Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lappeenrantalaiset vierailivat nimikkokohteessaan Etiopiassa ja hurmaantuivat

Lappeenrantalaiset pääsivät nauttimaan etiopialaisen jumalanpalveluksen tunnelmasta Sailemin seurakunnan yhdellä saarnapaikalla Yunna Gindassa. Uusia saarnapaikkoja syntyy kirkon ja seurakuntien tavoittavan työn kautta
Lappeenrantalaiset pääsivät nauttimaan etiopialaisen jumalanpalveluksen tunnelmasta Sailemin seurakunnan yhdellä saarnapaikalla Yunna Gindassa. Uusia saarnapaikkoja syntyy kirkon ja seurakuntien tavoittavan työn kautta

”Sykähdyttävää, vaikuttavaa, kaunista, ylitsevuotavaa, aitoa välittämistä”. Sanat eivät lappeenrantalaisilla tahdo riittää kuvaamaan kokemusta Sailemissa eli ”Meijän kylässä” Etiopiassa, jossa he tutustuivat tukemansa hankkeen tuloksiin.

Sailemissa ei vielä ole sähköä, mutta lappeenrantalaisten tuella on rakennettu koulu ja oppilasasuntola, suojattu lähteitä puhtaan veden saamiseksi sekä koulutettu ja tuettu asukkaita monin tavoin. Sailemin kunnan ja Suomen Lähetysseuran yhteistyöhanke on saanut tukea myös Suomen valtion kehitysyhteistyövaroista.

Syrjityt mukaan tasavertaisina

– On hienoa nähdä, kuinka nuorten ja muiden kanssa kerätyt varat ovat muuttuneet konkretiaksi, nuorisotyönohjaaja Jari Berg hymyilee.

– Kehitysyhteistyörahat eivät mene hukkaan ainakaan Lähetysseuran toiminnassa, matkanjohtajana toiminut rovasti Reijo Moilanen toteaa.

Merkittävää henkistä muutosta on syntynyt kirkon ja lähetystyöntekijöiden opetuksen myötä.

– Olemme kuulleet monesta suusta, kuinka aiemmin eristetyt ja syrjityt mandsat ja valtaväestön gomarot tekevät nyt yhteistyötä. Erityisen vaikutuksen teki koulun rehtori, joka kertoi että yli 400 oppilaan koulussa puolet lapsista on mandsoja, puolet gomaroja, ja he oppivat yhdessä tasavertaisina, iloitsee diplomi-insinööri Marketta Eskelinen.

Huikeita suorituksia puussa, maassa ja kirkossa

Lappeenrantalaiset näkivät paikallisten arkityötä. Hunajapöntön asentaminen korkealle puuhun ja asentajan laskeutuminen viidakkoköyden varassa saivat kamerat käymään, samoin kuin naisten huikea suoritus valebanaanileivän valmistamisessa. 

Ruohokattoisessa mandsakodissa maisteltiin tuoretta hunajaa. Huippuhetkiin kuului jumalanpalvelus täpötäydessä kyläkirkossa. Rummut paukkuivat, lapset tanssivat ja väki lauloi sydämensä pohjasta.

– Kiitos ikimuistoisesta vierailusta Kirsi ja Risto Leikolalle ja Sailemin väelle, koko ryhmä kiittää.

Lentoon lähtenyt hanke

– Halusimme tukea yhtä kohdetta monipuolisesti sisältäen myös evankeliumin levittämisen, kertovat Meijän kylä -projektin synnystä lähetyskasvatussihteeri Maarit Berg ja hankkeen vapaaehtoinen Marketta Eskelinen.

Suomen Lähetysseura otti kopin ja sopiva kylähanke löytyi Lounais-Etiopiasta, jossa lähetystyöntekijät Kirsi ja Risto Leikola toimivat sekä kirkollisessa työssä että kehitystyössä. Lappeenrantalaiset sitoutuivat kolmeksi vuodeksi.

Esite, nettisivut ja T-paidat tehtiin heti. Innostus ylitti seurakuntien ja työalojen rajat. Meijän kylästä tuli koko kaupungin juttu.  Mukaan tuli ihmisiä eri viiteryhmistä, koska tukea kerättiin konkreettisiin, erilaisiin kohteisiin. Erityisesti nuoret innostuivat.

Taksvärkkejä, kilpailuja, kolehteja, pullonkeräystä, huutokauppoja, esityksiä, tapahtumia, konsertteja, Marttojen lounaita, pop up -ravintoloita, merkkipäivälahjoituksia ja niin edelleen. Kaikkea ilolla.

– Päätimme heti, että tätä ei tehdä otsa rypyssä. Jumala on siunannut työmme ja se on iso juttu.

Teksti ja kuvat Sari Lehtelä

Osallistu paastokeräykseen ja tue Etiopian Mekane Yesus -kirkkoa ja muita Lähetysseuran yhteistyökirkkoja viemään evankeliumia uusille ihmisryhmille ja ihmisille yli kaikkien rajojen.

jota voi tukea muun muassa 2015 paastokeräykseen osallistumalla.
jota voi tukea muun muassa 2015 paastokeräykseen osallistumalla.