Lähetyssanomat on monella tavalla merkittävä lehti: se on Suomen vanhin suomenkielinen aikakauslehti ja ytimeltään samanlaisena pysynyt lehti ilmestyy edelleen, vaikka onkin nykyään visuaalisempi, modernimpi ja ajantasaisempi. Toimituspäällikkö Pirre Saario on lehden pitkäaikaisin työntekijä ja jäämässä reilun vuoden kuluttua eläkkeelle, mutta edelleen hänen puheestaan kuultaa valtava innostus ja motivaatio työhön.
”Aikanaan olin lähdössä maailmalle lähetystyöhön, mutta monesta eri syystä jäinkin Suomeen. Kuitenkin koen, että lehden teko on ollut juuri minun paikkani: olen saanut nähdä paljon ja kertoa siitä – ja koen että tämä on ollut johdatusta elämässäni”, Pirre sanoo.
”On ihanaa tehdä lehteä, joka kertoo hyviä uutisia tässä maailmassa. Vaikka jutuissa toki tulee esiin paljon epäkohtiakin, lehdessä saa kertoa siitä, että on mahdollista muuttaa maailmaa – ja siihen voivat lukijatkin osallistua. Se on ollut hirveän innostavaa aina.”
Kirjoituskoneen naputusta ja etanapostia
Pirre aloitti Lähetyssanomissa 1986, jolloin Lähetysseuran toimisto sijaitsi Tähtitorninmäellä ja työhuoneista kuului kirjoituskoneiden naputus. Ulkomaantyöntekijöiden kuulumiset piti kirjoittaa puhtaaksi – ja työ tuntuikin ajoittain lähinnä konekirjoittajan työltä. Valokuvat tulivat hitaasti postitse toiselta puolelta maailmaa mitä erikoisimmilla postimerkeillä varustetuissa kuorissa.
Mieleenpainuvimpia kokemuksia pitkällä uralla ovat olleet eri puolille maailmaa tehdyt työmatkat, joita on ollut suunnilleen joka toinen vuosi. Kaikkein jännittävin kokemus sattui sisällissodan repimässä Angolassa, jossa Pirre vieraili useaan kertaan. Kuvatessaan räjäytettyjä hallintorakennuksia poliisi pidätti hänet ja hänet vietiin paikallisen kuvernöörin kovisteltavaksi. Angolassa Pirre sai myös palmusta märkivän haavan jalkaansa ja ilman sattumalta mukaan tullutta antibioottikuuria, tilanne olisi ollut lääkärittömillä syrjäseuduilla vaarallinen. Lopulta haava parantui, mutta heti sen jälkeen Pirre sairastui malariaan –estolääkityksestä huolimatta.
”Angolassa minua on pelottanut eniten monessakin eri tilanteessa, mutta toisaalta Angola on jäänyt myös päällimmäiseksi sydämeen: siellä on tapahtunut niin paljon myös hyvää ja se on todella kaunis maa”, sanoo Pirre. Hän on tehnyt Angolasta työuransa varrella myös Tuho ja toivo -kirjan, jossa hän kertoo Lähetysseuran työntekijöiden ja heidän paikallisten työtoveriensa kokemuksista Angolan sisällissodassa.
Parhaat muistot
Vaikka työuraan Lähetysseurassa on mahtunut jännittäviä ja pelottaviakin hetkiä, suuri osa työstä on toki ollut istumista ruudun ääressä kotimaassa. Mutta mikä on ollut Lähetysseuran työuralla parasta?
”Sellaiset hetket, jolloin olen ajatellut, että on kyllä huippuhienoa saada tehdä tätä työtä, ovat ehkä olleet jossain kambodžalaisessa kylässä tai pienessä kirkossa jumalanpalveluksessa tai ylipäätään vierailulla jossain sellaisessa paikassa, jossa eivät turistit koskaan käy. Siellä on saanut kulkea kameran kanssa kokemassa niitä kokemuksia, tapaamassa niitä ihmisiä – ja sitten välittää niitä lukijoille niin hyvin kuin osaan.”
Erityisen motivoivaa on ollut saada nähdä omin silmin, miten lähetystyö, kehitysyhteistyö ja rauhantyö vaikuttavat.
”Joskus sanotaan, että kehitysyhteistyön tukeminen on kuin heittäisi rahaa Kankkulan kaivoon, mutta köyhissä kylissä olen nähnyt paikan päällä, että työllä ja yksittäisen ihmisen tuella todella on merkitystä. Lähetysseurassa yhdistyy monta sellaista asiaa, jotka ovat minulle tärkeitä: Tuetaan evankeliumin leviämistä maailmassa ja siihen kuuluu myös ihmisten elämän parantaminen ja oikeudenmukaisuuden lisääminen.”
Kuuntele Pirre Saarion haastattelu Kirkko maailmalla -podcastista.
