Kylmän sodan päätyttyä maailma kulki kohti syvenevää yhteistyötä, jonka moottorina toimi rajoja ylittävien taloudellisten vuorovaikutussuhteiden kasvu ja liberaalidemokratioiden voittokulku. Talouksien yhä tiiviimpi kytkeytyminen toisiinsa nähtiin myös turvallisuuden takeena: konfliktit tulisivat kaikille osapuolille kalliiksi, kun niiden taloudet olisivat riippuvaisia toisistaan. Markkinoiden avautuminen tekisi myös ihmisoikeusrikkomuksista näkyvämpiä ja karsisi vastuuttomia toimijoita alihankintaketjuista.
Viimeistään Venäjän hyökkäys Ukrainaan paljasti uskomusten höttöisyyden: nationalistinen imperialismi painoi vaakakupissa enemmän kuin vakaa talouskehitys. Pitkään jatkunut talouden kasvu ei ole johtanut Venäjällä – eikä monessa muussakaan autoritaarisessa valtiossa – ihmisoikeuksien kohentumiseen. Geopoliittiset jännitteet ovat yhä tiiviimpi osa maailmantaloutta ja sääntöperustainen maailmanjärjestys on koetuksella. Tämä murros näkyy tuoreessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa painotuksena geotalouteen.
Talousblokkien politiikka
Geotaloudellinen viitekehys hahmottaa kauppasuhteita toisiaan vastaan kilpailevien maaryhmien kautta, jotka välineellistävät talouden intressiensä edistämiseen. Selonteossa tehdään jakolinjaa erityisesti lännen ja autoritäärisiin hallintomuotoihin kallellaan olevien maiden, kuten Venäjän ja Kiinan, välille. Kehittyvien maiden yhteenliittymien, kuten BRICS:in argumentoidaan toimivan läntisen vaikutusvallan vähentämiseksi ja etsivän uusia kanavia tehdä politiikkaa ohi perinteisten multilateraalien päätöksentekomekanismien (sivu 14).
On selvää, että Venäjän taloudellisen vallan patoaminen on geopoliittisesti mielekästä, kun esimerkiksi Wagnerin palkkasotilaat tekevät sopimuksia Afrikan maiden luonnonvarojen hallinnasta. Selonteko ei kuitenkaan käsittele juurikaan kehittyvien maiden huolta talousjärjestelmän oikeudenmukaisuudesta. Näiden maiden syyttävä sormi globalisaation ongelmallisista lieveilmiöistä osoittaa usein kohti länttä, jonka katsotaan luoneen säännöt kansainväliseen kauppaan.
Esimerkiksi kehittyvien maiden talouksia nakertava verovälttely on yksi nykyisen talousjärjestelmän ongelma. EU ja Yhdysvallat ovat toistaiseksi suhtautuneet nihkeästi kansainvälisen verotuksen vahvistamiseen YK:n alla ja pitäneet kiinni OECD:n keskeisimmästä asemasta, mikä koetaan suuressa osassa kehittyvää maailmaa epäoikeudenmukaisena.
Selonteko käsittelee verrattain ohuesti BRICS-maiden ja erityisesti Kiinan taloudellisen vaikutusvallan kasvua esimerkiksi Afrikassa. Mantere on selonteossa erityisen huomion kohteena, koska siellä tunnistetaan valtavia taloudellisia mahdollisuuksia – mutta lisäksi painavia turvallisuuspoliittisia uhkia.
Tyypillinen narratiivi siitä, että Kiina menestyy, koska se ei välitä ihmisoikeuksista ja pyrkii asettamaan velkaloukkuja tietämättömille Afrikan valtioille, peittää alleen sen tosiseikan, että Kiina räätälöi (länttä tehokkaammin) teknologia- ja rahoitusratkaisuja, jotka vastaavat maanosan valtaviin kehityshaasteisiin energiasta infrastruktuuriin.
Realismin hengessä selonteon toimeenpanossa on kysyttävä, millä tavalla Eurooppa ja laajemmin länsi vastaa paremmin afrikkalaisiin ja köyhien maiden visioihin vihreästä siirtymästä ja globaalin eriarvoisuuden vähentämisestä. Miten voimme vähentää köyhien maiden materiaalista riippuvuutta autoritäärisistä valtioista esimerkiksi lannoitteiden tai energian osalta?
Suomi geotaloudellisena pelurina
Suomen osalta geotaloudellinen lähestymistapa painottaa omien kansallisten intressien turvaamista kiristyvässä resurssikamppailussa. Painavana huolena ovat strategiset riippuvaisuudet, erityisesti kiinalaisesta teknologiasta ja raaka-aineista. Riippuvuuksista irtautumisen keinoina selonteko nostaa esiin esimerkiksi lähentymisen samanmielisten läntisen blokin maiden, kuten Etelä-Korean ja Australian, kanssa (s. 24).
Sen sijaan avoimemmaksi jää, miten Suomi kehittää luottamuksellisia suhteita kolmansiin maihin, kun kehitys- ja ilmastorahoituksen määrärahat laskevat reippaasti. Minkälaisin keinoin Suomi voi edistää yksityisen sektorin irtautumista riskiteknologioista tai -raaka-aineista samalla, kun kauppaa halutaan kasvattaa Kiinan, Intian ja muiden BRICS-maiden kanssa?
Geotaloudessa Suomen strategisena intressinä on välineellistää kauppaa ja sijoitustoimintaa vastaamaan Eurooppaan kohdistuviin riskeihin, erityisesti lisääntyvään siirtolaisuuteen. Esimerkiksi EU:n tärkeän Global Gateway -talousstrategian avulla ”puututaan muuttoliikkeen juurisyihin parantamalla kolmansien maiden omaa toimijuutta tärkeillä sektoreilla” (sivu 31). Vaikka monissa Afrikan maissa on haasteita maiden ja mantereen sisäisten pakolaisten ihmisoikeuksien kunnioittamisessa, monille Afrikan valtioille siirtolaisuus ei kuitenkaan näyttäydy samanlaisena ongelmana kuin lännelle. Valittu kehystys poikkeaa Gatewayn pyrkimyksestä rakentaa kestäviä ja luotettavia suhteita ihmisiä ja planeettaa varten.
Kaupan merkitystä tasa-arvoisten kumppanuussuhteiden luomisessa korostetaan selonteon kohdassa, jossa perustellaan kehitysrahoituksen paradigmamuutosta kohti aiempaa voimakkaampaa yksityisen sektorin roolia kehitysyhteistyössä. Kokonaisvaltaisessa kehityspolitiikassa rahoitus luo olosuhteita yksityisen sektorin investoinneille ja edistää suomalaisyritysten pääsyä kehittyville markkinoille. (sivu 40 ja 41)
Vaikka Afrikan ja muiden mantereiden vähiten kehittyneet maat tarvitsevat kipeästi yksityisiä investointeja, tarve lahjamuotoiselle tuelle on suuri esimerkiksi kansainvälisessä ilmastorahoituksessa . Kehittyvät maat kaipaavat rahoitusta ensisijaisesti kotimaisten, ei suomalaisyritysten, liiketoiminnan tueksi.
Kahdenväliset suhteet kehittyviin maihin ovat merkittävässä roolissa näiden intressien yhteensovittamisessa. Kuitenkin kehityspolitiikassa yhteistyön merkitys on strategisesti ja taloudellisesti supistunut. Selonteko käsittelee vastuuvelvollisuutta YK:n sääntöperustaisuuden ja kansainvälisen rikostuomioistuimen yhteydessä, mutta yksityisen sektorin velvollisuutta kunnioittaa ihmisoikeuksia ei käsitellä.
Kehittyvien maiden huomioiminen geotaloudellisessa kamppailussa
Kokonaisuudessaan selonteko asemoi Suomea vahvasti osaksi länttä, myös taloudellisen yhteistyön osalta. Tälle geotaloudelliselle luennalle on vahvat perusteet, koska keskeiset globaalitalouden pelurit ovat jo vuosikausia edistäneet omia strategisia tavoitteitaan kaupan keinoin. Samalla, sikäli kun Suomi haluaa näyttäytyä luotettavana kumppanina erityisesti suhteessa kehittyviin maihin, lännen tai omien kansallisien intressien ajaminen voi olla törmäyskurssilla näiden maiden kansallisten pyrkimysten kanssa. Lisäksi Suomi kuuluu maihin, jotka ovat hyötyneet voimakkaasti avoimesta sääntöperustaisesta kaupasta. Siksi geotaloudellinen kilvoittelu todennäköisesti heikentää mahdollisuuksia vihreän siirtymän edistämiseen
Kriittiset huomiot selonteosta eivät tarkoita, että Suomen olisi lepsuiltava esimerkiksi Venäjän avoimen lännen horjuttamiseen keskittyvän politiikan suhteen – päinvastoin. Kun Suomi kuuntelee herkällä korvalla kehittyvien maiden huolia ja tarpeita niiden talouskehityksen mahdollistamiseksi tai ilmastokriisin torjumiseksi, Suomi samalla kaventaa autoritääristen valtioiden houkuttelevuutta liittolaisina. Lännen ja kehittyvien maiden välisten jännitteiden tunnistaminen ja niiden liennyttäminen ovat ehtoja sille, että Suomi voi edistää eriarvoisuuden, köyhyyden ja planetaaristen kriisien torjuntaa osana ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa.
Teksti: Niko Humalisto, johtava vaikuttamistyön asiantuntija
