Kiinnostus alkuperäiskansoihin oli vienyt FM Jaakko Lavoniuksen Etelä-Amerikkaan jo monet kerrat, kun silmiin osui ilmoitus: Lähetysseura haki organisaation kehittämisen asiantuntijaa kehitysyhteistyöhön Boliviaan. Vajaa puolitoista vuotta siellä on sisältänyt innostavia tehtäviä, mutta myös äkillisen evakuoinnin Suomeen.
Nyt on lähdettävä maasta, heti! Kun Lähetysseurasta Helsingistä tuli käsky 10. marraskuuta 2019, Jaakko Lavonius ja Boliviassa vapaaehtoistyössä olevat Felm Volunteerit Mirja Niemi ja Lena Dietz alkoivat kiireesti pakata laukkujaan.
Mielenilmaukset muuttuivat mellakoiksi
Presidentinvaaleihin liittyvien vilppiepäilyjen lietsomat protestit olivat jatkuneet jo viikkoja. Lähetysseurassa Helsingissä tilannetta oli seurattu huolestuneena. Evakuointipäätös oli välttämätön, kun mielenilmaukset muuttuivat väkivaltaisiksi mellakoiksi.
Presidentti Evo Moralesin kannattajien ja vastustajien välillä oli rajuja yhteenottoja.
–Hetkeä ennen presidentin eroa kaduilla oli niin tiesulkuja ja mielenosoituksia kuin tanssikulkuetta ja orkesteria. Viikkojen ajan iltayhdeksältä alkoi aina kattiloiden kilkatus, Jaakko kertoo. Vaaleja seuraavina päivinä muutaman korttelin päässä kotoani käytettiin jo kyynelkaasua ja pystytettiin tiesulkuja.
Poliisikin oli jo yhtynyt kapinaan, ja pelkona oli armeijan väliintulo ja jopa sisällissota. Morales lähti lopulta maasta hakemaan turvapaikkaa, ja väliaikainen hallinto otti vallan.
Kotiin mutkan kautta
Mirja ja Lena olivat lähteneet asunnoltaan jo ennen Jaakkoa ja päässeet lentokentälle. Jaakko jäi vielä pakkaamaan tavaroitaan ja laittamaan paikkoja kuntoon. Tuona yönä kaikki lennot olikin peruttu.
–Onneksi en itse ehtinyt vielä lähteä kotoani. Hankin toisen lennon seuraavalle iltapäivälle. Ensimmäinen olisi ollut Perusta Liman kautta.
Lähempänä lentoasemaa matka katkesi tiesulkuun, ja loppumatka piti taittaa kävellen. Kansainväliset lennot oli peruttu, mutta maasta pääsi kiertoreittiä: ensin sisäisellä lennolla Santa Cruziin, josta Mirja ja Lena matkustivat kotimaahan Chilen ja Kolumbian kautta, Jaakko Espanjan kautta. Helsingin Sanomat haastatteli Jaakkoa hänen ollessaan vielä taksissa La Pazissa, Yle pian hänen saavuttuaan Helsinkiin.
Alkuperäiskansoilta voi oppia
Jaakko Lavonius ei ollut niitä nuoria, jotka miettivät mitä tehdä ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Hän oli opiskellut lukiossa espanjaa. Hän lähti kesäksi Espanjaan ja sitten Kepan (silloisen Kehitysyhteistyöjärjestöjen palvelukeskuksen) kautta vuodeksi Boliviaan vapaaehtoistyöntekijäksi.
–Kiinnostukseni alkuperäiskansoja kohtaan oli herännyt jo teininä. Heidän perinteinen viisautensa ja luontosuhteensa kiinnostivat. Koin, että heiltä olisi paljon opittavaa.
Jaakko toimi Alkuperäiskansojen yliopistossa bolivialaisen työparina etäopiskeluryhmiä ohjaamassa. Kursseja oli neljässä yhteisössä maaseudulla, ja Jaakko asui niissä aina kerrallaan kuukauden tai puolitoista. –Asuin sillä samalla alueella lähellä Perun rajaa, jossa Lähetysseura nykyään tukee käsityöyhdistysten vahvistamista ja jossa käyn työmatkoilla.
Keskellä Etelä-Amerikkaa sijaitsevan Bolivian väestöstä suurin osa kuuluu alkuperäiskansoihin. Boliviassa on Etelä-Amerikan maista eniten alkuperäiskansoja: 36 kansaa ja kieltä. Perustuslaki tunnustaa maan monikansalliseksi ja monietniseksi valtioksi.
Etelä-Amerikkaa ristiin rastiin
Vapaaehtoisjakson jälkeen Jaakko reissasi muutaman kuukauden Perussa ja Brasiliassa ja palasi Latinalaiseen Amerikkaan useaan otteeseen. Niistä kertyi noin kahdeksan vuotta. Sittemmin hän muun muassa opiskeli Rio de Janeirossa yliopistossa vaihto-opiskelijana antropologiaa ja suoritti siellä työharjoittelujakson.
Brasiliaan häntä veti myös capoeira-taistelutanssi, joka on afrikkalaisten orjien perua, eräänlaista itsepuolustusta. Harrastus oli tuttu jo Suomesta.
Myöhemmin Jaakko vastasi kotimaassa Yhteiset lapsemme -yhdistyksen kehitysyhteistyöhankkeesta Boliviassa. Tehtäviin sisältyi muun muassa vapaaehtoisvoimin vedettävien toiminnallisten työpajojen koordinoimista päiväkodeissa ja kouluissa. Työpajoilla haluttiin edistää moninaisuuden arvostamista.
Kun Jaakko sai vinkin Lähetysseuran Boliviaan etsimästä organisaation kehittämisen asiantuntijasta, tuntui kuin tehtävä olisi ollut hänelle räätälöity.
–Olisi ollut synti olla hakematta paikkaa, hän naurahtaa. Syyskuussa 2018 Jaakko oli perillä Boliviassa perehdytysjakson jälkeen.
Bussimatkalla kymmenen tuntia
Jaakko Lavoniuksen tukikohtana on Bolivian evankelisluterilaisen kirkon kehitysyhteistyötoimisto La Pazissa. Tämä kirkko on suurin espanjankielisen Latinalaisen Amerikan evankelis-luterilaisista kirkoista. Suurin osa sen 18 000 jäsenestä kuuluu aymara- ja quechua-kansoihin.
Jaakon työhön kuuluu pari pidempää työmatkaa kuukaudessa. –Tehtäväni ovat koulutusta ja kehitysyhteistyöhankkeiden seurantaa ja niistä tiedottamista. Toimin myös yhteyshenkilönä Lähetysseuran Helsingin-toimiston ja kumppaneidemme välillä.
Matkalla kaivosalueille, joilla Lähetysseura tukee lapsia ja nuoria, Jaakko istuu auto- ja bussimatkalla yhteensä kuutisen tuntia suuntaansa. Naisten käsityöryhmissä vierailuunkin pitää varata muutama päivä, sillä yhteisöt sijaitsevat kaukana pääkaupungista.
Väkivallattoman kulttuurin puolesta
Kirkon kehitysyhteistyöllä tuetaan muun muassa aymara- ja quechua-naisia. Teknikot käyvät opettamassa heille – ja joillekin miehillekin – neule- ja kutomakoneen käyttöä. Niillä kudotaan alpakan villasta pipoja, liivejä villapaitoja ja saaleja, jotka viedään myyntiin pääkaupungin turistialueelle. Hankkeella on siellä uudet, hienot liiketilat. Käsitöiden laadun pitää olla hyvä, jotta ne menisivät kaupaksi.
Sosiaalityöntekijät antavat yhteisöissä koulutusta sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja väkivallattomuudesta. He käyvät myös kouluissa.
–Boliviassa on vahva macho-kulttuuri, Jaakko kertoo. Tytöillä ja naisilla on hyvin perinteinen rooli, ja perheväkivaltaa esiintyy. Ruumiillinen kuritus saattaa kuulua kasvatukseen.
Lasten työnteko on yleistä
Toisen näkökulman Boliviaan Jaakko on saanut kaivosalueilla. Lasten työnteko on koko maassa yleistä. Bolivian lakien mukaan jopa 10–14-vuotiaat lapset saavat tehdä töitä tietyin ehdoin. Laki on jäissä kansainvälisestä painostuksesta johtuen, mutta mitään vaihtoehtoja tai rakenteellisia muutoksia ei ole esitetty tilalle.
Suomalaisesta tuntuu erikoiselta, että lapset itse pitävät oikeutenaan tehdä töitä. –He ajattelevat, että siinä kasvaa ja kypsyy ihmisenä ja oppii rahan arvon, Jaakko toteaa.
Arviolta 20 prosenttia maan 7–17-vuotiaista tekee jotain työtä. Jotkut lapset tekevät kaivoksissa pitkää työpäivää, jotkut ovat töissä viikonloppuisin, lomilla tai isän apuna. Olot ovat ankeat ja epäterveelliset. Sisälle kaivokseen kävely saattaa kestää kaksi tuntia, ja louhokset ovat täynnä pölyä. Moni kaivostyöläinen kuoleekin jo 40–50-vuotiaana.
Tietoa oikeuksista ja tukea koulunkäyntiin
Lähetysseuran kumppanijärjestö CEPROMIN kannustaa perheitä lähettämään lapsensa kouluun. Se antaa kouluvälineitä, tukiopetusta ja ammatillisia taitoja. Lapsille kerrotaan heidän oikeuksistaan ja autetaan elämän suunnittelussa.
Jaakon mukaan koulutusta arvostetaan, mutta lasten työssäkäyntiä pidetään tärkeänä perheen taloudelle. Melkein kaikki lapset käyvät ainakin ala-asteen. Maaseudun todellisuus on erilaista kun kaupungeissa. Jatko-opinnoissa saatetaan suosia poikia. Suurin osa työssäkäyvistä lapsista ja nuorista käy myös koulua. Tytöistä saattaa tulla jo 15-vuotiaana äitejä. Yksinhuoltajia on paljon.
Lähetysseuran ja Bolivian kirkon kummiohjelma tukee lasten koulunkäyntiä pääkaupungin La Pazin alueella. Cobijan kaupungissa tuetaan oppilaita, joilla on oppimisvaikeuksia.
Työn iloa korkeuksissa
Jaakko viihtyy erinomaisesti Boliviassa. –Ihmiset ovat ihania, sydämellisiä, ja työtiimini on kivaa, nuorta porukkaa.
Vanhat autonrotiskot saastuttavat maailman korkeimmalla sijaitsevan – noin 4000 metriä merenpinnasta – pääkaupungin ohutta ilmaa. Toisaalta aurinko paistaa useimpina päivinä, sadekautenakin ainakin hetken.
Joskus tosin on niin kylmää, että jäsenet muuttuvat jääkalikoiksi. Mutta kun toimistolla laittaa kaksi villapaitaa päällekkäin ja niiden päälle vielä talvitakin, alkaa tarjeta. Sitten vielä soppaan tujua chilikastiketta ja termospullosta lämmintä teetä.
–Ja harvassa paikassa voi kokea La Pazin tavoin saman päivän aikana monta eri vuodenaikaa”, Jaakko toteaa hymyillen.
Teksti Pirre Saario
Artikkeli on julkaistu Lähetyssanomien numerossa 1/2020.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan kaukaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme eri puolilla maailmaa ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat ja samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä maailman köyhimmissä maissa syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa. Tilaussivulle pääset tästä.
