulua ja lasten mielenterveystyötä Nepalissa Nenäpäivän kautta! Kuva Hannaleena Pölkki
Tule mukaan tukemaan lapsiystävällistä koulua ja lasten mielenterveystyötä Nepalissa Nenäpäivän kautta! Kuva Hannaleena Pölkki

Perjantaina 9.11. vietetään jälleen Nenäpäivää. Kolme viikkoa sitten alkanut Nenäpäivä-kampanja huipentuu koko illan show’hun TV2:lla perjantaina 9.11. kello 19.10 alkaen. Luvassa on tuttuun tapaan viihdettä, draamaa, musiikkia, tunteita, naurua ja itkua lähes viisi tuntia putkeen.

Nenäpäivää vietetään Suomessa kuudetta kertaa. Viime vuonna Nenäpäivä-keräys tuotti 2,2 miljoonaa euroa maailman köyhimpien lasten hyväksi. Suomen Lähetysseuran Nenäpäivästä saamat varat menevät Nepaliin. Seuraavassa kaksi esimerkkiä siitä, mitä Nenäpäivän tuella on saatu aikaan.

Shayam ei pelkää enää

Shayam, 10-vuotias poika vuoristoisesta kylästä Nepalista, tietää, miltä pelko tuntuu. Pelko hallitsi hänen elämäänsä niin tiukasti, ettei Shayam uskaltanut lähteä kotoa edes ulos leikkimään, kouluunmenosta puhuttamakaan. Eniten Shayamia pelottivat ukkonen ja salamat. Pelko alkoi jo tummien pilvien kerääntyessä taivaalle. Shayam pysyi kotona, kieltäytyi menemästä kouluun, eikä pystynyt syömään. Myös hänen käytöksenä omia perheenjäseniä kohtaan muuttui.

Vuoden ajan näiden oireiden ja poikansa käytöksen kanssa kamppailtuaan Shayamin äiti sai rohkeuden lähteä poikansa kanssa Suomen Lähetysseuran tukemalle Lasten mielenterveysklinikalle Dolakhaan. Psykologin kanssa Shayam sai purkaa pahaa oloaan ja käydä läpi tuntemuksiaan.

Helppoa se ei ollut; alkuun Shayam ei suostunut itse sanomaan sanaakaan. Ammattitaitoinen psykologi keksi kuitenkin keinon, jolla Shayamin tunteet saattoivat purkautua: piirtämisen. Tämän jälkeen terapia eteni menestyksekkäästi ja nyt Shayam kokee, ettei pelko enää hallitse hänen elämäänsä. Hän voi taas käydä koulua ja leikkiä ulkona ystäviensä kanssa.

”Olen niin iloinen nyt!”, hän sanoo ja sekä vanhemmat että opettajat yhtyvät hänen iloonsa.

Nepalissa lapset kärsivät monenlaisista mielenterveysongelmista, jotka johtuvat mm. ruumiillisesta kurituksesta kouluissa, kovista menestymispaineista jo aivan pienestä pitäen, vanhempien tietämättömyydestä ja vasta kuusi vuotta sitten päättyneestä, kymmenen vuotta kestäneestä sisällissodasta. Suomen Lähetysseura tukee lasten mielenterveystyötä paikallisen kumppanijärjestön kautta. Toiminnan tulokset ovat olleet kouriintuntuvia ja kouluissa, joissa harjoitetaan lapsiystävällistä opetusta, oppilaiden koulumenestys ja koulussa viihtyminen on kasvanut selvästi.

Köyhä perhe sai toimeentulon

Köyhä, Chepang-vähemmistöryhmään kuuluva perheenisä Man Bahadur tunsi itsensä voimattomaksi: vaimo vammautunut ja elätettävänä 9-henkinen perhe syrjäisellä Nepalin vuoristokylällä. Kylästä on käveltävä 2-3 tuntia maantien varteen, jos haluaa ostaa palan saippuaa tai paketillisen suolaa. Man Bahadur teki pitkät päivät töitä pellolla, eikä vaimo voinut auttaa raskaissa maataloustöissä vammojensa takia.

Man Bahadur pääsi kuitenkin mukaan yhteisönkehitysryhmään. Yhteisönkehitysryhmiä perustaa ja tukee Suomen Lähetysseuran yhteistyöorganisaatio, Shanti Nepal. Ryhmässä Man Bahadur sai etusijan avun saannille, koska oli kaikkein köyhin. Starttirahan – 80 euroa – avulla mies perusti pienen päivittäistavarakaupan kotikyläänsä. Kauppa osoittautui hyvin kannattavaksi ja vaimo pystyi aloittamaan työt kaupanmyyjänä. Man Bahadur itse ostaa ja tuo myytävät tavarat kaukaa isommista marketeista.

Perheen elämä on kohentunut näkyvästi. Man Bahadur iloitsee vaimonsa kanssa, että nyt riittää lapsille ruokaa ja rahaa koulunkäyntiin. Perheenisä kertoo seuraavaksi alkavansa rakentaa perheelleen omaa taloa.

Shanti Nepal perustaa köyhiin Nepalin vuoristokyliin äitiryhmiä, joissa äitejä koulutetaan terveys- ja hygienia-asioista. Ryhmien kautta koulutetaan myös kaikkein heikoimmassa ja köyhimmässä asemassa olevia löytämään uusia toimeentulotapoja tai kehittämään jo olemassa olevia tapoja, kuten kasvattamaan ravintoarvoltaan parempia vihanneksia. Shanti Nepal kehittää ja rakentaa kyliin myös sanitaatio- ja juomavesijärjestelmiä.

Apua maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten hyväksi

Nenäpäivän keräystuotto jaetaan yhdeksän kehitysyhteistyöjärjestön kesken: Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Fida International, Suomen Lähetysseura, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Solidaarisuus vievät avun perille tehokkaasti sinne, missä sitä todella tarvitaan. Viime vuonna jokainen Nenäpäivän kumppanijärjestö sai työhönsä noin 190 000 euroa.

www.nenapaiva.fi