Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Lähetysseura tuo Kirkon juhlille musiikkia, elokuvan,  raamattuikkunoita ja keskustelua kirkkojen roolista maailmalla 

Toukokuussa Tampereella vietettävissä Kirkon juhlissa Lähetysseuran ohjelma keskittyy lähetyksen teemoihin, musiikkiin ja kirkkojen rooliin oikeudenmukaisuuden edistäjinä. Maailmalta mukana ovat Lähetysseuran yhteistyökumppaneista palestiinalainen Sally Azar ja kenialainen Julius Mbatia. Lähetysseura on yksi Kirkon juhlien pääjärjestäjistä. 

Jakaranda
Jakaranda on afrikkalaisvaikutteista rytmistä musiikkia esittävä gospelkuoro, jolla on oma yhtye. Kuva: Tuomas Merilahti

Lähetysseuran palvelupäällikkö Rasmus Tillander on ollut järjestämässä Kirkon juhlien kokonaisuutta ja on innoissaan toukokuussa järjestettävästä tapahtumasta. Vaikka monet tilaisuuksista ovat maksullisia, Lähetysseuran kolmeen tapahtumaan on vapaa pääsy.  

Lähetysseuran ohjelman tavoitteena on tarjota jotain joka ikäryhmälle: lapsille on tarjolla raamattuikkunoita ja laulua, musiikin ystäville Cuminan, Jakarandan ja Jaakko Löytyn konsertti. Lisäksi tarjolla on elokuvailta ja ajankohtaisia kiinnostavia keskusteluja kirkosta, vammaisuudesta ja esimerkiksi ilmastokriisistä, joka vaikuttaa jo rajusti Lähetysseuran työalueilla kehittyvissä maissa.  

“Erityisen iloisia olemme siitä, että saamme vieraaksemme kenialaisen kirkollisten kehitysjärjestöjen  ilmastoasiantuntijan Julius Mbatian. Julius itse on myös hyvin innoissaan päästessään ensimmäistä kertaa käymään Suomessa ja keskustelemaan kirkkojen roolista ilmastotyössä maailmalla”, Tillander sanoo. 

  • Perjantaina 17.5. kello 13.30 Helluntaikirkolla ACT-allianssin ilmasto-oikeudenmukaisuuden asiantuntija Julius Mbatia ja Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala keskustelevat kirkon roolista ilmastokriisissä. Sisäänpääsy tapahtumalipulla. 
  • Perjantaina 17.5. kello 13 ja kello 15 järjestetään lapsille ohjelmakokonaisuus, jossa lapset pääsevät aukaisemaan raamattuikkunoita Finlaysonin kirkossa ja kuulemaan Lasten Raamattua lauluina ja Jaakko Löytyn kertomana. Ohjelma järjestetään yhdessä Tampereen seurakuntien kanssa. Vapaa pääsy. 
  • Lauantaina 18.5. kello 14 G Livelabissa nuorten aikuisten ryhmän NAVI:n puheenjohtaja Ilona Rantala ja piispa Kaisamari Hintikka keskustelevat vallasta ja nuorten roolista kirkkojen päätöksenteossa. Keskustelua kommentoivat kenialainen ilmastoasiantuntija Julius Mbatia ja palestiinalainen pastori Sally Azar. Tilaisuutta luotsaa pastori Jussi Luoma. Vapaa pääsy. 
  • Lauantaina 18.5. kello 15.30 Lähetysseuran musiikkiryhmät Cumina ja Jakaranda pääsevät  näyttävästi esille juhlien päälavalla Tuhat toivon tarinaa -konsertissa, jossa esiintyy myös legendaarinen Jaakko Löytty. Vapaa pääsy. 
  • Lauantaina kello 18.45 Niagarassa näytetään oikeussalidraama Valamiesten ratkaisu, jota edeltää keskustelu kirkosta oikeudenmukaisuuden edistäjänä. Keskustelemassa ovat vammaisten henkilöiden oikeuksien asiantuntija Amu Urhonen ja palvelupäällikkö Rasmus Tillander Lähetysseurasta. Sisäänpääsy tapahtumalipulla tai yksittäisellä elokuvalipulla.