Nepalilaiset ja suomalaiset ysiluokkalaiset pääsevät hämmästelemään toistensa elämää virtuaalitodellisuuden avulla. Samalla opitaan kestävästä kehityksestä.
Hämärässä koulukuraattorin huoneessa hämmentyneet nepalilaiset ysiluokkalaiset kokeilevat päähänsä ensimmäistä kertaa elämässään virtuaalilaseja. Kun videot saadaan käynnistymään, alkavat oppilaiden päät kääntyilemään oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas.
Alun ihmetyksen jälkeen oppilaiden kasvoille leviävää hymy – tällaiselta suomalaiskouluissa siis näyttää! Virtuaalilaseilla nepalilaiset koululaiset pystyvät hyppäämään suoraan suomalaiseen kouluun ja katselemaan ympäriinsä 360-tekniikan avulla.
Olemme Shree Mahendra Lilan peruskoulussa Harmin kylässä, Nepalin Gorkhan piirikunnassa. Suomen Lähetysseura toteuttaa keväällä 2019 globaalikasvatusprojektin, jossa yläkouluikäiset nuoret Nurmijärvellä ja Nepalissa kuvaavat 360-kameralla virtuaalielokuvia toisilleen katsottavaksi.
Nurmijärven kuvauspäivät ovat takana ja nyt nepalilaisoppilaat ovat päässeet katsomaan suomalaiskoululaisten tuotoksia. Pian on nepalilaiskoululaisten oma vuoro kuvata lyhytelokuvia omasta elinympäristöstään sekä kestävään kehitykseen liittyvistä haasteista, joita he kohtaavat arjessaan.
Suomalaisoppilaat kuvasivat videoillaan muun muassa ruokahävikin vähentämistä kouluruokalassa sekä sukupuolten välistä tasa-arvoa, kun opettaja pistää tytöt tanssimaan balettia ja pojat pelaamaan jalkapalloa.
”Verrattuna tavalliseen videoon oppilaat saavat paljon paremman ymmärryksen tilanteesta, kun he katsovat elokuvat virtuaalilaseilla”, Lähetysseuran IT-asiantuntija ja virtuaaliteknologiaan perehtynyt Erno Koivula pohtii.
Sukellus kestävään kehitykseen
Kolmipäiväinen projekti 26 nepalilaisoppilaan kanssa alkaa pajapäivällä, jossa ysiluokkalaiset tutustutetaan Suomeen, suomalaiseen koulujärjestelmään, YK:n kestävän kehityksen Agenda2030 -tavoitteisiin ja ihmisoikeuksiin.
”Uskon, että pajapäivien päätteeksi näiden kahden maan ja oppilaiden välillä on hieman enemmän ymmärrystä toisistaan sekä heidän erilaisista todellisuuksistaan”, projektipäällikkö Annamari Tuomela Lähetysseurasta totesi nepalilaisoppilaille.
Nepalilaiset oppilaat ovat kuulleet YK:sta, mutta kestävän kehityksen tavoitteet eivät ole heille entuudestaan tuttuja. Silti tavoitteiden opiskelun jälkeen oppilaat osaavat kysyä jo teräviä kysymyksiä aiheesta: Miten vedenalaista elämää voidaan edistää Nepalissa, kun täällä ei ole merta? Entä mitä tapahtuu, jos tavoitteita ei saavuteta vuoteen 2030 mennessä?
Toinen ja kolmas pajapäivä sujuu elokuvien käsikirjoituksia tehdessä ja itse virtuaalielokuvia kuvatessa. Oppilaat jaetaan viiteen ryhmään, joista kukin saa yhden kestävän kehityksen teeman pohdittavakseen. Heidän tulee miettiä, miten teema näkyy oppilaiden omassa elämässä, ja minkälaisia ratkaisuja heidän omassa yhteisössään olisi tarjota haasteisiin.
Videoita tasa-arvosta ja köyhyydestä
Elokuvien kuvaaminen on sekä hauskaa että haastavaa, kun paikallaan pysyvän 360-kameran paikka pitää pohtia tarkkaan ja huomioida, että video kuvaa kaiken ympäristössä.
Eräs ryhmä tekee elokuvan lajittelun tärkeydestä sekä muovin polton haitoista. Yhdessä elokuvassa vähävarainen oppilas yrittää syödä muiden oppilaiden poisheittämää ruokaa. Toisessa elokuvassa kuvataan sukupuolten välistä epätasa-arvoa, kun kotona tytöt joutuvat tiskaamaan ja laittamaan ruokaa samalla, kun perheen miehet lepäävät ja nauttivat lukemisesta. Videon lopuksi miehet ryhtyvät kuitenkin auttamaan tyttöjä.
Lopuksi päästään yhdessä katsomaan omia elokuvatuotoksia ja ensi-ilta saakin aikaan luokassa valtaisia naurunpyrskähdyksiä. Sen jälkeen kysymme, mitä nepalilaiset ysiluokkalaiset oppivat pajapäivistä.
”Oli parasta nähdä suomalaisoppilaiden videot laseilla”, yksi oppilas sanoo. Toinen komppaa, että hän oppi suomalaisesta saunasta ja sen merkityksestä suomalaisille etenkin talven kylmyydessä sekä kestävän kehityksen tavoitteista. Yhden mielestä 17 tavoitteen sisäistäminen oli taas haastavaa.
Oppilaat kertovat myös pitäneensä ryhmätyöskentelystä, nepalilaisissa kouluissa kun ollaan totuttu enemmän ulkoa oppimiseen ja perinteiseen opettajajohtoiseen opetukseen.
”Opimme ryhmässä työskentelyn tärkeydestä. Ryhmätyöskentely voi olla myös tehokkaampaa kuin yksin tekeminen.”
Projekti toteutetaan Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.
Teksti ja kuvat: Mimosa Hedberg, viestinnän asiantuntija Lähetysseuran Nepalin toimistossa.
